Juhannusviikonloppuna on hukkunut viisi ihmistä – mies löytyi Jämijärvestä sunnuntaina

Juhannuksen aikana on ollut yhteensä viisi hukkumista.

Kartalla Naantali, Porvoo, Jämijärvi, Kristiinankaupunki ja Leppävirta.
Juhannuksen aikana on tapahtunut ainakin viisi hukkumista. Kuva: Tommi Pylkkö / Yle, MapCreator, OpenStreetMap
    • Toni Joukanen
    • Otso Karhu
    • STT
    • Greta Virranniemi

Satakunnasta Jämijärvestä löytyi hukkunut mies sunnuntaina. Järvi sijaitsee Jämijärven kunnassa.

Omaiset ilmoittivat miehen aiemmin päivällä kadonneeksi. Vuonna 1955 syntynyt mies oli ollut liikkeellä veneellä ja pudonnut siitä. Hukkuneen löysi pelastuslaitoksen sukeltaja.

Nainen hukkui Kristiinankaupungissa juhannuspäivän iltana, kertoo Pohjanmaan poliisilaitos.

Alustavien tietojen mukaan nainen oli mennyt uimaan saunomisen yhteydessä, ja hänet löydettiin elottomana lähellä rantaa. Naista yritettiin elvyttää tuloksetta.

Hätäkeskus sai asiasta ilmoituksen lauantai-iltana ennen kymmentä.

Kyseessä on jo toinen hukkumistapaus Kristiinankaupungissa juhannuksen aikana. Juhannusaattona Kristiinankaupungissa uimaanlähtenyt mies löytyi hukkuneena.

Myös Porvoon Pellingissä on ilmoitettu yksi hukkumistapaus juhannuspäivänä. Iäkäs mies yritti rantautua veneellään maihin, mutta putosi silminnäkijöiden mukaan veneestä noin kello yhdeksältä illalla.

Suomenlahden merivartioston mukaan Pellingin onnettomuuspaikalle ensimmäisenä ehtineet sukeltajat totesivat miehen menehtyneen.

Naantalissa Rauduisissa hukkui kesämökin rantaan vuonna 1985 syntynyt naishenkilö, tiedottaa Lounais-Suomen poliisi. Ilmoitus tapahtuneesta tuli hätäkeskukseen sunnuntaina aamusta. Poliisi tutkii asiaa kuolemansyyntutkintana, eikä tiedota asiassa enempää.

Lisätty tieto Naantalissa hukkuneesta 23.6.2024 kello 12.05 ja lisätiedot Porvoon tapauksesta kello 13.45.