Kontiolahden kirkonkylässä on erimielisyyttä liikenteen rajoittamisesta Höytiäisen rantaraitilla.
Sekä Vierevänniemessä että Kivelänrannassa on uimaranta ja venepaikkoja eli vapaa-ajan liikennettä molempiin suuntiin.
Tuoreen tietoimituksen päätöksellä Vierevänniementien pohjoispää suljetaan autoliikenteeltä. Jatkossa pääsee autolla Kivelänrantaan vain pohjoisen kautta ja Vierevänniemen virkistysalueelle on kulku vain keskustan kautta.
Oikeudellisesti Vierevänniemen yksityistiestä lakkautetaan reilun sadan metrin pätkä ja tien päähän rakennetaan kääntöpaikka. Tie sijaitsee kunnan maalla.
Vielä toukokuussa tieisännöitsijä esitti loppupätkälle kevyenliikenteenväylää ja kunnan edustajien mukaan se olisi hyvä ratkaisu. Päätöksessä kevyenliikenteenväylää ei enää mainita.
Näin lopputulosta selittää Kontiolahden tekninen johtaja Tommi Hirvonen.
– Koko rantaraitti on haluttu rauhoittaa autoliikenteeltä ja pidättäytyä muussa virkistyskäytössä eli kävelyssä ja pyöräilyssä, jota se kevyenliikenteenväylä olisi edesauttanut. Nyt Maanmittauslaitos on tietoimituksen pitänyt ja tehnyt vähän erilaisen päätöksen, mutta käsittääkseni se ei estä kävelyä ja pyöräilyä siellä tulevaisuudessa, Hirvonen sanoo.
Tulevaisuudessa kunta saattaa asemakaavoittaa alueen, mikä voi muuttaa liikenneratkaisuja.
Vapaa-ajan liikennettä on molempiin suuntiin
Läpiajokieltoa moottoriajoneuvoille vaativat Vierevänniementiellä asuvat ja sen varrella mökin omistavat, joita on muutamia. He katsovat liikenteen häiritseväksi, mutta mittauksia liikennemääristä ei ole tehty.
Tien sulkemista vastustetaan ainakin Saposen tiekunnan alueella, koska liikennettä siirtyy Saposen rantatielle. Se on toimitusmiesten tekemän katselmuksen mukaan kapea, mutkainen ja huonokuntoisempi kuin Vierevänniementie.
– Sulkemisen perusteluissa on puhuttu jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikenneturvallisuudesta, mutta se on kyllä Saposen rantatiellä huomattavasti heikompi, Kari Korpelainen arvioi.
Toimitusmiesten ratkaisussa painoi päätösperusteluiden mukaan kunnan näkemys.
Päätöksestä on meneillään kuukauden valitusaika maaoikeuteen. Korpelainen harkitsee oikeustoimia.
– Minun oikeustajuun ei tällainen päätös mahdu. Yhdenvertaisuus ei tien sulkemisessa toteudu; yksityisyyden tavoittelu menee täysin kuntalaisten edun edelle, Korpelainen tuumaa.