Pariisin olympialaiset jäävät suomalaishistoriaan nollan mitalin kisoina.
Olympialaisten jälkeen suomalaisesta huippu-urheilusta vastaavaa Olympiakomiteaa on arvosteltu laajasti ja sen vastuualueita on kyseenalaistettu jopa komitean sisältä. Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori vastasi kritiikkiin ja muun muassa myönsi järjestelmän olevan hajanainen, minkä vuoksi riittävää priorisointia ei ole pystytty tekemään.
Kysyimme potentiaalisten mitalilajien lajiliittojen edustajilta, mitä seuraavan neljän vuoden aikana on tapahduttava, jottei sama toistu Los Angelesissa kesällä 2028.
Haastateltavina olivat Judoliiton valmennuspäällikkö Otto Favén, Suomen urheiluliiton valmennuksen ja koulutuksen johtaja Jarkko Finni, Ampumaurheiluliiton puheenjohtaja Vesa Nissinen, Uimaliiton toiminnanjohtaja Pasi Salonen sekä Purjehdus ja Veneily ry:n toiminnanjohtaja Jan Thorström.
Monessa Olympiakomitean kärkilajissa menestys jäi heikoksi. Mikä on arvionne, miksi Suomi on jäänyt näin pahasti jälkeen ja tuloksena on maan olympiahistorian surkein tulos?
Favén: Judoliiton tavoite oli päästä kansainväliseen mitalikantaan MM- ja EM-kisoissa. Se täyttyi etuajassa. Tavoitteena oli, että urheilijat pääsevät olympialaisiin. Ne täyttyivät etuajassa.
Finni: On syytä arvioida kehityssuuntaa ja trendejä pidemmällä aikavälillä, ja yksittäinen olympiadi on sopiva. Euroopan tasolla yleisurheilussa koen, että olemme edenneet lajina hyvin. Globaalisti, kuten Pariisissa, on tilanteesta riippuen 0–3 yleisurheilijaa, jotka voivat mitaleja ottaa. Kun terävimmän kärjen urheilijoiden tilanne ei ollut niin hyvä, kisa on raakaa ja tällä kertaa oltiin nollilla.
Nissinen: Urheilijat pystyvät puolitoimisesti harjoittelemaan. Tuesta on puute. Monet huiput ovat loukkaantuneita. Psyykkinen valmennus. Pitää olla parhaimmillaan kovissa paikoissa.
Salonen: Valmentaja-urheilija-parit tekevät varmasti parhaansa. Mistä johtuu, ettei pääkisoissa päästä parhaimpaan? Ei ehkä käydä riittävän isoissa kansainvälisissä kisoissa ja saada kokemusta. Ohessa tehdään opiskeluita ja muita töitä, joista saa rahoituksen urheiluun.
Thorström: Taustalla laajasti esillä olleet syyt – pienenevä väestöpohja, liikkumattomuus, resurssit ja koveneva kilpailu. Purjehduksessa tilanne on ollut se, että neljissä kisoissa on tullut pistesijoja. Ainoastaan viimeinen tasonnosto on jäänyt puuttumaan.
Mitä pitäisi muuttaa, jotta Suomi voisi menestyä seuraavissa kesäolympiakisoissa? Millaisia muutoksia vaaditte Olympiakomitealta?
Favén: Tarvitsemme rahoitusta, että saamme lisää valmennusresursseja. Valtio leikkaa, joten on odotettavissa, että tukirahojakin leikataan. Se vaikuttaa merkittävästi pieneen tukeemme. Olympiakomitealta saamme tukea, mutta varmasti tarvitsemme jatkossa ulkopuolista rahoitusta.
Finni: On kaikkien aikojen parhaat olosuhteet huippu-urheiluun. On kaikkien aikojen paras kaksoisurajärjestelmä. On paras asiantuntijajärjestelmä, johon käytetään paljon rahaa. Onko se sittenkin urheilijan arki oman valmentajan kanssa?
