Pohjanmaan liitto ja Chile tiivistävät yhteistyötään

Pohjanmaalla ja Chilen maantieteellisesti suurimmalla alueella, Magallanesissa, on paljon yhteistä, kuten samankaltainen ilmasto ja väkiluku.

Österbottens förbund
Magallanesin alue haluaa ottaa oppia Pohjanmaan kasvihuoneviljelyn osaamisesta. Kuva: YLE/Sofi Nordmyr
  • Merja Siirilä

Pohjanmaan liitto ja Chilen Magallanesin alue ovat sopineet yhteistyönsä tiivistämisestä allekirjoittamalla viisivuotisen aiesopimuksen.

Sopimus keskittyy energiamurrokseen, ilmastonmuutokseen, maatalousteknologiaan ja kiertotalouteen. Alueet tekevät jo nyt yhteistyötä EU:n IURC-ohjelman (International Urban and Regional Cooperation) puitteissa.

Pohjanmaalla ja Chilen maantieteellisesti suurimmalla alueella, Magallanesissa, on paljon yhteistä, kuten samankaltainen ilmasto ja väkiluku. Alueella on myös hyvät olosuhteet maatuulivoiman ja vihreän vedyn yhdistämiselle, ja maailman johtavat alan yritykset investoivat voimakkaasti alueelle.

– Investointien suuruus on noin 20 miljardia dollaria, ja samanlaisia suunnitelmia on myös Pohjanmaalla. Erona on se, että Magallanes on jo rakennusvaiheessa, joten tästä voimme ottaa oppia, kertoo Pohjanmaan liiton kansainvälisten asioiden koordinaattori Jerker Johnson tiedotteessa.

Magallanesin tavoitteena on tulla omavaraiseksi vihannesten suhteen, ja se haluaa puolestaan ottaa oppia Pohjanmaan kasvihuoneviljelyn osaamisesta.