Sen piti olla normaali pyörälenkki jäällä.
Jari Wiksten oli ehtinyt ajaa parin kilometrin päähän rannasta, kun jää murtui.
Polkupyörä painui merenpohjaan ja alkoi eloonjäämistaistelu.
Wiksten ei hätääntynyt. Hän alkoi rikkoa jäätä ja yritti päästä kovan jään reunalle.
Jää oli kuitenkin haurasta, vain noin viiden sentin paksuista. Wiksten ei löytänyt kantavaa jäätä. Jään reunasta irtosi kerta toisensa jälkeen suuria palasia, jotka työnsivät Wiksteniä taaksepäin ja aina kauemmas.
69-vuotias mies oli yksin hyisessä vedessä, murtuvien jäiden seassa keskellä merenlahtea.
Silmänkantamattomiin näkyvillä ainoastaan jäätä ja pöllyävää lunta.
Kohtalokas reittivalinta
Nakkilalainen Sami Hamilo lähti omalle pyörälenkilleen Luvian suunnasta. Hän kohtasi rannassa mönkijäkuskeja, jotka kertoivat, että merellä kulkee hieno jäätie.
Sinne Hamilo ensin ajattelikin suuntaavansa. Tuttavan edellisenä päivänä Viasvedenlahdelle merkitsemä reitti ja uusi karttaruutu kuitenkin polttelivat.
Se olisi kiva käydä kuittaamassa.
Hamilo oli aikaisemmin kysynyt Jari Wiksteniltä, mistä jäälle pääsee hyvin etelästä tullessa.
Wiksten on pyöräillyt Porin ympäristössä niin paljon, että paikalliset laji-ihmiset kutsuvat häntä nahkaGPS:ksi. Hän osaa neuvoa kaikki reitit halkopinon tarkkuudella.
Hamilo tuli jäälle etelästä ja lähestyi määränpäätään.
Samalla hän huomasi, että jääolosuhteet muuttuivat.
Hamilo otti kuvan jäärajasta ja lähetti Wikstenille viestin.
Viestissä hän neuvoi, ettei edellispäivänä merkatusta reitistä kannata poiketa, koska jää ei kestä.
Sitä viestiä Wiksten ei nähnyt.
Hän oli todennäköisesti jo vajonnut jäihin.
Jotain tummaa keskellä jäätä ja lunta
Selittämättömästä syystä Hamilo jatkoi ajamista seuraten jään kantavaa linjaa.
Hänen katseensa kiinnittyi jäällä hiukan avonaisempaan, tummempaan kohtaan sekä sen laidalla olevaan hahmoon.
Hamilo ajatteli, että jäällä on merikotka. Kun hän pääsi lähemmäs, hän huomasi tutunnäköisen kypärän.
– Helkkari, Jari oli siellä jäissä.
Siinä vaiheessa Wiksten oli jo niin kylmettynyt ja turta, ettei hän tunnistanut tulijaa.
– Viimeinen muistikuvani jäältä on, että joku hahmo tulee kohti, Wiksten muistelee pari viikkoa myöhemmin.
Hätänumeroon soittanut Hamilo lähestyi sulan laitaa ja sai autettua ystävänsä kantavamman jään päälle, mutta ei onnistunut nostamaan häntä täysin vedestä.
Se oli onni.
– Olisin todennäköisesti kuollut hypotermiaan, jos minut olisi saatu jäälle, Wiksten sanoo.
Pelastajan pitkät minuutit
Arvioiden mukaan Hamilo joutui kannattelemaan jäihin joutunutta noin kolme varttia ennen kuin pelastuslaitos saapui.
Minuutit olivat pitkiä.
– Jari oli niin kohmeessa, ettei oikein sanaa suusta tullut. Vähän avuttomalta tuntui olla siellä keskellä ei mitään.
