Ukrainalainen Oleksandr Usyk voitti britti Tyson Furyn ja nousi kiistattomaksi nyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestariksi.
Usyk päihitti Furyn varhain aamulla Suomen aikaa Saudi-Arabiassa tiukassa ottelussa hajaäänituomiolla. Tuomareista kaksi julisti voiton Usykille pistein 115–112 ja 114–113, kun taas kolmas olisi antanut voiton Furylle lukemin 114–113.
Usykilla oli jo aiemmin IBF-, IBO-, WBO- ja WBA-liittojen mestaruudet. Furylta hän nappasi nyt itselleen vielä WBC-liiton mestaruuden.
Kaksikko lähti kohtaamiseensa tappiottomina, joten häviö oli Furylle uran ensimmäinen. Usyk sen sijaan jatkaa uraansa voittamattomana. Hän oli aiemmin myös alemman raskaansarjan kiistaton mestari. Lontoon olympialaisissa 2012 Usyk voitti kultaa.
Näin ottelu eteni
Usyk aloitti ottelun vahvasti, mutta kolmannen erän jälkeen komento siirtyi Furylle. 206 senttinen Fury hallitsi ottelua monipuolisilla lyönneillään, ulottuvuudellaan, sai useita vahvoja osumia Usykiin ja ukrainalainen oli paikoitellen alakynnessä.
Seitsemännessä erässä Usyk sai juonesta jälleen kiinni: ukrainalainen sai perille kovia vasemman käden suoria iskuja ja oli jopa tyrmätä Furyn 9. erässä. Fury joutui ottamaan lukua, mutta selvisi erästä.
Voiton varmistuttua Usyk liikuttui kyyneliin kehässä.
– Kiitos tiimini, Usyk sanoi.
37-vuotias Usyk kuvaili ottelua isoksi mahdollisuudeksi itselleen, perheelleen ja maalleen. Usyk palveli hetken aikaa sotilaana sen jälkeen kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyksensä Ukrainassa vuoden 2022 helmikuussa.
– Hieno hetki, hieno päivä, Usyk sanoi voittonsa jälkeen.
Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Usyk sanoi jättäneensä syksystä asti kaikki perhelomat väliin ja keskittyneensä vain tähän otteluun.
– Ohjelmassa oli vain harjoittelua, harjoittelua ja harjoittelua, Usyk sanoi.
Usyk on voittanut raskaassa sarjassa nyt kaksi huippukovaa nimeä: Furyn lisäksi Usyk on kukistanut Anthony Joshuan kaksi kertaa.
– Ukrainalaiset lyövät lujaa! Ja lopulta kaikki vastustajamme kaatuvat, Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi julisti sosiaalisessa mediassa Usykin voiton jälkeen.
Heti ottelun jälkeen kehässä Fury oli jo uusintaottelu mielessä ja puhui lokakuusta. Usyk kertoi olevansa valmis uusintaan.
Usykin tarjoilemasta pettymyksestä huolimatta Fury kuvaili kaksikon kohtaamista upeaksi, mutta ottelun lopputuloksesta hän oli eri mieltä.
– Uskon, että voitin ottelun. Hän voitti muutaman erän, mutta voitin suurimman osan niistä, Fury julisti häviönsä jälkeen.
– Hänen maansa on sodassa, joten ihmiset ovat sodassa olevan maan puolella, Fury sanoi.
Kiistaton raskaansarjan mestari kruunattiin nyt ensimmäistä kertaa noin neljännesvuosisataan. Edellisen kerran kaikki mestaruusvyöt haali britti Lennox Lewis, kun hän kukisti yhdysvaltalaisen Evander Holyfieldin vuonna 1999. Tuolloin vöitä oli kolme.
Päivitetty juttua 19.5.2024 klo 8.17: lisätty juttuun Usyk kommentit lehdistötilaisuudesta.