Suomessa on saatu nauttia pikkuhiljaa lisääntyvästä auringonvalosta. Lähipäivinä aurinkoa nähdään melkein koko maassa.
Auringonpaiste nostaa myös päivälämpötiloja. Ylen meteorologi Anne Borgströmin mukaan suuressa osassa maata lämpötila on sunnuntaina plussan puolella. Meri-Lapin, Tornionjokilaakson ja Kemin tienoilla saavutetaan 5 asteen lämpötila.
– Maanantaina ja tiistaina etelässäkin tämä lämpötila menee luultavasti rikki.
Maanantaina Lapissa alkaa olla hieman pilvisempää. Tiistai- ja keskiviikkopäivänä pohjosessa ollaan pakkasen puolella.
Selkeämpi sää lisää myös vuorokauden lämpötilavaihteluita. Anne Borgström kehottaakin varautumaan kylmiin öihin.
– Kylmät yöt lähipäivinä hidastavat lumen sulamista. Mutta positiivisesti ajateltuna se vähentää myös loskan määrää, Borgstrom toteaa.
Kevät ei tule vielä
Alkuviikolla paistanut aurinko sai monen suomalaisen toivomaan kevättä. Anne Borgström kuitenkin huomauttaa, että teknisesti kevät ei ole vielä täällä.
– Kevään määritelmä on, että vuorokauden keskilämpötila on pysyvästi nollan yläpuolella, Borgström selittää.
– Näin ollen yksi päivä, kun ollaan nollan yläpuolella, ei vielä kevättä tee. Kyllä nyt on siis edelleen talvi, ja kuuluukin olla.
Anne Borgströmin mukaan virallista kevättä pitänee vielä hetki odottaa.
– Kevät saapuu usein Etelä-Suomeen suunnilleen maaliskuun lopulla ja muualle maahan sitten huhtikuussa. Vapun tienoilla voi jo usein sanoa, että on kevät.
Tarkkaa ajankohtaa on vaikea arvioida
Kevään saapumisen ajankohta vaihtelee suurestikin eri vuosina. Myös saman vuoden aikana kevät saapuu usein eri osiin maata hyvin epätasaisesti.
– Esimerkiksi vuonna 2022 kevät saapui Hankoon jo helmikuun alussa, ja Lohjalle vasta huhtikuussa. Erot voivat olla todella suuria.
Anne Borgström uskaltaa kuitenkin antaa karkean arvion tämän vuoden näkymästä.
– Jos katsoo pitkiä ennusteita, niin tällä hetkellä kevät ei näyttäisi tulevan vielä maaliskuussa. Tai ainakaan etuajassa, hän sanoo.