Alkuviikosta uutisoitiin, että Suomen ja Yhdysvallat ovat päässeet sopuun puolustusyhteistyösopimuksesta (Defense Cooperation Agreement, DCA).
Selvitimme Yhdysvaltain sotilaiden ja lähetettyjen siviilien rikosoikeudellista vastuuta isäntämaissa esimerkkien kautta.
Suomen sopimuksen yksityiskohtia ei ole vielä julkistettu. Vertailukohtana voi kuitenkin käyttää Norjassa viime vuonna voimaan tulleen DCA-sopimuksen muotoiluja rikos- ja siviilioikeudellisesta vastuusta.
Yhdysvallat on tehnyt satoja DCA-sopimuksia ympäri maailmaa, osa niistä on ollut voimassa jo vuosikymmeniä.
Näissä niin kutsutuissa asemamaissa on kertynyt jo käytännön kokemusta ongelmatilanteista. Rumimmat rikostapaukset ovat hiertäneet Yhdysvaltojen ja asemamaan suhteita pitkään. Yhdysvaltoja on syytetty liian lepsusta asenteesta omien sotilaiden kumppanimaissa tekemiä rikoksia kohtaan.
Kysyimme kansainvälisen oikeuden emeritusprofessorilta, akateemikko Martti Koskenniemeltä ja Turun yliopiston kansainvälisen oikeuden professorilta Outi Korhoselta, miten Norjan sopimuksessa on järjestetty Yhdysvaltojen joukkojen ja siviilihenkilöstön rikosprosessi.
Koskenniemen mukaan sopimukset ovat pääosin samanlaisia, mutta ne eivät ole identtisiä.
– Eri maat ovat kyenneet sopimaan Yhdysvaltojen kanssa paikallisista syistä johtuen myös erilaisista määräyksistä. Esimerkiksi Espanjan ja Viron kanssa tehdyt sopimukset ovat mittaluokaltaan, yksityiskohtaisuudeltaan ja myös sisällöltään aivan erilaiset.
Puolustusyhteistyösopimusten pääperiaate on, että Yhdysvallat soveltaa omiin sotilaisiin ja heidän perheenjäseniinsä Yhdysvaltojen lakeja. Senaatti on vuodesta 1953 saakka edellyttänyt, että sopimukset takaavat maalle mahdollisimman laajan rikosoikeudellisen toimivallan. Yhdysvallat ei luovuta omia kansalaisiaan rikoksen tekomaihin.
Korhonen huomauttaa, että Yhdysvallat ei ole kansainvälisen rikostuomioistuimen jäsen kuten Pohjoismaat.
– Yhdysvallat ei halua, että heidän sotilaansa joutuisivat näiden valtioiden alueella oleskelun kautta kansainvälisen rikostuomioistuimen piiriin.
Norjan DCA-sopimuksessa viitataan useasti sotilasliitto Naton SOFA-sopimukseen. Käytäntö on ollut se, että SOFA-sopimuksessa asemamaa saa laajahkon rikosoikeudellisen toimivallan lähetettyyn henkilöstöön, mutta kahdenvälisessä DCA-sopimuksessa se luopuu tästä vallasta, Koskenniemi kertoo.
Näin on tehty myös Norjan sopimuksessa. Ensisijaisesti noudatetaan aina Yhdysvaltain lakia.
1. Rikokset virkatehtävissä
Jos Yhdysvaltain sotilas syyllistyy Norjassa rikokseen työtehtävissä, rikoksen tutkinnan hoitavat Yhdysvaltain sotilasviranomaiset, ja hänet tuomitaan Yhdysvaltain lakien ja prosessien mukaisesti sotilastuomioistuimessa.
Yhdysvallat määrittelee, milloin sotilas on viranhoidossa tai onko tilanne liittynyt hänen turvallisuutensa. Perheenjäsenet tuomitaan tavallisessa tuomioistuimessa.
Rikosjuttujen aikana epäilty on ensisijaisesti aina Yhdysvaltojen viranomaisten hallussa, toki tästäkin voidaan neuvotella. Maiden viranomaiset tekevät yhteistyötä tutkinnassa.
– Yhdysvaltalaiset eivät ole turvallisuuskysymyksissä kovin avoimia neuvottelemaan tai pidättävät mielellään täydellisen päätösvallan itsellään. Ehkä näin voi käydä, jos kysymys on vaikka liikennerikkomuksesta, ja tarkastellaan sitä, tapahtuiko se virkatehtävissä vai ei, emeritusprofessori Koskenniemi toteaa.
2. Rikokset vapaa-ajalla
Jos Yhdysvaltain sotilas tekee Norjassa rikoksen vapaa-ajallaan, esimerkiksi tappaa, pahoinpitelee tai raiskaa, tällöinkin sovelletaan ensisijaisesti Yhdysvaltojen lakia.
Norja voi kuitenkin pyytää tärkeissä tapauksissa, 30 vuorokauden aikana saatuaan teosta tiedon, että rikokseen sovelletaan Norjan lakia. Tämän jälkeen Yhdysvallat ja Norja neuvottelevat asiasta. Norja ei voi tuomita Yhdysvaltain sotilaita tai työntekijöitä poissaolevana ilman heidän suostumustaan.
