Ylen uutta studiota on muutettu palautteen myötä – näitä asioita parannettiin

Ylen studiouudistuksesta on tullut runsaasti yleisöpalautetta. Nyt tausta-animaatioita on rauhoitettu ja sääkarttaa sekä tekstejä suurennettu.

Juontaja Marjo Rein Ylen uudessa studiossa.
Ylen uutisten studioilme uudistui 10. kesäkuuta. Kuva: Silja Viitala / Yle
  • Laura Kangas

”Studiossa on levoton tausta.”

”Miksi sääkartta on noin pieni?”

”Taustamusiikki soi liian kovalla.”

Ylen studiouudistuksesta on annettu reippaasti risuja ja ruusuja.

Yle Uutisten uudet studiot, ohjelmailmeet ja äänimaailmat otettiin käyttöön maanantaina 10. kesäkuuta. Samassa studioympäristössä toimivat Yle Uutiset, A-studio, Ylen aamu, Yle Sää, Urheiluruutu sekä TV-nytt ja Sportnytt ja erityisuutiset.

Ylelle on tullut uudistuksesta virallisia kanavia pitkin noin 2 000 palautetta. Ylen asiakaspalvelun mukaan niistä suurin osa on kielteisiä, mikä on asiakaspalautteille tyypillistä ylipäätään.

Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan visuaalinen päällikkö Stefani Urmas kertoo, että eniten kritiikkiä herättäneitä asioita on muutettu tai ollaan parhaillaan muuttamassa palautteen pohjalta. Suurimmassa osassa ohjelmia muutokset on otettu käyttöön jo viime viikon loppupuolella.

Taustoja rauhallisemmiksi

Eniten palautetta on tullut studion taustojen rauhattomuudesta. Taustalavasteiden animaatioita on nyt hidastettu tuntuvasti ja taustalta on poistettu rullaava teksti.

– Taustojen liikettä ei ole pysäytetty kokonaan, mutta temporuuvia on nyt käännetty selkeästi rauhallisempaan suuntaan.

Monen katsojan mielestä uutisankkurin puheen alla oleva musiikki on ollut liian kovalla ja ankkurin puheesta on ollut vaikea saada selvää. Taustamusiikkia on nyt hiljennetty, Urmas kertoo.

Tausta-animaatioita on hidastettu ja animaation teksteistä on luovuttu.

Sääkartta suuremmaksi

Uutisten sääkarttaa on pidetty liian pienenä. Nyt kartan kokoa on kasvatettu niin, että kartta näkyy katsojalle suurempana. Sääkartan tekstien kontrastia on kasvatettu, jotta ne erottuisivat kartalta selvemmin.

Alta voit vertailla vanhaa ja uutta sääkuvaa toisiinsa.

Ylen uutisten sääkartta ja meteorologi.
Sääkartta ja meteorologi Ylen uutislähetyksessä.
Sääkarttaa on suurennettu. Kuvat: Ruutukaappaus Ylen uutislähetyksestä (vasen), Ruutukaappaus Ylen uutislähetyksestä (oikea)

Tekstejä suuremmiksi

Ruudun alalaidassa olevan valkoisen palkin tekstiä on kasvatettu. Nyt se on samankokoinen kuin aikaisemmassa ilmeessä.

Urmas huomauttaa, että tekstin ei ole tarkoituskaan viedä huomiota kaikelta muulta, mitä ruudussa näkyy. Se ei saa esimerkiksi kilpailla käännöstekstityksien kanssa.

Myös ihmisten tittelit esittelevissä teksteissä kokoa on kasvatettu ja värikontrastia vahvistettu.

Alta voit verrata vanhoja ja uusia grafiikoita toisiinsa.

Ruutukaappaus Ylen uutislähetyksestä.
Kuvakaappaus Ylen uutislähetyksestä.
Nimien, tittelien ja valkoisen palkin tekstin kokoa on suurennettu. Kuvat: Ruutukaappaus Ylen uutislähetyksestä. (vasen), Kuvakaappaus Ylen uutislähetyksestä (oikea)

Kiitosta rohkeudesta ja raikkaudesta

Yle teki uudesta ilmeestä yleisötestausta jo ennen julkaisua. Sitä testattiin myös Näkövammaisten liiton kanssa. Testauksessa yleisöltä ei noussut voimakasta kritiikkiä asioista, jotka tulivat esiin, kun ilme julkaistiin kaikelle kansalle, Urmas kertoo.

– Tällaisten suurten uudistusten yhteydessä tulee aina paljon arvokasta palautetta ja se auttaa meitä kehittämään ohjelmiamme paremmiksi. Reagoimme palautteisiin välittömästi ja nopeasti ja toki kehitämme toimintaamme jatkuvasti yleisön tarpeita kuunnellen, Urmas sanoo.

Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen kertoo toisaalta odottaneensa suurempaakin palauteryöppyä.

– On tietenkin hyvä, että ihmisiä kiinnostaa. Olisi kamalaa, jos kukaan ei huomaisi mitään, Jokinen toteaa.

Kiitostakin on tullut, muun muassa rohkeista ja miellyttävistä värivalinnoista ja studion selkeydestä.

– Myönteinen palaute on ollut sitä, että Yle on moderni, raikas ja omanlaisensa, Jokinen kiteyttää.

Korjaus 17.6. kello 19.57: Kuvatekstissä ja leipätekstissä luki aiemmin virheellisesti, että sääkartan koon suurentamisen lisäksi kamerakuvaa on rajattu tiukemmaksi. Vain sääkarttaa on kasvatettu.

19.6. kello 9.34 korjattu Ylen asiakaspalaute-sana Ylen asiakaspalveluksi.