Urheiluliiton silloinen valmennusjohtaja Jarmo Mäkelä sai kuningasajatuksen Kimpisen kentällä Lappeenrannassa 13. elokuuta 2011. Nuori Sampo Lehtola paransi ennätystään 5,27 metriä lukemiin 83,77 ja voitti Antti Ruuskasen. Kaksi keihäspaikkaa Daegun MM-kisoihin oli jo muille pedattu. Mäkelä päätti luottaa MM-valintaesityksessään komeetan potentiaaliin Ruuskasen tasaisuuden sijasta ja myi ajatuksensa Urheiluliiton hallitukselle. Rapala tarttui sen kiduksiin.
Lehtola-huumassa unohtui liiton itse kirjoittama arvokisavalintajärjestelmä, josta ei löytynyt ratkaisulle tulitukea ensinkään. Ruuskanen kävi urheilun oikeusturvalautakunnassa muutattamassa kriteerien vastaisen päätöksen Urheiluliiton omien linjausten mukaiseksi ja olikin lopulta MM-kisoissa paras suomalainen.
Potentiaalinsa Ruuskanen todisti kolmella arvokisamitalilla 2012–2016. Vammaherkkä Lehtola heitti urallaan yhteensä neljästi yli 80 metriä; Lappeenrannan haamukiskaisu jäi ennätykseksi.
Nuoruus ja potentiaali
Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö ja sen valintaesitykset kumileimaava hallitus ovat toukokuussa kovin samanlaisen dilemman äärellä kuin Urheiluliiton konklaavi elokuussa 2011: nuoruus ja potentiaali eli Joakim Oldorff vai kokemus ja valintakriteerit eli Kalle Koljonen?
Yle Urheilu kertoi torstaina asian, jota Sulkapalloliitto ei olisi missään nimessä julki halunnut. Järjestö on hiljaisesti esittänyt Olympiakomitealle, että Pariisin kisoihin valittaisiin kokenut Koljonen, vaikka lähes 10 vuotta nuorempi Oldorff juuri saavutti EM-pronssia ja eteni kisoissa kaksi kierrosta pidemmälle kuin kokenut kollegansa.
Esityksen tehnyt huippusulkapallon ohjausryhmä ei ollut yksimielinen, vaan Oldorff sai myös kannatusta.
Varman päälle
Liitto pelaa asiassa varman päälle kahdestakin näkökulmasta. Suomella on vuodesta 1992 saakka ollut lajissa olympiaedustus, ja paikkaa on aina esitetty olympiarankingin ykkösnimelle eli nyt Koljoselle. Lisäksi kansainvälinen lajiliittokin esittää olympiakutsun maansa korkeimmalle sijoittuneelle, valintakelpoiselle pelaajalle. Tästä katsannosta Koljonen lähtee Olympiakomitean prosessiin ilman muuta etupellosta.
Nyt suuri osa suomalaisesta sulkapalloväestä seuraakin hyvin kiinnostuneena, lähteekö huippu-urheiluyksikkö toden teolla vertailemaan myös miesten menestyspotentiaalia ja onko sillä kanttia tehdä harvinainen eli lajiliiton esityksen vastainen valintapäätös. Ja onko sillä minkäänlaista kompetenssia siihen?
Lähihistoriassa Olympiakomiteaa ovat näissä merkeissä työllistäneet lähinnä purjehdusvalinnat. Kiperin paikka osui eteen 2021. Silloin hallituksessa istui todellinen lajin ja valintajärjestelmän asiantuntija eli moninkertainen arvokisavoittaja, nykyinen ministeri Sari Multala (kok).
Hän oli kaudella 2008 aivan ylintä maailmaneliittiä Laser Radial -luokassa, mutta hävisi alaikäiselle Tuula Tenkaselle juuri ne otatukset, jotka oli Qingdaon olympiaregatan näyttöpaikoiksi kirjattu.
Maagisella tasolla
Vaikka sekä huippu-urheiluyksikön että hallituksen kokoonpano on sittemmin jonkin verran elänyt ja muuttunut, urheilullisen eron kaivamisessa Suomi-urheilun aivotrusti on maagisella tasolla. Sikäli sulkapallovalinnan oikeudenmukaisuus sekä juridisesti että urheilullisesti on joka aspektista automaatio.
Tämän komitea todisti löytämällä 2021 valintatilanteessa nimenomaan urheilullisen eron Sinem Kurtbayn ääritasaisten gastiehdokkaiden eli Akseli Keskisen ja Janne Järvisen väliltä. Olympiamaapaikkaa hankkimassa ollut Järvinen oli juuri saanut käräjiltä ehdottoman, sittemmin hovissa ehdolliseksi kääntyneen vankeustuomion Katiska-huumerikosvyyhdistä.
Urheilullinen ero oli pienenpieni, eikä sen etsimisessä tietenkään painanut Järvisen tuomio, koska Olympiakomitean omiin kriteereihin ei ollut kirjattu, että tällainen seikka saisi valinnoissa mitään merkitä.
