Kainuu on Suomesta mukana kansainvälisessä yhteistyössä, jossa houkutellaan niin kutsuttuja diginomadeja harvaan asutuille alueille.
Diginomadit ovat paikkariippumattomia osaajia, jotka yhdistävät digitaalisen työnteon ja matkustelun. He etsivät yleensä elämäntapaansa sopivia paikkoja, joissa on muun muassa hyvät nettiyhteydet, kohtuuhintaiset palvelut, hyvin säilynyt luonto ja mahdollisuus tutustua paikalliseen kulttuuriin.
Kainuuseen diginomadit toisivat osaamista, vahvistaisivat lähipalveluita ja vaikuttaisivat uudenlaiseen vastuullisen matkailun kehittymiseen, kertoo Kainuun ely-keskuksen yritys- ja työvoimapalvelut yksikön päällikkö Anne Ristioja.
– Toki diginomadit siirtyvät tyypillisesti alueelta toiselle, mutta he voivat omalta osaltaan vahvistaa Kainuun elinvoimaa, tuoda tänne uusia kävijöitä, toivottavasti myös hieman pidempään viivähtäviä ja jopa tänne jääviä ihmisiä.
Kainuun lisäksi mukana on kuusi eurooppalaista toimijaa: Luoteis-Espanjan ja Pohjois-Portugalin kuntien kuntayhtymä Eixo Atlántico sekä kumppanit Bulgariasta, Italiasta, Irlannista, Norjasta ja Liettuasta. Ristiojan mukaan tavoitteena on jakaa tietoa ja oppia hyviä käytäntöjä muilta alueilta.
– Alueet ovat samantyyppisiä kuin Kainuu, eli vähäväkisiä, vanhenevia ja syrjässä sijaitsevia. Osalla alueista on jo omakohtaisia kokemuksia diginomadeista sekä heidän liikkumisestaan ja työskentelystään alueella, joten alueiden lähtökohdat ovat hyvin erilaisia.
European Digital Nomads -hanketta rahoitetaan Interreg Europe -ohjelmasta. Sen kokonaisbudjetti on 1,6 miljoonaa euroa, josta Kainuun osuus on 226 600 euroa. Kolmivuotinen hanke loppuu 31.3.2027, jonka jälkeen toteutetaan vuoden kestävä seurantavaihe.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.