Sari Tuomaala vaihtoi muutama vuosi sitten työpaikkaa, koska paloi loppuun. Stressi ja kuormitus tuntuivat rankalta.
Seuraava työ oli kaikkea muuta kuin kuormittava. Uudessa työpaikassa ei ollut aikataulupaineita, ei stressiä. Yksinkertaisiin työtehtäviin oli varattu runsaasti aikaa.
– Mutta stressi ja kuormitus muuttui täyteen tympääntymiseen ja alisuorittamiseen. Olin huonotuulinen koko sen puolen vuoden ajan.
Tuomaala tajusi vasta myöhemmin, että kyse oli burnoutia muistuttavasta tilasta, boreoutista.
Työn imu ja innostus tekemiseen katoaa. Tarmokkaalle ja työteliäälle Tuomaalalle tämä oli surullista ja pelottavaakin. Hän kertoo miettineensä, kehtaako puhua boreoutista julkisesti. Burnoutista puhutaan enemmän ja se on sosiaalisesti hyväksyttävämpää.
– Se tunne mihin herää arkipäivisin, sehän on tosi samanlainen. Mikään ei tunnu miltään. Aamukahvikaan ei maistu enää miltään.
Tuomaala ei ole boreoutin kokemuksineen yksin. Tähän juttuun oli tarjolla monia vastaavia esimerkkejä, ihmisiä, jotka ottivat yhteyttä, kun heiltä kysyttiin boreoutista.
Kyseessä on iso ilmiö, josta kertoo tutkimuskin. Kansainvälisen tuoreen tutkimuksen mukaan liki joka toinen työntekijä kokee työssä tylsistymistä. Moni on samanaikaisesti kroonisesti väsynyt.
Yhteys sairausriskeihin ja jopa kuolleisuuteen
Työssä tylsistymiseen liittyy kohonnut sairastumisen riski samaan tapaan kuin työstressiin ja työuupumukseen. Tämä käy ilmi Työterveyslaitoksen ja Emlyon Business Schoolin tutkimuksesta.
Työpsykologian dosentti Piia Seppälä kertoo, että työssä tylsistymisen kokemus on tutkimuksen mukaan yhteydessä vähäisempään sykevälivaihteluun yöaikana, mikä voi ennakoida terveyshaittoja. Seurauksena voi olla sairauksia tai jopa kuolleisuutta.
– Jo aiemmista tutkimuksista tiedetään, että tylsistymistä kokevat työntekijät arvioivat oman terveytensä heikommaksi. Silti työssä tylsistymistä on jopa pidetty terveyden kannalta hyvänä asiana. Tutkimuksemme kuitenkin osoittaa, että työssä tylsistyminen voi olla samanlainen riski terveydelle kuin muut perinteisemmät työpahoinvoinnin kokemukset, Seppälä sanoo.
Seppälä sanoo, että usein kiinnitetään huomiota vain työuupumukseen.
– Nyt pitäisi nähdä se, että työhön tylsistymisellä voi olla ihan vastaavat vaikutukset työntekijän terveyden kannalta kuin näillä perinteisemmillä työpahoinvoinnin indikaattoreilla.
”Työ ei ollut enää mielekästä”
Ronja Rosman työskenteli asiakaspalvelutiimin esihenkilönä teleoperaattorilla.
– Olin kattavassa muutosprojektissa mukana, mutta arjen koittaessa alkoi toden teolla kyllästyttää. Lisäksi tuntui, että kollegat käyttivät täyttä kapasiteettia ja pitivät työkuormaa korkeana. En enää jonkin ajan jälkeen kehdannut pyytää lisää työtä, Rosman kertoo.
Rosmanin mukaan hän kärsi juuri boreoutista. Hän kuvaa oireita näin:
– On väsymystä tai uupumusta, joka liittyy siihen, että työn merkityksellisyys on vähän kadoksissa. On vaikea ymmärtää, että mihin oma työ vaikuttaa tai miten sitä mitataan. On vaikea arvioida onnistumista. Kun ei tule onnistumisen tunteita, silloin se työ on pääosin vain verottavaa.
