Tampereen kirjafestarit järjestetään tulevana viikonloppuna Tampere-talossa.
Tapahtumaviikonloppu pitää sisällään muun muassa kirjailijahaastatteluita, paneeleita, puheenvuoroja ja luentoja sekä poikkitaiteellisia live-esityksiä.
Kolmatta kertaa järjestettävään tapahtumaan on tehty lukuisia uudistuksia täksi vuodeksi. Festivaaleista on haluttu tehdä koko perheen tapahtuma, joten perheen pienimmille on rakennettu erillinen festivaalialue.
Lisäksi tapahtumassa on viinialue ja uutuutena joulutori, josta voi muun muassa ostaa kirjoja.
– Olemme tehneet jouluista hyvän mielen tapahtumaa, jossa tuodaan hyvinvointia esiin. Kokonaisuus on koko perheelle suunnattu, kertoo Tampere-talon liiketoimintajohtaja Tanja Järvensivu.
Lukuisia tunnettuja nimiä
Tampereen kirjafestareiden kirjallinen ohjelma jakautuu genreittäin ja teemoittain Tampere-talon eri tiloihin.
Tänä vuonna uutta tuotantoa julkaisevista kirjailijoista ja muista esiintyjistä paikalla ovat muun muassa Sofi Oksanen, Juha Itkonen, Kjell Westö, Maija Vilkkumaa ja Herra Ylppö.
Tampere-taloon saapuvat myös kirjallisuuden Finlandia-palkintojen voittajiksi tänä keskiviikkona valitut Sirpa Kähkönen, Antti Järvi ja Magdalena Hai.
– Koska olemme vuoden viimeinen kirjatapahtuma, saamme Finlandia-voittajat tuoreeltaan mukaan, Tanja Järvensivu iloitsee.
Viikonlopun aikana luvassa on Elämäni kirja -paneelikeskustelu, johon osallistuu seitsemän presidenttiehdokasta: Mika Aaltola, Sari Essayah (kd.), Pekka Haavisto (vihr.), Jussi Halla-Aho (ps.), Harry Harkimo (liik.), Olli Rehn (kesk.) ja Alexander Stubb (kok.).
– Ehdokkaat innostuivat ideasta kovasti. Rennon keskustelun kautta tuodaan esiin henkilökohtaisia mieltymyksiä ja mistä he löytävät aikaa lukemiseen, Järvensivu sanoo.
– Keskustelemme myös miten saisimme korostettua lukemisen merkitystä ja innostettua perheitä lukemaan, hän jatkaa.