Siirtyykö Suomen komein leirintäalue paraatipaikalta syrjään?

Rovaniemellä pohditaan jälleen, saako leirintäalue olla kaupungin parhaalla paikalla. Kaupunki ei halua tehdä pitkää vuokrasopimusta. Yrittäjän mukaan se estää investoinnit.

Ounaskoski camping sijaitsee kaupungin keskustassa Kemijoen rannalla.
  • Jari Peltoperä

Rovaniemellä on kiistelty pitkään siitä, pitääkö leirintäalueen sijaita kaupungin keskustassa Kemijoen itärannalla. Paikalla on pyörittänyt Ounaskoski camping leirintäaluetta 80-luvulta saakka Puljulan perhe.

Sukupolven vaihdoksen myötä yrityksen johtoon siirtynyt Katri Puljula on huolissaan leirintäalueen tulevaisuudesta.

Leirintäalueelle on pitkään toivottu pitempiaikaista vuokrasopimusta ja tänä syksynä yritys on tehnyt asiasta vetoomuksen Rovaniemen kaupungille.

– Haluaisimme suurin piirtein samanmittaisen sopimuksen, mitä naapuriyrittäjällä on, eli 10 vuotta, Puljula kertoo.

Yrittäjän mukaan kaupunki on viimeisimmässä yhteydenotossaan tarjonnut maksimissaan 3-5 vuoden vuokrasopimusta.

– Lisäksi vuokra laskettaisiin siten, että se vastaa ympärivuotista käyttöä. Nyt olemme pitäneet paikkaa auki toukokuusta syyskuuhun.

Alue myös kaupunkilaisten käyttöön?

Katri Puljulan mukaan yrityksellä olisi halu kehittää toimintaa ympärivuotiseksi niin, että alue palvelisi myös rovaniemeläisiä.

– Mutta lyhytaikainen vuokrasopimus estää meitä kehittämästä toimintaa. Leirintäalueelle tarvittaisiin esimerkiksi uudet huoltorakennukset ja sauna, mutta jos vuokra-aika on lyhyt, niin emme uskalla niihin investoida.

Puljulan mukaan yritys on hakenut kaupungilta toimenpidelupaa siirrettäville vaunumökeille.

– Niistä saataisiin leirintäalueelle uudet puku- ja saunatilat. Lisäksi niitä voisi vuokrata talvella. Emme ole vielä saaneet kaupungilta vastauksia, mitä mieltä tästä ollaan, ja se vaikeuttaa asioiden eteenpäin viemistä.

Katri Puljula pelkää, että kaupunki haluaa häätää leirintäalueen pois nykyiseltä paikalta. Kaupunki on kertonut yrittäjälle valmistelevansa asemakaavan muutosta, jossa leirintäalueesta tulisi viheralue.

– Itse kyllä ajattelen, että leirintäalue on ollut siinä niin pitkään. Meidän isämme on tehnyt valtavan työn aloittaessaan siinä jo 80-luvulla. Hän on hoitanut moitteettomasti sitä aluetta ja saanut tunnustusta kesämatkailun edistämisestä.

Meidän isämme on tehnyt valtavan työn aloittaessaan siinä jo 80-luvulla.

Yrittäjä Katri Puljula

Rovaniemen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Susanna Viitala ymmärtää yrittäjän tuskan.

– Rovaniemellä on keskusteltu pitkään sen alueen kehittämisestä. Se on keskeisellä paikalla kaupungin keskustassa, ja on kysytty onko siinä leirintäalueen paikka. Se on laajempikin alue, siinä on tenniskenttä, uimaranta, puistoaluetta ja kevyenliikenteen väylää.

Rovaniemellä on käynnissä strateginen yleiskaava 2050 -prosessi, josta on tarkoitus tehdä päätökset 2-3 vuoden kuluttua.

– Siinä valtuusto tulee tarkemmin linjaamaan, mihin suuntaan sitä aluetta kehitetään.

Susanna Viitala nostaa esiin monta näkökulmaa.

– Toivotaan, että matkailutoimintaa olisi muulloinkin kuin sesonkiaikoina talvella. Toki sekin näkökulma on tärkeä, että kyse on ihan ydinkeskustasta, ja siinä on aika paljon maa-aluetta.

Susanna Viitala kysyy, onko etusijalla se, että Kemijoen rannalla paraatipaikalla on kaupunkilaisten olohuone vai leirintäalue. Niiden vaihtoehtona voi olla myös kovan rahan rakentaminen, eli maksimaalinen tuotto alueesta.

– Näitä seikkoja poliittisten päätöksentekijöiden täytyy punnita. Tämän takia ei haluta kovin pitkiä vuokrasopimuksia, kun keskustelut ovat kesken. Näin on toimittu muillakin alueilla, Susanna Viitala sanoo.