Lyhyen ajan sisällä on kuultu monta uutista siitä, kuinka pääkaupunkiseudulla tuhoamisuhan alla olleet lähiluontokohteet ovatkin säästymässä.
Esimerkiksi Helsingissä luontoarvoiltaan merkittävä Matokallion kalliometsä näyttää pelastuvan, kun jäähallihankkeelle löytyi uusi tontti muualta.
Laajasalon Stansvikissa puolestaan hakkuut keskeytti pieni paikalta löytynyt vesiuoma. Myös esimerkiksi Meri-Rastilan metsän pelastuminen sekä Keskuspuistoon ja moniin muihin alueisiin liittynyt oikeustaistelu voidaan lukea kansalaisaktivismin voitoiksi.
Samoin kuin elokuun lopulla uutiseksi noussut Koneen säätiön rahoituspäätös, jossa säätiö päätti tukea radikaalina ympäristöliikkeenä tunnetun Elokapinan metsäaiheista kampanjaa 200 000 eurolla.
Kysyimme neljältä asukasaktivismin toimintaa tuntevalta, miksi kansalaisvaikuttaminen on tuottanut viime aikoina näkyviä tuloksia.
Aktivisteja on enemmän ja se näkyy
Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen järjestösihteeri Emilia Pippola arvelee, että lähiluonnosta kiinnostuneita kaupunkilaisia ja vapaaehtoisia aktivisteja on entistä enemmän. Kun määrä on suurempi, viestin painoarvo päättäjien suuntaan on merkittävämpi.
Asukasaktiivien määrän kasvuun vaikuttaa puolestaan lisääntynyt huoli ilmastonmuutoksesta, luontokadosta ja lähiluonnosta.
– Lähiluonnon katoaminen on tullut lähemmäs ihmisten arkea. Esimerkiksi Helsingissä yleiskaavan kasvutavoitteet näkyvät yhä useamman helsinkiläisen lähiluonnossa ja sitä kautta useampi aktivoituu toimimaan, Pippola sanoo.
Helsingin vuonna 2016 hyväksytty uusi yleiskaava ohjaa kaupungin muuttumista vuosikymmeniksi eteenpäin. Kaavan myötä Helsinki voi kasvaa noin 860 000 asukkaan kaupungiksi vuoteen 2050 mennessä.
Pippolan kanssa samoilla linjoilla on toimittaja, tietokirjailija ja asukasaktiivi Jaana Kanninen.
– Luonnonsuojelumielisiä asukasaktiiveja on koko ajan enemmän ja enemmän liikkeellä. Osin juuri siitä syystä nyt ilmassa on paljon positiivisia merkkejä.
Kanninen toimitti Sanni Sepon kanssa vuosi sitten julkaistun tietokirjan Huuto kaupunkiluonnon puolesta. Kirja keskittyy asukasaktivismiin ja kiistoihin, joita asukkaiden ja virkakoneiston välillä on Helsingissä viime vuosina käyty.
Kanninen muistuttaa epäkohdasta, joka liittyy asukkaiden vaikutusmahdollisuuksiin. Esimerkiksi asemakaavoitusprosessiin on kirjattu lakisääteinen vuorovaikutusvelvollisuus. Sen sijaan kuntien ja valtion välisiin MAL-sopimuksiin (maankäyttö, asuminen ja liikenne) ei tällaista kuulemispakkoa liity.
– Siltä osin demokratia on hämärtynyt. MAL-sopimuksissa sovitaan merkittävistä kokonaisuuksista ja laajoista suuntaviivoista, mutta niihin ei liity mitään asukkaiden kuulemisvelvoitetta.
Näin ollen monista asioista on jo sovittu kuntien ja valtion välillä, kun taas asukkaita aletaan kuulla vasta asemakaavoituksen yhteydessä.
Aktivisti olosuhteiden pakosta
Paula Ojanen on Laajasalon Hevossalmessa asuva opettaja ja monipuolinen kansalaisvaikuttaja. Hän on ollut mukana esimerkiksi Suomen #metoo-liikkeessä, varhaiskasvattajien aseman parantamista vaativassa Stop vakava leikki -projektissa sekä Laajasalon Stansvikin metsien puolustamisessa.
Ojanen sanoo olevansa aktivisti olosuhteiden pakosta.
– Olen vanha järjestelmänrakastaja, mutta nyt joudun käyttämään tällaisia keinoja, koska Helsingin kaupungin vaikuttamisjärjestelmässä ja demokraattisessa päätöksenteossa on jotain olennaisesti muuttunut.
Hän viittaa Helsingin uuteen pormestarivetoiseen johtamisjärjestelmään ja toimialamalliin, joka otettiin käyttöön kesäkuussa 2017. Mallia on kritisoitu muun muassa vallan keskittymisestä ja sekavuudesta.
Ojanen kokee monen muun kansalaisen tavoin, että kaupunkiorganisaatiosta on vaikea saada tietoa tai vastauksia. Samaan aikaan virkamiesvalmistelun ja poliittisen päätöksenteon rajat näyttävät olevan sekavat ennen kaikkea päättäjille.
– Tuntuu, että kukaan ei tiedä kuka tietää, ja kukaan ei halua ottaa vastuuta siitä, että sanoisi, että tuo tietää ja tämä on sen homma.
Uudenlainen aktivismi kiinnostaa enemmän
Helsingin yliopiston filosofian ja viestinnän dosentti Henrik Rydenfelt on tarkastellut työssään muun muassa viestinnän ja journalismin etiikan kysymyksiä sekä erilaisia demokratiaan ja kansalaistottelemattomuuteen liittyviä kysymyksiä.
Hän arvioi, että uudentyyppinen kansalaistoiminta on kiinnostavampaa ja sitä kautta näkyvämpää kuin perinteisempi, vaikkapa seuroihin, yhdistyksiin tai ammattiyhdistysliikkeeseen linkittyvä vaikuttaminen.
– Vähemmän järjestäytynyt ja enemmän orgaaninen aktivismi, joka tekee provosoivia asioita, kiinnittää suomalaisessa yhteiskunnassa aika paljon huomiota.
Rydenfelt nostaa myös esiin kiinnostavan historiallisen kytköksen kansalaisaktivismin ja päätöksenteon välillä. Suomalaisen kansalaisaktivismin merkkipaalua eli Koijärveä on rinnastettu Stansvikiin Helsingin Sanomien pääkirjoitusta myöten.
Koijärven tapahtumat myötävaikuttivat Vihreän liiton syntyyn ja ympäristöministeriön perustamiseen – ja Helsingin nykyisessä kaupunginvaltuustossa vihreät on toiseksi suurin puolue.
– Tällainen asettelu on varmasti omiaan herkistämään päätöksenteon korvia kansalaisaktivismille, Rydenfelt muotoilee.
Voit keskustella aiheesta 8.11. kello 23 saakka.
