Iso määrä huumeita tuotiin Lappeenrantaan – alkoi pitkä oikeudenkäynti, johon liittyvät myös erittäin vaaralliset aseet

Kyse on syyttäjän mukaan laajasta huumerikoskokonaisuudesta, jolla ei kuitenkaan ole yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Kasvonsa peittäneet syytetyt Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa.
Yhdestätoista vastaajasta paikalla oikeudessa oli tänään kaksi. Kuva: Yle
  • Yle

Tänään maanantaina Lappeenrannassa alkaneen oikeusistunnon laajuutta kuvaa se, että syytettyinä tapauksessa on peräti 11 ihmistä. Osa heistä on ulkomaalaistaustaisia ja osa kaksoiskansalaisia.

Erilaisia rikosnimikkeitä on kuusi erilaista: törkeä huumausainerikos, huumausainerikos, törkeä rahapesu, ampuma-aserikos, törkeä ampuma-aserikos ja rekisterimerkintärikos

– Kyseessä on ainakin eteläkarjalaisittain yksi laajimmista, mitä tällä alueella on ollut, sanoo syyttäjänä toimiva aluesyyttäjä Kirsi Maria Kursi.

Suurin osa epäilyistä on kotoisin Etelä-Karjalasta, ja he ovat levittäneet huumausaineita pääasiassa Etelä-Karjalan alueella.

Oikeuskäsittelyyn on varattu aikaa 10 päivää. Istunnon valmistelijat kuvaavat istuntoaikataulun laatimista poikkeuksellisen vaikeaksi.

Huumeita ja aseita

Poliisin esitutkinnan mukaan Lappeenrannassa toiminut ryhmittymä oli hankkinut vuosien 2022 ja 2023 aikana kokaiinia, amfetamiinia, ekstaasia sekä kannabista levitettäväksi Etelä-Karjalaan ja pääkaupunkiseudulle.

Tänään ensimmäisessä istunnossa vastaajana ollut mies on poliisin esitutkinnassa mainitsema päätekijä.

Syyttäjän mukaan mies oli hakenut syyskuussa 2022 Helsingistä 14 kiloa marihuanaa ja tuonut sen Lappeenrantaan, jossa olisi myynyt ainetta eteenpäin.

Videolla aluesyyttäjä Kirsi Maria Kursi kertoo, miltä kokonaisuus hänestä vaikuttaa.

Syytetty mies oli syyttäjän mukaan saanut marihuanaerästä myyntivoittoa 120 000 euroa.

Oikeussalissa mies asianajajansa välityksellä kiisti kaiken. Hän ei halunnut itse vastata itse mihinkään kysymykseen, vaan hänen puolestaan puhui asianajaja.

Tänään oikeussalissa päätekijälle luettu syyte törkeästä huumerikoksesta on vain osa kokonaisuutta. Myöhemmin tällä viikolla ja ensi viikolla saliin saapuvat loput syytetyt.

12 rynnäkkökivääriä

Huumeiden lisäksi pääepäilty liittyy myös poliisin tutkimaan poikkeukselliseen sarjatuliaseita koskevaan ampuma-aserikoskokonaisuuteen.

Mies on poliisin esitukinnan mukaan mukana viiden lappeenrantalaismiehen ryhmässä. Heitä poliisi epäilee erilaisista ampuma-aserikoksista.

Pääepäilty oli hankkinut itselleen 12 deaktivoitua eli ampumakelvottomaksi tehtyä rynnäkkökivääriä sekä yhden deaktivoidun konekiväärin. Aseet on poliisi luokitellut erittäin vaarallisiksi.

Mies muokkasi aseita takaisin toimintakuntoisiksi. Osa rynnäkkökivääreistä oli myyty eteenpäin.

Tätä asiaa käräjäoikeus käsittelee tarkemmin ensi viikolla.

Syytetyt istuvat oikeussalissa.
Istunto kestää 10 päivää. Tuomion oikeus antanee joudenkin viikkojen kuluttua. Kuva: Yle

Aluesyyttäjä Kirsi Maria Kursin mukaan esitutkinnassa ei ole tullut ilmi mitään viitteitä järjestäytyneestä rikollisuudesta.

– Toki kun puhutaan näin laajasta huumausainekokonaisuudesta, johon liittyy useita henkilöitä, niin ei mistään perustason huumausainerikoksesta ole kysymys.

Poliisilla on tieto, että yhdellä syytetyistä olisi jollain tavalla yhteyksiä Helsingin katujengirikollisuuteen.