Yle tapasi pettyneen Olli Soraisen – ”Tuomio on kohtuuton”, sanoo ehdolliseen vankeuteen tuomittu hallitusneuvos

Sorainen tuomittiin vuoden ehdolliseen vankeuteen törkeästä lahjuksen ottamisesta. Hän menettää myös virkansa. Syyttäjä on tyytyväinen tuomioon.

Olli Sorainen pettyi tuomioon.
  • Päivi Happonen
  • Marjatta Rautio
  • Tanja Heikkonen

Käräjäoikeus tuomitsi hallitusneuvos Olli Soraisen törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta yhden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Hän myös tuomittiin menettämään virkansa työ- ja elinkeinoministeriössä.

Törkeästä lahjuksen antamisesta tuomittiin kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen marjajätti Polarican entinen toimitusjohtaja Jukka Kristo.

Tuomiossa on kyse viuluhankinnoista Soraisen lapselle. Kristo osallistui kahden viulun hankintaan.

Yle tapasi Soraisen tänään torstaina hänen kotonaan.

– Tuomio on kohtuuton, Sorainen sanoi Ylelle.

Hän pitää tuomiota ”epäoikeudenmukaisena lopputuloksena”.

– Hyvä on kuitenkin se, että odotus on ohi.

Sorainen ei ole vielä päättänyt, aikooko hän valittaa.

– Katson sitä yhdessä asianajajani kanssa.

Sorainen kuvailee rikosprosessia näin:

– Poliisi tuli hakemaan minut lähes kaksi vuotta sitten ja ilmoitti törkeät rikosnimikkeet.

Sorainen sanoo, että poliisi epäili alkuun hänen saaneen Thaimaan viranomaisilta ”suuria summia rahaa”.

– Poliisi etsi rahakoiran kanssa rahaa täältä kotoakin, Sorainen kertoi torstaina.

Syyttäjä tyytyväinen, lahjuksen antaja valittaa

Valtionsyyttäjä Mati Mattila on tyytyväinen käräjäoikeuden ratkaisuun.

Lahjuksen antamisesta tuomittu Kristo aikoo valittaa hovioikeuteen, kertoo hänen asianajajansa Kai Kotiranta.

Sen sijaan valtionsyyttäjä Mari Mattila on tyytyväinen käräjäoikeuden tuomioon.

– Kun tuomiota lukee, niin syyttäjän viesti on tullut ymmärretyksi. Rikosvastuun toteutumisen näkökulmasta tähän täytyy olla tyytyväinen, Mattila toteaa.

Sorainen tuomittiin myös menettämään valtiolle hänen saamansa lahjuksen arvo eli 7 500 euroa.

Polarica Marjanhankinta tuomittiin maksamaan 50 000 euron yhteisösakko.

Konsernin talousjohtajana rikosten aikaan toimineen Mari Onkamon syyte avunantorikoksesta hylättiin.

Syyttäjä pohtii vielä, aikooko se valittaa Onkamon syytteiden kaatumisesta.

Lisää: Marjayrittäjä maksoi viulut, koska valtion virkamies pyysi – millaiseen probleemiin joudun, jos en suostu, yrittäjä mietti

Hallitusneuvos Olli Sorainen.
Olli Sorainen sai tiedon tuomiosta kotiinsa. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Käräjäoikeus: Järjestely tehtiin salassa

Käräjäoikeuden tuomion mukaan viuluhankinnoissa oli kyse siitä, että Sorainen pyysi vuodenvaihteessa 2019–2020 Kristoa maksamaan Soraisen alaikäisen perheenjäsenen viulun.

Viulun hinta oli  10 000–14 000  euroa. Kristo osallistui soittimen hankintaan  5 000  eurolla.

Sorainen pyysi myös vuonna 2022 Kristolta  4 600  euroa lisärahoitusta, koska viulu haluttiin vaihtaa parempaan. Kristo osallistui toisen viulun hankintaan  2 500  eurolla.

Sorainen ja Kristo ovat olleet sitä mieltä, että kyse oli alaikäisen muusikon sponsoroinnista. Puolustuksen mukaan Soraisen lapsi sai soittimiin ainoastaan käyttöoikeuden.

