Isäksi tullut Aleksi Rantamaa katuu takavuosien vauvavastaista kommenttiaan: ”Ei ollut loppuun asti ajateltua”

Aleksi Rantamaasta tuli isä. Matka tähän pisteeseen on ollut pitkä ja vaikea, mutta nyt hänellä menee paremmin kuin koskaan.

Aleksi Rantamaa keltaisen rapistuneen betoniseinän edessä.
Kuva: Malena Holmström / Yle
  • Emma Nikander
  • Malena Holmström

Toimittaja ja tubettaja Aleksi Rantamaasta on tullut isä. Perheen esikoinen syntyi perjantain ja lauantain välisenä yönä 13.7. kello 03.55.

Rantamaan omaa lapsuutta varjosti isän poissaolo. Se on muovannut ajatuksia siitä, millainen vanhempi hän itse tahtoo olla.

– Isä opetti poissaolollaan tärkeän läksyn. Kaikista tärkeintä on olla läsnä ja kuulla lasta. Meillä saa näyttää tunteita, saa kiukuttaa, olla iloinen ja kaikista tärkeimpänä, saa rakastaa. Isä tulee olemaan paikalla.

Rantamaan polkua isyyttä kohti seurataan 29.7. alkaen Ylen uudessa Aleksi: Ctrl+Alt+Dad -sarjassa.

Odotusaikana Rantamaa pyöritteli mielessään erityisesti muutamaa toivetta vanhemmuuteen liittyen.

Yksi tärkeimmistä oli jenkkielokuvista tuttu mielikuva, jossa isä ja poika kopittelevat palloa. Se jäi häneltä itseltään lapsena kokematta isän poissaolon vuoksi.

Aleksi Rantamaa nojaa betonipylvääseen ja hymyilee leveästi.

– On kaunis kela, että poika, joka ei saanut oman isänsä kanssa kopitella palloa, onkin myöhemmin isä, joka tekee sitä oman poikansa kanssa.

Silloin, kun lapsi vielä kasvoi äitinsä vatsassa, Rantamaa koki usein riittämättömyyden tunnetta.

– Kun minä en tätä lasta ole kantanut, niin useamman kerran on tullut sellainen tunne, että minun pitäisi tehdä enemmän, vaikka olenkin ollut henkisesti läsnä.

Meemitilit vaihtoon

Vuonna 2020 Rantamaa vielä laukoi kärkkäitä ajatuksia lastensa kanssa ravintolassa asioivista ihmisistä.

Hän kirjoitti X:ssä, silloisessa Twitterissä, että ”Saanko kysyy että miksi, oi luojani miksi vauvat pitää tuoda ravintolaan? Jälleen kerran safkat pilalla ku ainoo mitä kuulee on vauvan rääkynä.”

Kommentti sai tuolloin myös laajaa mediahuomiota. Sittemmin ääni kellossa on muuttunut, ja Rantamaata kaduttaa: sama twiitti ei enää tänä päivänä läpäisisi seulaa.

– Se oli tylsistyneen miehen tapa saada kattila kiehumaan yli, hän sanoo twiitistä nyt.

Aleksi Rantamaa nojaa ikkunaan josta heijastuu hänen peilikuva.
Kuva: Malena Holmström / Yle

Alkoholiongelman kanssa taistellut Rantamaa epäilee, että twiitti oli kirjoitettu humalassa.

– Se ei ole mikään puolustus, mutta kertoo siitä, ettei se ollut loppuun asti ajateltu.

Rantamaa kertoo koko uransa alkaneen ”edgyistä” eli hyvän maun rajoja rikkovista kommenteista. Toimintaa kutsutaan huudattamiseksi: tarkoitus on saada ihmiset kiihtymään sanomalla jotakin, mistä moni suuttuu.

Siten saa huomiota. Näin kävi myös vauva-twiitin kanssa.

– Olen lukuisia kertoja monissa eri medioissa pahoitellut vanhoja kommenttejani. Nykyään sisältöni on paljon elämäniloisempaa. On kai se aika selkeääkin, että jos vihaa elämäänsä, on vaikeaa tehdä sellaista sisältöä, että kaikki on hyvin.

Isyys on muuttanut ajatuksia muutenkin. Jotkin meemisivut, joita Rantamaa on seurannut ja joista hän on aiemmin saanut paljonkin viihdettä, ovat saaneet lähtöpassit seurattavien listalta.

– Olen joutunut unfollaamaan tilejä, joilla on ollut lapsivastaista sisältöä. En ennen ole kiinnittänyt siihen mitään huomiota, mutta nyt kun olen itse vanhempi, en halua nähdä sellaista.

Koko elämä hymyilee

Tällä hetkellä Rantamaalle kuuluu muutenkin parasta, mitä hänelle on koko 30-vuotisen elämänsä aikana kuulunut.

Vielä muutama vuosi sitten asiat olivat täysin päinvastoin, ja kontrasti menneeseen on ”suorastaan järkyttävä”, sanoo Rantamaa.

Käännekohta parempaan oli raitistuminen. Edellisessä, vuonna 2023 julkaistussa sarjassa Aleksi <30 seurattiin raitistuneen Rantamaan elämänmuutosta.

Samoihin aikoihin hän tapasi nykyisen kihlattunsa ja lapsensa äidin, ja suhdekin tuki matkalla parempaa elämää kohti.

Rantamaa sanoo, ettei lapsen tuloon olisi ollut mahdollisuutta, jos korkki olisi edelleen auki.

– Siinä tilassa, missä olin, en olisi ollut missään määrin sopiva vanhemmaksi. Nyt tilanne on toinen. Mielestäni olen valmis tähän, ja mitä en tiedä tai osaa, niin googlesta löytyy, hän sanoo.

Rantamaan taivalta isäksi seurataan Ylen uudessa sarjassa Aleksi: Ctrl+Alt+Dad. Sarja on katsottavissa Yle Areenassa 29. heinäkuuta alkaen.