Valmentajat ja seurat ovat jääneet resurssiviidakossa aivan liian vähälle. Olympiakomitealla on iso vaikutus siihen, mihin voimavaroja suunnataan.
Nissinen: Olympiakomitean rooli on kaksijakoinen. On kanavoitunut heidän kauttaan rahaa. Yhtä suuri vastuu on lajiliitoilla, jotka viime kädessä vastaavat lajiensa huippu-urheilusta. Kaikkien pitää ottaa vastuuta. Pitää tehdä valintoja. Pienentää valmennusryhmiä, jotta harvat saavat huippuolosuhteet.
Salonen: Pitää tunnistaa, ketkä ovat potentiaaliset menestyjät Losissa. Sitä kautta resursoida ja mahdollistaa heidän harjoittelunsa kotiympäristössään. Pitää varmistaa, että he pystyvät riittävästi kilpailemaan ja leireilemään.
Thorström: Olympiakomitea ei tule purjehtimaan niitä mitaleita meidän puolestamme jatkossakaan. Lajin parissa on tärkeää katsoa kritiikki läpi ja miettiä yhdessä Olympiakomitean kanssa, mihin muutoksia tarvitaan. Keskustelu keskittämisen tarpeesta on ollut monessa lajissa ainakin purjehduksen osalta toimiva malli.
Rahoituspäätökset eivät ole ainoa tukimuoto, mitä Olympiakomitealta voi saada. Näen itse vielä arvokkaammaksi sen, että tarjolla on asiantuntemusta ja sparrausta, mutta totta kai, kun tuloksena on nolla mitalia, kaikki toiminnan tasot on käytävä läpi.
Valtion rahoitus urheilulle uhkaa huveta. Miten huippu-urheilun rahoitusta pitäisi jatkossa suunnata ja pitäisikö sitä keskittää potentiaalisiin menestyslajeihin?
Favén: Tukirahat levittäytyvät aika laajalle. Ei olisi ilman Olympiakomitean tukea tähän päästy. Jos resursseja on vähemmän, tehdään valintoja, mihin keskitytään.
Finni: Voisivatko resurssit maksimoitua urheilija-valmentaja-pareille? Pitäisikö pyrkiä rakentamaan 2030–2040-lukujen tulevaisuus? Lasten ja nuorten urheilu. Seuratoiminta. Valmennuksen osaaminen vahvemmaksi, jotta meillä olisi huippu-urheiluun paremmat edellytykset. Kannatan tätä jälkimmäistä.
Ei käytetä liikaa paukkuja siihen, parantaako Wilma Murto, Oliver Helander tai Silja Kosonen tulostaan sillä, että he saavat 10 000 euroa vuodessa enemmän. En usko, että se johtaa mihinkään pysyvämpään. Meillä täytyy olla jatkossa paremman urheiluvalmiuden saavia nuoria urheilijoita. Se näyttää tässä keskustelussa unohtuvan.
Nissinen: Tosiasia on se, etteivät suomalaiset voi pärjätä kaikissa lajeissa. Voi päätellä mitalitaulukosta, mistä lajeista onnistumista voi odottaa. Ne eivät ole kaikkia lajeja. Tätä on syytä miettiä. Jääkiekon pitäisi pärjätä omalla rahoituksellaan. Ammuntaan liittyy muitakin imago-ongelmia. On todella vaikea löytää yrityksiä, jotka ovat valmiita tukemaan.
Salonen: Keskittäminen on se avaintekijä. Lajeihin, joissa on menestyspotentiaalia, pitää panostaa. Lajiliittojen ja Olympiakomitean rahoitus valtion taholta menee muuhunkin kuin huippu-urheiluun. Voidaan miettiä, miten sitä jakoa pitää tehdä. Huippu-urheilun raha voisi olla erikseen otettuna irti ja keskitettynä nimenomaan niihin, jotka huippuja ovat. Pitää tunnistaa huiput.
