Suomi jäi Pariisin kesäolympialaisissa historiallisesti kokonaan ilman mitalia. Jälkipyykkiä pestään nyt.
Kilpakävelyn maailmanmestari ja valmentajana nykyään toimiva Valentin Kononen laukoi sunnuntaina kovaa kritiikkiä Suomen olympiakomitean suuntaan. Kononen muun muassa totesi, että Olympiakomiteassa on tehty vääriä asioita jo 20 vuoden ajan.
– 20 vuotta on nähty, että mennään päin puuta eikä ole missään vaiheessa yritetty väistää. Sitten ihmetellään, että mitä tapahtuu. Tuloksia ei ole mitattu eikä analysoitu. Huippu-urheilun prosessia ei ole, Kononen tykitti ja viittasi Olympiakomitean johdon puheisiin.
Yle Urheilu tiedusteli suomalaisilta urheiluvaikuttajilta ja huippu-urheilijoilta, mitä Olympiakomitean pitäisi tehdä suomalaisen huippu-urheilun suhteen.
Myötähäpeää
Matti Heikkinen valittiin kaksi vuotta sitten Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön nykyiseksi johtajaksi. Myös Kononen sekä koripallovaikuttaja Henrik Dettmann hakivat kyseistä tehtävää.
Dettmann on huolissaan siitä, millä tasolla Suomessa ylipäänsä urheillaan ja miten hyvin Suomessa luodaan edellytyksiä huippu-urheiluun.
Dettmann nimeää suurimmaksi syylliseksi vuonna 2010 perustetun suomalaisen huippu-urheilun muutostyöryhmän Humun. Se on sittemmin kuopattu.
– Sille annettiin mahdollisuus muuttaa suomalaista urheilujärjestelmää, mutta se ei siihen pystynyt. Kuvaavaa on, että jääkiekon ja jalkapallon kanssa ihmettelimme, kun palloilulajeista ei puhuta mitään. Työnsimme itsemme siihen väkisin mukaan.
Olympiakomitean nykyinen puheenjohtaja Jan Vapaavuori on korostanut, että Olympiakomitean yksi keskeinen rooli on liikunnallinen. Yle Urheilun mukaan monet urheiluihmiset ovat hätkähtäneet Vapaavuoren kaudella siihen, miten pieneen asemaan huippu-urheilupuoli on jäänyt.
Dettmann sanoo, ettei Olympiakomitea voi keskittyä molempiin. Hän on ollut pitkään sitä mieltä, että jonkun muun tahon kuin Olympiakomitean pitäisi vastata suomalaisesta huippu-urheilusta.
Dettmann sai erilaisia ajatuksia ollessaan Saksan koripallomaajoukkueen päävalmentajana.
– Tämä ei kuulu kansalaisjärjestölle. Huippu-urheilu on korkean tason ammattitoimintaa. Kansalaisjärjestöjen perusajatus on se, että niitä hoidetaan amatöörien voimin. On täysin absurdi ajatus, että amatööri johtaa ammattilaista. Se rakenne pitää purkaa.
Dettmann jyrähtää, että suomalaisen huippu-urheilun tilaan ottaa kantaa moni huippu-urheilun ”asiantuntija”.
– Heillä ei ole minkäänlaista ymmärrystä siitä, mistä tässä on oikein kysymys. Myötähäpeä aktiivisen tietämättömyyden kanssa on saanut minut menettämään yöuneni, Dettmann arvostelee kovasanaisesti.
Dettmann ei halua avata vielä julkisesti, millainen vaihtoehto hänellä olisi huippu-urheilun veturiksi. Hän puhuu vain erilaisista ratkaisuista.
Koko kansaa liikuttava organisaatio?
Yleisurheilusta vastaavan Suomen urheiluliiton puheenjohtaja Riikka Pakarinen sanoo, että Olympiakomitea on nimenomaan huippu-urheiluorganisaatio.
Hän haluaisi selkeyttää tehtävänjakoa.
– Kun julkiset varatkin ovat hiipumaan päin, on tärkeää, että painopiste olisi puhtaasti huippu-urheilussa. Kansan liikuttamisesta puhuttaessa vastuun pitäisi olla enemmän yksittäisillä lajiliitoilla. Esimerkiksi Urheiluliitossa meillä on hyvin isot massatapahtumat, kuten Helsinki City Maraton ja Naisten Kymppi.
Samoilla linjoilla on kolmen vuoden takainen kilpauinnin olympiamitalisti Matti Mattsson.
Mattsson itse on puhunut uimataidon tärkeydestä.
– En tiedä, onko oikein, että se on koko kansaa liikuttava organisaatio. Pystytäänkö niin suureen asiaan panostamaan siellä?
Kunnianhimoiset tavoitteet
Uransa tähän yleisurheilukauteen päättävä kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä seurasi ilolla suomalaisen yleisurheilun hienoa kokonaisvaltaista panosta Pariisissa. Vaikka himoittua mitalia ei tullut, suomalaisyleisurheilijat saavuttivat neljä pistesijaa sekä kymmenen finaalipaikkaa, mikä on olympiatasolla eniten 40 vuoteen.
– Olin älyttömän iloinen, kun katsoin Krista Tervon, Silja Kososen, Wilma Murron ja Nathalie Blomqvistin edesottamuksia. Yleisurheilu on mennyt viimeisen viiden vuoden aikana ehdottomasti eteenpäin.
Mäkelältä itseltään jäivät uran kolmannet olympialaiset kokematta. Myöhemmin selvisi, että paikan vei urheilija, joka jäi kiinni dopingista.
