Radikaaleilla ristipistoilla sanotaan asiat niin kuin ne ovat. Kantaaottavat ristipistotyöt ovat yksi tapa tuoda esille oma mielipide vaikka politiikasta tai vähemmistöjen asemasta.
Tätä kutsutaan käsityöaktivismiksi. Samanhenkiset käsitöiden harrastajat kokoontuvat radikaalit ristipistot -yhteisöissä, joita on perustettu ympäri Suomea.
Hämeenlinnalainen Auni Tuovinen innostui radikaaleihin ristipistoihin opiskeluaikoinaan Jyväskylässä. Hän kaipasi yhteisöllisyyttä ja sellaista käsitöiden tekemistä, joka ei olisi tiukkapipoista ja jossa ei olisi tarkasti rajattuja sääntöjä.
Hämeenlinnaan palattuaan hän perusti vastaavanlaisen yhteisön Sarina Pulkan kanssa. Nyt on menossa neljäs toimintavuosi.
– Olen aika sovinnainen ihminen ja koin, että tämä on hyvä tapa minulle ilmaista vaikka pettymystä yhteiskunnallisiin asioihin, sanoo Tuovinen.
Kokoontumisissa jokainen saa itse määritellä radikaaliutensa tason.
– Toiselle se voi merkitä alatyylistä ilmaisua tai kirosanoja tai hyvien tapojen vastaista ilmaisua. Toiselle riittää se Ei mainoksia -kyltti oveen, kertoo Tuovinen kokoontumisissa syntyvistä ristipistoista.
Yhdistäviä tekijöitä kokoontumisissa on feministiset arvot sekä tasa-arvon kunnioitus ja sen edistäminen. Kysyntää kokoontumisille on enemmän kuin niitä on pystytty järjestämään.
Toimintaan voi osallistua kuka tahansa eikä se maksa mitään. Harrastus sinänsä on myös edullista: siihen riittää neula, mitä tahansa lankaa ja mitä tahansa kangasta. Hifistelläkin voi, mutta suurista summista ei puhuta silloinkaan.
– Kokoontumisia voivat järjestää muutkin kuin minä ja Sarina. Yhteisöllä on sometilit Instassa ja Facebookissa ja meiltä saa yhteistarvikkeet, jos joku muukin haluaa koota porukan kokoon. Eli omia tarvikkeitakaan ei tarvitse olla mukana, jos haluaa tulla kokoontumisiin. Yhteistarvikkeet voidaan myös toimittaa haluttuun paikkaan, Tuovinen vinkkaa.
Radikaalit ristipistot HML -yhteisö on järjestänyt kokoontumisia puistoissa, baareissa, kirjastoissa ja kahviloissa. Osallistujia on ollut viiden ja kahdenkymmenen välillä. Tempausluonteisesti on kokoonnuttu myös Taiteiden yössä ja festivaaleilla.
Julkisuus liittyy harrastukseen vahvasti, sillä käsityöt joilla kantaa otetaan, tuodaan esille somen kautta. Näyttelyjäkin on järjestetty muun muassa Taiteiden yön yhteydessä. Poikkipuolisia sanoja työt eivät ole juuri herättäneet.
– Enemmän se on herättänyt hilpeyttä ja huvitusta. Vaikka olisi erimielisiä ihmisiäkin koolla, niin tämä on ehkä sellainen tapa ilmaista mielipiteitä, että ei tähän kauheasti ikäviä kommentteja ole tullut. Keskustelua hyvässä mielessä kyllä, sanoo Tuovinen.
Iskulauseita, mietelauseita, kiroilua
Suomalaisten radikaalien ristipistojen yhteisöjen eri sometileiltä voi löytää monenlaisia pistoja, joiden kautta pääsee nopeasti perille tämän harrastuksen ideasta.
”Tärkeintä on itsensä koskettaminen”, ”Hugs no drugs”, ”Oispa kaljaa”, ”Hallitus alas!”, ”Turkki kuuluu eläimelle”, ”Hupsista s-tana”. Härskeimpiä pistoja ei kehtaa tähän edes kirjoittaa.
Kiinnostus käsitöitä kohtaan on ollut nousujohteista viime vuosina. Tuovisen mukaan myös somesta paistaa, että käsityö on hyvin trendikästä: ihmiset käyvät kursseilla ja harrastavat myös omaehtoisesti. Käsitöiden on myös sanottu parantavan mielenterveyttä ja lisäävän hyvinvointia.
Kokoontumiset ovat yhteisöllisiä tapahtumia. Osallistujat ovat kiinnostuneet toistensa tekemisistä ja keskustelua käydään niistä aiheista, mitä kukin on tekemässä.
– Kun siihen vielä liittyy tällainen voimakas itseilmaisullinen ulottuvuus ja se ryhmän tuki, niin mikä sen parempaa, toteaa Tuovinen.
Radikaalit ristipistot HML kokoontuu seuraavan kerran tammikuun 10. päivänä Hämeenlinnan pääkirjastossa.