Valmet Automotive pitää akkuliiketoiminnan pörssilistautumista edelleen mahdollisena. Yhtiö kertoi viime viikolla, että akkupuoli erotetaan emoyhtiöstä itsenäiseksi yhtiöksi. Uuden yhtiön nimi selviää syyskuussa.
Vuonna 2022 koko Valmet Automotivea oltiin jo alustavasti viemässä pörssiin, mutta listautuminen peruttiin yllättäen ”erittäin nihkeään markkinatilanteeseen” vedoten.
Yhtiö kertoi tuolloin käyneensä keskusteluja sijoittajien kanssa ja lopputulos oli, ettei asian suhteen edetä. Aikeena oli kerätä 140 miljoonan euron varat juuri akkuliiketoiminnan laajentamiseen. Tuolloin alustavana tarkoituksena oli listata koko yhtiö, myös autonvalmistus.
Ei vielä pörssin eteiseen, mutta ovea pidetään raollaan
Yhtiön hallituksen puheenjohtajan Jarkko Sairasen mukaan juuri emoyhtiöstä irrotetun yhtiön listautuminen ei ole ajankohtaista vielä, mutta pidemmällä aikavälillä se voisi tulla kysymykseen.
– En usko, että akkuliiketoiminta on vielä lähiaikoina pörssikypsä, mutta keskipitkällä tähtäyksellä erinomainen vaihtoehto, Sairanen sanoo.
Akkuliiketoiminta on kasvanut viime vuosina nopeasti. Kasvu vaatii rahoitusta ja pörssilistautuminen olisi Sairasen mukaan hyvä vaihtoehto ratkaista rahoitustarve.
– Kasvun tukeminen vaatii rahoitusta, emmekä sulje tässä pörssiä pois.
Yhtiön uuden nimen julkaisun yhteydessä tarkoitus on täsmentää tulevaa strategiaa.
Sairasen mukaan yhtiö pyrkii lisäämään akkujen sopimusvalmistuksen rinnalle myös kokonaan omat akkutuotteet työkoneisiin ja raskaan liikenteen käyttöön.
– Esimerkkinä vaikka Ponsse, joka tekee metsäkoneita: jos useampia tällaisia yhtiöitä pystyttäisiin palvelemaan samalla akkupakettiratkaisulla, niin uskomme että saavutettavissa olisi merkittäviä myyntivolyymejä, hän toteaa.