Konkaripelaaja on huolissaan jääpallon tulevaisuudesta: ”Hallin se vaatisi, että laji saisi lisäkipinää”

Janne Hauskan 23:s kausi jääpallon Bandyliigassa huipentuu lauantaina loppuotteluun Porvoon Akillesta vastaan.

Parrakas mies hymyilee kameralle.
Janne Hauska on ollut tällä kaudella Lappeenrannan Veiterän runkopelaajia. Kuva: Tanja Heimonen / Yle
  • Antti-Jussi Korhonen

Kotimainen jääpallokausi huipentuu lauantaina Lappeenrannan Kisapuistossa pelattavaan Bandyliigan loppuotteluun, jossa vastakkain asettuvat kotijoukkue Veiterä ja Porvoon Akilles.

41-vuotias Janne Hauska palasi kasvattajaseuraansa Veiterään täksi kaudeksi Mikkelin Kamppareista.

Hän on urallaan voittanut kaikkiaan viisi SM-kultaa. Peliuran päättyminen ei ole mielessä.

– Toki se riippuu siitä, että kelpaako vanha mies enää minnekään ensi kaudella. Pelihaluja on edelleen, Hauska naurahtaa.

Janne Hauska kertoo mietteitään lauantain loppuottelun alla:

Janne Hauska tavoittelee lauantaina itselleen kuudetta Bandyliigan mestaruutta. Video: Tanja Heimonen / Yle

Toiveena ensimmäinen halli

Pitkään jääpallon huipulta lajin kehitystä seurannut Janne Hauska kertoo olevansa hieman huolissaan jääpallon tulevaisuudesta.

Jääpallon lisenssipelaajien määrä on laskenut koronaa edeltävästä ajasta. Tällä hetkellä lisenssipelaajien määrä asettuu 1 000–1 100 pelaajan väliin.

Yksi keskeinen haaste lajille on se, että Suomessa ei ole yhtään jääpallohallia.

Jääpallon pelaajia kentällä.
Veiterän torstai-illan harjoitukset vietiin läpi vesisateessa. Kuva: Tanja Heimonen / Yle

Yksityinen Aviasport Areena Oy on puuhannut Lappeenrantaan jääpallohallia vuodesta 2021 lähtien.

Yhtiön tavoitteena on, että käytännössä nykyinen Kisapuiston tekojäärata saisi ympärilleen katon ja seinät sekä katsomon.

Viime keväänä hanke jäi ilman valtion rahaa ja nyt asiassa on otettu aikalisä.

– Toki vähän huolettaa. Uskoa on, että hieno laji pysyy ja kestää tämän. Yhden hallin se vaatisi, että laji saisi lisäkipinää ja uusia harrastajia, Hauska toteaa.

Hauskan mukaan jääpallohallin ei olisi välttämätöntä nousta edes Lappeenrantaan. Hän sanoo pääasian olevan se, että halli saataisiin johonkin.

– Tätä toivotaan, ei surkutella, Hauska sanoo.

Veiterä hakee tuplamestaruutta

Kulunut kausi on ollut Veiterälle menestyksekäs.

Runkosarjan ykköstilan lisäksi joukkue nappasi myös Suomen cupin voiton.

Veiterän ja Akilleksen kohtaamiset runko- ja ylemmässä jatkosarjassa menivät tällä kaudella lappeenrantalaisille voitoin 3–0. Kerran joukkueet pelasivat tasapelin.

Huippumenestys on yllättänyt ensimmäistä kauttaan Veiterän päävalmentajana toimineen Joonas Ylä-Outisen. Joukkue on kärsinyt kaudella yhden tappion.

– Pelimme on kehittynyt koko ajan ja tulokset ovat olleet sen mukaisia, Ylä-Outinen kiteyttää.

Veiterä juhlii jääpallon SM-kultaa Lappeenrannassa 12.3. 2022
Veiterä ja Akilles kohtasivat edellisen kerran Bandyliigan finaalissa kaksi vuotta sitten. Tuolloin Veiterä juhli kultamitaleita. Viime vuonna joukkueet pelasivat pronssipelissä. Kuva on vuoden 2022 finaalista. Kuva: Mikko Lieri / All Over Press

– Tämä on meille kolmas vuosi putkeen, kun päätämme kautemme Lappeenrannassa. Kaksi edellistä visiittiä on päätynyt tappioon ja joukkueen sisällä olemme päättäneet, että kolmatta kertaa ei tule, totesi Akilleksen valmentaja Johan Lönnqvist loppuottelun alla Bandyliigan tiedotteessa.

Lauantain loppuottelua varten Lappeenrannan kisapuistoon on rakennettu lisäkatsomoilla yleisölle lisää istumapaikkoja. Paikalle odotetaan noin 2 000 katsojaa. Tapahtuman vip-liput on myyty jo loppuun.

– Vähän on perhosia vatsassa, vaikka en ole jännittäjätyyppi. Porvoosta on kuulemani mukaan tulossa useampi bussillinen Akilleksen kannattajia. Saadaan varmaan aikaan hieno tapahtuma, Ylä-Outinen sanoo.

Bandyliigan loppuottelu lähetetään lauantaina suorana Yle Areenassa alkaen kello 17.45 ja jälkilähetyksenä Yle TV2:ssa kello 20.00.

Jääpallon Suomen mestaruus viirejä.
Lappeenrantalaisten jääpalloseurojen Wiipurin Susien ja Veiterän mestaruusviirit ovat esillä Kisapuistossa. Kuva: Tanja Heimonen / Yle