Professori Korhosen mukaan Yhdysvalloilla on pitkäaikainen käytäntö, että tapaukset yritetään sopia ilman oikeudenkäyntejä ja sovitella rahalla.
– Usein suostutaan siihen, että he kotiuttavat rikoksen tekijät ja juttu käsitellään omissa prosesseissa. Omaiset jäävät usein tyytymättömiksi, kun heitä ei ole kuultu tai he eivät ole päässeet näkemään, toteutuuko oikeus vai ei.
Lukuisten raiskausten ja pahoinpitelyjen lisäksi yhdysvaltalaissotilaat ovat vapaa-ajallaan esimerkiksi ajaneet teinin kuoliaaksi humalassa ja töhrineet kulttuurihistoriallisesti arvokkaan muistomerkin.
3. Rikoksen uhriksi joutuminen asemamaassa
Jos Yhdysvaltain sotilas tai hänen perheenjäsenensä joutuu rikoksen uhriksi Norjassa, lain soveltamismaa riippuu rikoksen tapahtumapaikasta.
Norja on luovuttanut Yhdysvaltojen joukoille käyttö- ja hallintaoikeuden sovittuihin maa-alueisiin, joihin se voi varastoida esimerkiksi tarvikkeita ja aseita.
Jos rikos tapahtuu Yhdysvaltojen tukikohdassa tai hallinnoimalla alueella, sovelletaan Yhdysvaltojen lakia, jos Norjan alueella, sovelletaan Norjan lakia.
4. Siviilien ja alihankkijoiden työntekijöiden rikokset
Yhdysvallat lähettää asemamaahan sotilaiden lisäksi myös siviilihenkilöstöä ja alihankkijoiden sopimushenkilökuntaa.
Jos he syyllistyvät rikoksiin Norjan maaperällä, heihin sovelletaan Norjan lakia. Yhdysvalloilla on Norjan sopimuksessa kuitenkin laaja oikeus määritellä lähetettävän henkilön status. Toki Norja voi tämän määritelmän haastaa kiistatapauksissa, ja asiasta neuvotellaan.
5. Parkkisakot, ylinopeudet ja talousriidat
Rikosten lisäksi Yhdysvaltain sotilaat, heidän perheensä ja palveluksessa olevat siviilit sekä alihankkijoiden työntekijät voivat joutua osallisiksi siviilioikeudellisiin juttuihin.
Esimerkiksi Yhdysvaltojen tilaamista rakennushankkeista voi tulla taloudellista riitaa, isäntämaahan lähetetyt sotilaat ja siviilit voivat saada töppäyksistään liikennevirhe- tai pysäköintivirhemaksuja.
Asemamaat luokittelevat eri asiat rikoksiksi ja rikkomuksiksi, joista saa virhemaksun tapaisen hallinnollisen rangaistuksen. Norjan sopimuksessa Yhdysvaltain virkatehtävissä olevat sotilaat ja palkatut siviilit on suojattu hallinnollisilta rangaistuksilta ja vahingonkorvausvaatimuksilta.
Martti Koskenniemen mukaan sopimuksessa on poistettu mahdollisuus nostaa siviilioikeudellisen kanne Yhdysvaltain sotilasviranomaisia tai siviilihenkilöstöä vastaan.
– Tämä kanne tulee esittää Norjan viranomaisille, jotka neuvottelevat Yhdysvaltain viranomaisten kanssa. Lopuksi voidaan käyttää välitysmenettelyä, jossa päätetään korvauksen määrästä.
Tämä rajoitus ei koske Yhdysvaltain alihankkijoita tai heidän työntekijöitään.
Yhdysvallat kuitenkin sitoutuu ilmoittamaan sotilaiden vähäisistä rikkomuksista Norjalle, ja näiden täytäntöönpanosta voidaan neuvotella maiden välillä.
Yhdysvaltojen sotilailta, palkatuilta siviileiltä tai alihankkijoiden työntekijöiltä ei vaadita passeja, viisumeja tai paikallista ajokorttia Norjassa.
Yhdysvalloilla, heidän sotilaillaan ja siviileillä sekä käytetyillä alihankkijoilla on myös laaja verovapaus Norjassa. Esimerkiksi palkasta ei makseta veroja ja polttoainetta voidaan tuoda käyttöön verottomasti.
Bonus: Ympäristön pilaantuminen
Ympäristökysymykset ovat jääneet vähälle huomiolle Yhdysvaltain ja Norjan puolustusyhteistyösopimuksessa.
Kuka hoitaa puhdistamisen, jos Yhdysvaltojen Norjassa hallinnoimat alueet saastuvat käytön seurauksena tai tapahtuu ympäristöonnettomuus. Yhdysvaltain tukikohdissa on poltettu jätteitä ja lentokone- ja ajoneuvopalojen sammutukseen on käytetty myrkyllisiä PFAS-kemikaaleja.
Outi Korhonen sanoo, että sopimuksessa annetaan Yhdysvalloille vapaat kädet toimia omien sääntöjen mukaan alueiden rakentamisessa ja käytössä.
– Monissa valtioissa on ollut kiistoja esimerkiksi ympäristön saastumisen ja rakennelmien purkamisen kanssa. Niistä ei käytännössä säädetä tässä mitään.
