Äänestysauto pääsee Lapissa rallireitille erityisestä syystä

Arctic Lapland Rally sulkee Siika-Kämään johtavan tien muilta kuin ralliautoilta. Äänestysauto pääsee erityisjärjestelyjen ansiosta rallireitille ja kyläläisten luokse.

Kaksi poikaa katsoo tietokoneeseen asuntoautossa.
Martti Paaso (vas.) ja Tom Westerlund työskentelevät vaalityöntekijöinä ja ajavat ennakkoäänestyspisteenä toimivaa asuntoautoa ympäri Rovaniemen kyliä. Kuva: Eelis Rytkönen / Yle
  • Annu Passoja

Rovaniemen kyliä kiertävä äänestysauto uhkasi jäädä Tunturirallina tunnetun Arctic Lapland Rallyn blokkaamaksi.

Lauantaiaamuksi suunniteltu ennakkoäänestys Siika-Kämän kylässä Rovaniemen ja Ranuan rajamailla oli vaarassa, koska kylään kulkevalla tiellä ajetaan lauantaina rallia ja se on suljettu muulta liikenteeltä.

– Kaikesta valmistelusta huolimatta tämä tuli hieman yllätyksenä, mutta onneksi sen verran ajoissa, että ehdittiin reagoida, kertoo vaaliprojektityöntekijä Heikki Hukkanen Rovaniemen kaupungilta.

Pikaiset yhteydenotot rallijärjestäjiin ja kyläyhdistykseen johtivat erityisjärjestelyihin. Äänestysauto ajetaan lauantaina kylään ennen kuin tie aamukahdeksalta suljetaan. Äänestysaikaa saatiin myös pidennettyä niin, että uurnille pääsee jo aamuyhdeksältä.

– Ja koska auto on tavallaan jumissa siellä suljetun rallireitin takana, niin rallijärjestäjät lähettävät saattoauton ohjaamaan äänestysauton pois rallireitiltä.

Siika-Kämässä odottaa parisenkymmentä äänestäjää, joten vaivannäkö demokratian hyväksi on huomattavaa.

– Jokainen ääni on yhtä arvokas, sijaitsi se syrjemmässä tai keskellä kaupunkia, Hukkanen toteaa.

Siika-Kämästä auto kiirehtii saattoauton ohjaamana kohti seuraavaa äänestyspaikkaa eli Narkauksen kylätaloa.

Mies katsoo läppäriä
Äänestysauto pysähtyi perjantaina alkuillasta Oikaraisen kylässä. Puoli tuntia kestäneessä ennakkoäänestyksessä kävi alle viisi äänestäjää. Kuvassa vaalityöntekijä Martti Paasi. Kuva: Eelis Rytkönen / Yle

Äänestysauton pakkasenkestävyys on nyt turvattu

Asuntoauton kaltainen äänestysauto kiertää Rovaniemen kyliä ja mittariin voi päivässä tulla satoja kilometrejä. Rovaniemi on pinta-alaltaan Euroopan suurin kaupunki, jossa kaupungin laitamille voi olla keskustasta matkaa lähemmäs 100 kilometriä.

Auto pysähtelee kylätalojen ja kauppojen pihoilla, ja teiden risteyksissä. Äänimäärät pysähdystä kohden vaihtelevat Hukkasen mukaan paristakymmenestä seitsemäänkymmeneen.

– Ihmiset ovat yleensä hyväntuulisia, tämä on hyvin pidetty palvelu. Se aiheuttaa myönteisiä tuntemuksia vaaleja ja äänestämistä kohtaan, ettei tarvitse lähteä kymmenien kilometrien päähän yleisille äänestyspaikoille, Hukkanen sanoo.

Asuntoauto pimeällä tiellä.
Rovaniemen äänestysauto on kerran jäänyt tulematta sovittuun paikkaan sovittuna aikana. Syynä oli yli 30 asteen pakkanen, jonka vuoksi auto ei lähtenyt käyntiin. Kuva: Eelis Rytkönen / Yle

Talvikeleissä matkaa taittaneen äänestysauton kohdalle on osunut ensimmäisellä äänestyskierroksella joitakin vastoinkäymisiä. Lohinivan kylässä auto päätyi osin penkan puolelle, vaikka Hukkanen ei varsinaisesti halua huonosti auratuista pihoista ketään syyttääkään.

– Eräs paikallinen kävi sitten antamassa traktorilla vetoapua ja äänestysauto saatiin liikkeelle.

Yhtenä aamuna auto ei lähtenyt käyntiin lainkaan, koska pakkanen oli laskenut reilusti 30:n kylmemmälle puolelle.

– Siihen reagoitiin nopeasti ja hankittiin äänestysautolle lämmin halli.

Epäonninen aamu jäikin ainoaksi kerraksi, kun äänestysauto ei ole päässyt sovittuun paikkaan sovittuna aikana.