Thorström: Keskittäminen on yksi malli, joka kannattaa käydä hyvin läpi. Tämähän voi tarkoittaa keskittämistä lajien kesken, mutta myös lajien sisällä. Suomessahan ollaan perinteisesti aika tasavertaisessa jaossa, mutta en usko, että sekään on mikään yksittäinen kuningasidea, joka kaiken muuttaa.
Kuka kantaa vastuun nollan mitalin kisoista?
Favén: On nähtävillä pidempi aikaväli, minkä aikana ei ole kyetty vastaamaan kansainväliseen kilpailuun. Ne, jotka päättävät, nyt on aika tehdä todellisia ratkaisuja.
Finni: Yleisurheilussa kattojärjestö on vastuunkantaja. Emme voi vaikuttaa siihen, miten judossa tai jousiammunnassa menee. Olympiakomitea ei voi vastata koripallossa Susijengin menestyksestä. Laji vastaa omastaan.
Nissinen: Kaikki kannamme siitä vastuun. Osaltaan Olympiakomitea, mutta jokaisen lajin pitää miettiä asioita uudestaan. Pitää miettiä ammattilaiskulma edellä, jos halutaan mitaleita. Se on toinen asia, ratkaisevatko ne mitalit kaiken?
Salonen: En tarkoita, että kaikki vastuu sysätään urheilijoille ja valmentajille. Silti totuus on, että työ tehdään urheilija-valmentaja-pareilla. Onko kaikilla ollut riittävästi resursseja tehdä työtä rauhassa ilman jatkuvaa arviointia?
Prosessi kestää pidempään kuin yhden vuoden, kun puhutaan olympiadista. Miten pystytään takaamaan riittävän pitkäjänteinen prosessi valmistautua kisoihin niille, joilla on menestyspotentiaalia kisoissa?
Thorström: Urheilujärjestelmä ja -yhteisö. Siinä ovat mukana Olympiakomitea ja lajiliitot, mutta myös kaikki muut urheilun ja urheilurahoituksen parissa toimivat.
Luotatteko, että menestystä voi tulla nykyisellä huippu-urheilujohdolla vai kannatatteko muutoksia myös henkilötasolla?
Favén: Yleensä, kun vajotaan kauas kärjestä, mietitään, pystytäänkö henkilöitä vaihtamalla pääsemään parempaan tulokseen. Odotan sitä, että ryhdytään konkreettisiin kysymyksiin. Etsitään keinoja, miten päästään uudistumaan.
Finni: Historia näyttää sen, että on vahvoja urheilija-valmentaja-pareja. Strategiset valinnat ovat Olympiakomitean vastuulla. Toivon, että tekisimme suoraviivaisempia valintoja valmentajan ammattilaisuuden eteen ja seuratyön tukemiseen. Seuratoiminnan tuki on naurettavaa ainakin euromääräisesti. Onko se Olympiakomitean tehtävä vai lajiliittojen vastuu?
Nissinen: Uskon, että demokratian pitää toimia urheilussakin. Ihmiset ovat tietyn ajan päättävissä rooleissa, ettei jämähdetä. Olympiakomitean puheenjohtaja päätetään vaaleilla.
Salonen: Toivon, että keskustelu käydään avoimesti ja rehellisesti. Mikäli löydetään ne linjat, joilla mennään Los Angelesiin ja Brisbaneen (2032), miksipä ei voisi jatkaa. Prosessien pitää olla henkilöistä riippumattomia. Ei ole yhtä sateentekijää.
Thorström: En usko, että mikään yksittäinen tekijä tai muutos olisi ratkaisu. Kyllä tämä on sellainen isompi peiliin katsomisen paikka, ja on meidän kaikkien urheilun parissa toimivien tehtävä löytää ratkaisuja siihen, miten homma saadaan kääntymään valoisampaan suuntaan.
Korjaus kello 20.58: Vesa Nissinen on Ampumaurheiluliiton puheenjohtaja, ei toiminnanjohtaja, kuten jutussa alun perin luki.