Kaikkiaan miehillä oli matkassaan uskomaton tuuri. Meri-Porin pelastuslaitos oli parhaillaan harjoittelemassa uuden ilmatyynyaluksen käyttöä.
– Äijät olivat juoksemassa sukelluskamppeissa jäälle, kun ilmatyynyalus oli puolimatkassa ohittanut ne, Hamilo kertoo.
Pelastuslaitoksen mukaan kaksikkoa ei näkynyt rannalta katsoessa. Miehet paikannettiin puhelimen avulla.
Ilmatyynyaluksella Jari Wiksten saatiin rantaan. Paikalle saapui pelastushelikopterin lisäksi myös isompi rajavartiolaitoksen kopteri, jolla elotonta potilasta lähdettiin kuljettamaan Turun yliopistolliseen keskussairaalaan.
– Olihan siinä kauhea helpotuksen tunne, kun tuli iso kasa miehiä, jotka tiesivät, mitä tekevät, Hamilo kertaa tapahtumia.
Helvetissä ei ole näin kylmä
Jari Wikstenin sydän oli pysähtynyt.
Elvytys aloitettiin ambulanssissa ja sitä jatkettiin helikopterissa koko matkan sairaalan saakka. Wikstenin ruumiinlämpö oli pudonnut 23 asteeseen.
TYKSissä häntä pidettiin koomassa pari päivää.
Wikstenillä on heikot muistikuvat sairaala-ajasta, mutta yhden asian hän muistaa elävästi.
– Olin kuin pesukoneessa ja sormissa oli nipistimet. Mietin, että täällä on niin älyttömän kylmä, etten minä ainakaan helvetissä ole.
Muutaman päivän jälkeen mies siirrettiin Satasairaalaan tehohoitoon. Sieltä hänet kotiutettiin noin viikon jälkeen.
– Vaimo toi minulle vaatteet Satasairaalaan ja lähti käyttämään koiraa trimmauksessa, Jari Wiksten kertoo.
Pitkään jatkunut elvytys tuntuu kylkiluissa, mutta Wikstenin mukaan olo on nyt ihan normaali.
– Minulla on vähän sellainen olo kuin pitkän flunssan jälkeen – hiukan vetämätön, Wiksten kertoo pari viikkoa onnettomuuden jälkeen kotinsa olohuoneessa.
Seitsemääkymmentä lähestyvän miehen täydellinen toipuminen yllätti lääkärit.
Wiksten uskoo, että ilman satojen tuhansien kilometrien pyöräilyä hänen sydämensä ei olisi pysähtymisen jälkeen käynnistynyt.
– On tuo sitkeä mies. Olikohan tämäkin Suomen ennätys: kropan lämpö 23 astetta ja vajaa tunti jäisessä vedessä, Hamilo pyörittelee päätään.
Kun kiitos tuntuu liian vähäiseltä
Kriisipalvelukeskus on ollut onnettomuuden jälkeen yhteydessä Sami Hamiloon, mutta mies sanoo, ettei hän koe tarvitsevansa apua.
– Jos Jari olisi menehtynyt käsiini, tilanne olisi varmasti eri, Hamilo pohtii.
Hän on myös miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos hän olisi valinnut toisen reitin.
– Olen miettinyt, miten ihmeessä voin ikinä Samia tästä kiittää, Jari Wiksten sanoo. Hän pohtii, että ainakin hyvä ateria pitää kaverille tarjota.
Hamilo pyörittelee vaivautuneena päätään ja naureskelee, että hänelle riittää, kun kaveri on hengissä.
– Odotan jo Jarin vetämiä yhteislenkkejä.
Kummallekaan miehistä ei tullut kammoa jäällä pyöräilystä. Naskalit ja muut turvavarusteet pidetään mukana, mutta lisäksi jäille lähdetään jatkossa vieläkin vastuullisemmin.
– Ei mennä yksin jäälle. Tilanne olisi ollut ihan toinen, jos olisimme menneet sinne yhdessä.