– Siinäkin oli hyvä puoli, että kymmenkunta ihmistä oli hoitamassa asiaa. Tuntuu, että urheilussa urheilija on otettu keskiöön, Mäkelä kehuu.
Kononen puhui suomalaisen huippu-urheilun vaatimustasosta. Hän käytti esimerkkeinä 1990-luvun huippunimiä uimari Jani Sievistä ja keihäänheittäjä Aki Parviaista. Sievinen rikkoi maailmanennätyksiä ja Parviainen puhui 100 metrin hirmukaaresta.
Pakarinen näkee, että tällainen meininki on nähtävissä nyt suomalaisessa yleisurheilussa. Viime vuosien aikana on tullut menestystä nuorten arvokisoista sekä aikuisten EM-kisoista.
Hänen mukaansa lähivuosina on perusteltua asettaa mitalitavoitteita MM- kuin olympiatasollekin.
– Emme voi vähempään tyytyä. En näe mitään syytä sille, miksi suomalainen yleisurheilu ei voi menestyä myös olympialaisissa ja MM-kisoissa. Nyt palasimme sekä MM-kisoissa että MM-halleissa mitalikantaan.
Seitsenottelija Saga Vanninen sopii esimerkiksi urheilijasta, joka unelmoi todella suurista asioista. Hän on puhunut 7 000 pisteen rajapyykin rikkomisesta. Siihen on yltänyt yleisurheilun historiassa ainoastaan kolme naisottelijaa.
– Tulokset näissäkin kisoissa (Pariisissa) osoittavat, että meillä on paljon lahjakkaita nuoria urheilijoita, joilla on useat olympialaiset mahdollisesti edessään. Sellaisia urheilijoita, jotka voivat mitaleita hakea. Olemme tehneet yleisurheilussa viime vuosina paljon oikein. Siinä mielessä voimme mielellämme sparrata muita lajiliittoja, Pakarinen sanoo.
Mahdollisuuksia heittäytyä
Mattsson toivoisi, että suomalaisessa yhteiskunnassa arvostettaisiin enemmän huippu-urheilijaksi heittäytymistä. Porilainen näkee, ettei Suomessa huippu-urheilua nähdä edelleenkään tarpeeksi hyvin ammatinvalintana.
– Pitäisi olla mahdollisuus toteuttaa haavettaan. Itse pääsin 2013 lukiosta ulos, minkä jälkeen en ole sivuakaan oppikirjaa lukenut. Päätin, että uintielämä on se, johon kaiken panostan.
– Kun katsoo modernin ajan olympiamitalisteja Suomessa, harvalla on muuta koulutusta kuin urheilijan koulutus.
Mattsson sanoo, että Yhdysvalloissa koulumaailmassa kannustetaan panostamaan huippu-urheiluun. Samanlaista suhtautumista porilainen kaipaa myös Suomeen.
– Pitäisi janota urheilijana kehittymistä koulun ohella. Kaikki perustuu pitkälti vapaa-aikaan nuoruusvuosina. Hyvin nuorena pitää päättää, mihin lähtee. Haluaako elää vuodesta toiseen tietämättä, miten elättää itsensä seuraavana vuonna.
Tärkein tuki on työrauha
Pakarisen mukaan Suomessa pitäisi parantaa absoluuttisten huippujen tukimekanismia. Hän tarkoittaa tällaisilla huipuilla esimerkiksi sellaisia, jotka sijoittuivat Pariisissa kahdeksan parhaan joukkoon.
Mäkelä sanoo, että lajiliitot ovat niitä, joissa mennään lähelle urheilijaa. Hänen mukaansa yleisurheilussa on paljon sellaisia järjestelmiä, jotka toimivat.
– Moukarissa se näkyy selkeinä onnistumisina. Kolmiloikassa on Yliastujat, joka on vastuussa maajoukkueleirityksestä. Tietoa saa avoimin ovin. On valmentajia ja entisiä huippu-urheilijoita, kuten Tuomas Sallinen ja Johan Meriluoto. Naiskestävyysjuoksussa erittäin hyvä esimerkki on Nathalie Blomqvist.
Mäkelä toivoo, että resursseja ohjataan toimiviin järjestelmiin.
– Kun puhutaan joukkueurheilusta, 20-vuotias tulevaisuuden lupaus voi tehdä sopimuksen joukkueen kanssa neljäksi vuodeksi. Hänellä on työrauha. Joukkue hoitaa valmennuksen, fysiot, asumisen ja kaiken.
– Yksilöurheilussa 20-vuotias lupaava urheilija on täysin oman perheensä, ehkä seuransa, managerinsa ja tukijoidensa varassa. On sattuman kauppaa, onko valmentajalla oma palkkaus vai pitääkö urheilijan lähteä hoitamaan se alusta asti itse.
Mäkelä näkeekin Olympiakomitean suurimpana tehtävänä sen, että tarvittava tuki on monivuotista.
– On historiaa, että urheilijat elävät sisulla ja taisteluilmapiirissä. Menestytään pakon kautta, koska muuten loppuvat rahat. Nykypäivän trendi on se, että hyvällä fiiliksellä, turvallisessa ympäristössä sekä rauhassa. Olympiakomitean suurin tehtävä tässä kohtaa on turvata kärkiurheilijoille työrauha.
Dettmann sanoo, että tällä hetkellä monella on hirveä halu löytää syyllisiä.
– Ne ihmiset, jotka ovat olleet näissä prosesseissa mukana eivät ole tahallaan yrittäneet huonoa tehdä. He ovat tulleet ympäristöön, joka on valmiiksi annettu. Parhaat ihmiset pystyvät vuosien saatossa muuttamaan ympäristöä siten, että siitä tulee Konosen mainitsema voittava kulttuuri.
