Rautavaara ostamassa Tiilikan hotelli- ja ravintolakiinteistön

Kunta haluaa ostaa Tiilikan kiinteistön, johon esitetään 90 000 euron lisämäärärahaa.

Rautavaaran kylänraitti kuvattuna syyskuussa 2024.
Hotelli-ravintola Tiilikka sijaitsee Rautavaaran keskustan tuntumassa. Kuva: Sami Takkinen / Yle
  • Anna Ronkainen

Rautavaaran kunnanvaltuusto käsittelee jälleen hotelli-ravintola Tiilikan hankkimista kunnan omistukseen. Asia on esillä valtuuston maanantain kokouksessa.

Kunta haluaa ostaa Tiilikan kiinteistön, ja tähän esitetään 90 000 euron lisämäärärahaa.

Samalla valtuutettaisiin kunnanjohtaja sekä tekninen johtaja laatimaan vuokrasopimus hotelli-ravintolan liiketoimintaa pyörittävien yrittäjien kanssa.

Tavoitteena on, että yrittäjät hankkisivat kiinteistön omistukseensa viimeistään seitsemän vuoden kuluessa vuokrasopimuksen solmimisesta.

Taustalla on halu jatkaa hotelli-ravintolatoimintaa Rautavaaralla.

Artikkelia korjattu 30.9. klo 15.05: Asiaa käsittelee kunnanvaltuusto, ei kunnanhallitus.