Käräjäoikeus toteaa Soraisen ehdottaneen Kristolle ensimmäistä viulua hankittaessa vastavuoroisen käyttöoikeussopimuksen laatimista edun lahjusluonteen peittelemiseksi.

Kirjallista sopimusta ei kuitenkaan laadittu, eikä ehdotusta noudatettu, toteaa käräjäoikeus.

Käräjäoikeus katsoo, että soittimia koskevaa määräysvaltaa oli käyttänyt Sorainen.

– Järjestelyä ei ole muutenkaan toteutettu avoimesti, vaan se on tehty salassa Soraisen esimiehiltä, kollegoilta ja muilta marja-alan yrityksiltä, tuomioistuin jyrähtää.

Käräjäoikeus toteaa, että Soraisen pyytämä ja Kriston antama taloudellinen tuki viulujen hankintoihin on ollut huomattavaa.

– Heillä ei ole ollut muuta keskinäistä yhteyttä kuin marja-alaan liittyvät kysymykset, Helsingin käräjäoikeus toteaa tuomiossaan.

Kristo ja Sorainen ovat tapahtuma-aikaan olleet tuomioistuimen mukaan tietoisia siitä, että Soraisella on ollut mahdollisuus vaikuttaa marja-alan yritysten poimijakiintiöiden määriin ja että tällä seikalla on merkitystä Polarica Marjanhankinnan liiketoiminnan kannalta.

Marjayhtiö hyötyi Soraisesta

Jukka Kristo.
Jukka Kristo kuvattiin elokuussa Helsingin käräjäoikeudessa. Kuva: Aalto Puutio / Yle Kuva: Aalto Puutio / Yle

Viulun pyytäminen ja antaminen olivat liittyneet tuomioistuimen mukaan Soraisen toimintaan virassaan.

Käräjäoikeus myös totesi, että Sorainen oli keväällä 2021 toiminut Polarica Marjanhankinnan hyödyttävällä tavalla.

Oikeuden mukaan Sorainen vaikutti siihen, ettei marjayhtiön thaimaalaisia marjanpoimijoita koskevaa poimijamääräsuositusta ollut huonon poimijapalautteen seurauksena alennettu 25 prosentilla 500 poimijasta 375 poimijaan.

Syyttäjä sanoi oikeudessa, että marjanpoimijoiden määrä oli keskeinen asia marjayhtiön toiminnassa.

Syyttäjän mukaan Sorainen on ollut jakamassa marjapoimijoiden kiintiöitä.

Lisää: ”Tutkintavankeudessa ei viulunsoittoa tarvittu” – Yle seurasi hallitusneuvoksen lahjuskäräjiä

Marjajätin ex-johtaja Jukka Kristo on syytettynä myös Lapin käräjäoikeudessa toisessa marja-alan oikeudenkäynnissä.

Siinä oikeudenkäynnissä hänelle vaaditaan vähintään viiden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta 77 törkeästä ihmiskaupparikoksesta.

Kristo on kiistänyt myös nämä syytteet.

Kriston puolustus kehuu tuomiota

Asianajaja Kai Kotiranta.
Asianajaja Kai Kotiranta sanoo, että Kristo valittaa tuomiosta hovioikeuteen. Kuva: Aalto Puutio / Yle

Jukka Kriston asianajaja Kai Kotiranta sanoo Ylelle, että Helsingin käräjäoikeuden tuomio on hyvin kirjoitettu ja perusteltu.

– On todettava, että tuomio vaikuttaa laadukkaasti rakennellulta ja perustellulta. Puolustus on kuitenkin pettynyt, että syyttäjän näkemys hyväksyttiin, Kotiranta sanoo.

Hän sanoo, että Kriston puolustus valittaa tuomiosta.

– Valitamme päätöksestä hovioikeuteen. Lopputulos ja johtopäätös ovat väärin, sanoo Kotiranta.

Tämä oli päivittyvä uutisjuttu, johon on lisätty osapuolten kommentteja ja tietoja tuomiosta.