Rosman huomasi, että päivät alkoivat tuntua pitkiltä, ja samalla tuntui, että ei ole saanut mitään aikaiseksi. Merkityksellisyyden puute havahdutti. Rosman olisi halunnut löytää työpaikaltaan sopivia uusia tehtäviä, mutta niitä ei ollut.
– Lopulta ryhdyin yrittäjäksi, jotta saisin jotakin mielekästä työtä, Ronja Rosman sanoo.
Nyt HR-valmentajana hän on huomannut, että moni kokee samaa mitä hän aiemmin. Kun merkityksellisyys katoaa, monet alkavat epäillä omaa ammattitaitoaan.
Rosman arvelee, että moni havahtuu ja alkaa urheilemaan ja elämään terveellisesti, jotta jaksaisi, mutta tämä ei auta tylsistymisestä johtuvaan väsymykseen.
Tehdäänkö olennaisia asioita? Onko työ merkityksellistä?
Tylsistymisen kokemuksen rinnalla voi esiintyä työuupumusta ja kroonista väsymystä. Ne eivät ole toisiaan poissulkevia asioita.
– On harha, että tylsistyminen johtuisi siitä, että ei ole tarpeeksi töitä, ja työuupumus siitä, että on liikaa töitä, sanoo Lotta Harju. Hän on apulaisprofessori ranskalaisessa Emlyon Business Schoolista.
Tutkijat muistuttavat, että pelkän työmäärän sijaan olennaista on keskittyä siihen, että ihmiset tekevät työnkuvansa kannalta olennaisia asioita.
Kun puhutaan tylsistymisestä, ei tarkoiteta sitä, että työssä on hetkittäin tylsää.
– Ohikiitävä tylsistyminen on normaalia, Harju sanoo.
Kyse on siitä, että työtä ei koeta merkityksellisesti. Aika menee asioihiin, jotka koetaan turhiksi, kuten esimerkiksi byrokratiaan, jonka merkitystä on vaikea ymmärtää. Tehtäviä ei ole priorisoitu. Työntekijä ei koe saavansa työstään mielekkyyttä, Harju listaa.
Tylsistymistä ei osata tunnistaa
Burnout tunnetaan edelleen paremmin kuin boreout. Harjun mukaan monissa työpaikoissa sitä ei tunnisteta.
– Itse olen huomannut, että organisaatioissa todetaan, että meillä on niin paljon töitä, niin kova kiire, että kukaan ei ehdi tylsistymään.
Siksi työssään pahoinvoiville tarjotaan väärää lääkettä.
– Yleensä lähdetään automaattisesti vähentämään työmäärää, kun ihminen voi pahoin. Ajatellaan, että töitä on tehty liikaa. Tylsistymisen kohdalla tärkeämpää on miettiä, tekeekö työntekijä olennaisia vai turhia työtehtäviä, Harju sanoo.
Mikä lääkkeeksi boreoutiin?
Tutkijat Seppälä ja Harju suosittelevat tarkastelemaan toimenkuvia yhdessä työntekijän kanssa. He pitävät ongelmana ilmiötä, jossa asiantuntijatyötä tekevän kalenteri täyttyy kokouksista ja muita pyynnöistä niin, että ydintehtäville ei jää aikaa.
– Ihminen voi samanaikaisesti uupua ja tylsistyä. Jos vain karsitaan työtehtäviä, se voi lisätä tylsistymistä. Mieluummin kannattaa miettiä tavoitteiden kirkastamista ja sen pohjalta työnkuvan rikastamista, Piia Seppälä sanoo.
Boreoutista kärsinyt Sari Tuomaala sanoo, että tärkeintä hänestä on ottaa asia puheeksi varhain. Siitä hän itseään soimaa, ettei tuonut sitä heti esiin.
Samaa sanoo Ronja Rosman. Jos kokee boreoutia, voi lähteä selvittämään, mikä työn merkitys on.
– Miksi minua tarvitaan täällä? Ja minkä takia ammattitaitoni on täällä arvokasta? Miksi kannattaa täällä tehdä työtä? Jos se on epäselvää, niin on vaikea tuntea tyytyväisyyttä omasta työstään.
Rosman toivoo, että ihmiset eivät sietäisi huonoa oloa viikkoja ja kuukausia. Se ei mene ohi itsestään.
