Tour de Skin kokonaiskilpailun voittajan Jessie Digginsin ilme sen jälleen kertoi. Alpe Cermisin loppunousun kapuaminen on kovaa touhua.
Suomalaisittain tämänkertainen naisten Tour päättyi positiivisesti. Kerttu Niskanen oli loppunousussa neljäs ja kapusi komeasti palkintokorokkeelle kokonaiskisan kolmantena. Viime vuonna Niskanen oli kokonaiskisan toinen.
– Totta kai kolmen joukkoon kipuaminen oli haaveena. Päivä kerrallaan ja kisa kerrallaan mentiin. Toivoin, että tähän nousuun riittää paukkuja ja oli kyllä ihan jaksavaa hiihtämistä, Niskanen sanoi Yle Urheilun haastattelussa.
Diggins oli ennen loppunousua kaukana, ja Niskanen tiesi Norjan Heidi Wengin olevan Alpe Cermisillä vahva. Siksi hänen suunnitelmanaan olikin kukistaa kokonaistilanteessa edellä olleet ruotsalaiset Jonna Sundling ja Frida Karlsson. Siinä suunnitelmassa hän onnistui. Sitä avitti tavallisesta poikennut kilpailun kulku loppunousussa.
– Nousu tuntui hyvältä alusta asti. Hiihdimme pitkään lössissä, vaikka monesti muutama hiihtäjä on irtautunut aiemmin. Seurasin ruotsalaisia ja Jonna jäi ensin. Fridakaan ei vaikuttanut tuoreelta, niin ajattelin ohittaa heti enkä odottaa pidempään, Niskanen kertasi.
Mainion loppunousun lisäksi Niskanen voitti Tourilla kaksi kilpailua. Hampaankoloon jäivät sprintit sekä lauantain perinteisen yhteislähtökilpailu.
– Hiihtäjille ja varmasti katsojille oli kiva, että viimeiseen päivään jäi paljon jännitettävää. En muista, milloin viimeksi lähes kaikki kärkinaiset ovat olleet täällä mukana. Nyt vain Ebba Andersson puuttui.
Niskanen nostaa Tourin palkintokorokepaikan merkityksen suureksi varsinkin arvokisattomana vuonna.
– Kaikki satsaavat tähän. Pitää onnistua todella hyvin, että on kolmen joukossa. Kyllä tämä menee palkintokaapissa korkealle.