Reuters: Trump voi nimittää Elon Muskin neuvonantajaksi tai ministeriksi

Tesla- ja SpaceX-miljardööri Elon Musk on ilmoittanut julkisesti tukevansa Trumpia presidentinvaaleissa.

Donald Trump.
Donald Trump puhumassa medialle vieraillessaan Yorkissa Pennsylvaniassa 19. elokuuta. Kuva: Jim Lo Scalzo / EPA
  • STT-AFP
  • Roni Kuronen

Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump on sanonut voivansa nimittää miljardööri Elon Muskin neuvonantajakseen tai ministeriksi, jos hänet valitaan presidentiksi.

Trump puhui asiasta Reutersin tänään julkaisemassa haastattelussa, jossa häneltä kysyttiin, voisiko hän harkita Muskin nimeämistä jompaankumpaan rooliin. Trump vastasi kyllä ja luonnehti Muskia erittäin älykkääksi kaveriksi.

Musk on ilmoittanut julkisesti tukevansa Trumpia presidentinvaaleissa.

Musk myös vaikutti antavan Trumpille myöntävän vastauksen julkaisemalla omistamassaan X-viestipalvelussa viestin, jossa hän sanoi olevansa halukas palvelukseen.

Muskin ja Trumpin uusi kumppanuus vaikutti pitkään epätodennäköiseltä.

Vielä vuonna 2022 Trump ja Musk arvostelivat toisiaan julkisesti. Kaksikon välit ovat lämmenneet vasta viimeisen vuoden aikana.