Tämä juttu kertoo 83-vuotiaan jämsäläisen metsänomistajan näkemyksen siitä, miten tavallinen puukauppa päätyi käräjäoikeuden ratkaistavaksi. Puut ostanut UPM ei halunnut kommentoida keskeneräistä tapausta.
Tapaus sai alkunsa lähes kolme vuotta sitten, kun 30 vuotta joulukuusikauppiaana toimineen Seppo Sippolan kuusikko kaipasi kipeästi harvennusta.
Hän oli jo puhunut harvennuksesta paikallisen metsänhoitoyhdistyksen kanssa, mutta UPM:n puunostaja tuli väliin houkuttelevan tarjouksen kanssa.
– Ostomies sanoi, että jos annan työn heille, niin he tekevät sen ilmaiseksi, kertoo Sippola.
Sippola teki UPM:n kanssa energiapuusopimuksen. Yle on nähnyt sopimuksen, jossa lukee: ”Ostamme energiapuun samaan hintaan, mitä metsänhoitotyö tulee maksamaan, joten teille ei jää työstä mitään kustannuksia”.
Sippola kertoo käyneensä puunostajan kanssa harvennusalueella. Sippolan mukaan yhdessä laskettiin, että kuuden hehtaarin alueelta poistettavista koivuista kertyisi vajaa 300 mottia energiapuuta. Lisäksi puhuttiin, että kasvamaan jäisi 25-vuotias kuusikko. Tätä ei kuitenkaan kirjattu paperille.
Kadonnut kuusikko
Hakkuut alkoivat maaliskuussa 2022. Sippola kertoo, että kun hän meni paikalle, harvennusta tehtiinkin yllättäen kaivinkoneella, jossa oli hakkuupää.
Rinteeseen syntynyt leveä ajojälki ei ilahduttanut maanomistajaa.
– Konekuski lupasi, että pystyy tekemään ihan kunnollistakin jälkeä sitten, kun hän siirtyy tasaisemmalle maalle, Sippola sanoo.
Parin viikon kuluttua Sippola palasi työmaalle. Hänen mukaansa koneet olivat poissa ja nuorta metsää halkoivat leveät ajourat.
– Minä olin aivan häkeltynyt. Koivut oli poistettu vain ajourilta. Kaikki ne kuuset, mistä metsän piti kasvaa, oli viety pois.
Pian hakkuiden jälkeen Sippolan tilille ilmestyi reilu 7 600 euroa. Maksajaksi oli merkitty Foresthouse Oy, joka toimii UPM:n franchising-yrittäjänä. Yle on nähnyt tiliotteen maksusta.
Miten kahdessa viikossa kertyy tuhat työtuntia?
Sippola katsoi, että metsälle aiheutettu vahinko pitää korvata. Hänellä ei ole digitaitoja, eli hän hoitaa asiansa pääosin puhelinsoitoilla.
Parin viikon yrittämisen jälkeen ikämies kertoo saaneensa viimein puhelimeen UPM:n puunostajan ja vaati yhtiötä korvaamaan metsälleen aiheutetun vahingon.
UPM vastasi vaatimukseen lähettämällä Sippolalle laskun.
Laskussa vaadittiin 25 000 euroa metsänhoitotöistä, joita Sippolan harvennustyömaalla oli tehty yli tuhat tuntia. Pari viikkoa myöhemmin lasku peruttiin.
Seuraavaksi posti toi Sippolalle lähes 11 000 euron laskun.
Laskussa ei ole erittelyä, eli Sippola ei tiennyt, mistä UPM häntä laskuttaa. Yle on nähnyt Sippolan saamat laskut.
Sippolan mukaan UPM:n edustaja oli kertonut hänelle laskujen syyksi sen, ettei puuta kertynytkään niin paljon kuin oli sovittu.
Harvennuksessa 25-vuotiaasta metsästä otettiin kuitenkin puuta lähes kaksi kertaa enemmän, mitä alun perin oli arvioitu.
Videolla Sippola kertoo saamistaan laskuista:
Sippola ei ole suostunut maksamaan UPM:n lähettämiä laskuja. Hän päin vastoin katsoo, että metsäyhtiön pitäisi maksaa hänelle pilatusta kuusikosta 28 000 euron vahingonkorvaus.
Kuka auttaa metsänomistajaa?
Sippola epäilee, että hänen metsänsä on hakattu laittoman harvaksi. Pian harvennuksen jälkeen hän kertoo pyytäneensä metsälakia valvovaa viranomaista, Suomen metsäkeskusta tekemään tarkastuksen metsäänsä.
– Sieltä sanottiin, että työ on hyvin tehty, kun siitä on maksettu kemera-tuki, ja ettei näitä kaikkia ehditä mittaamaan.
Metsäkeskuksen metsäjohtaja Anne Rakemaa kertoo sähköpostilla, että metsäkeskus voi tarkastaa kohteen, jos on perusteltu syy epäillä, että metsälakia on rikottu. Puunkorjaajan ja maanomistajan välisiin sopimusasioihin metsäkeskus ei ota kantaa, eikä lähde niitä selvittämään.
Videolla Sippola kertoo, miten kävi, kun UPM:n asiantuntija kävi tarkastamassa harvennuksen jäljet:
Lopulta UPM haastoi Sippolan käräjäoikeuteen maksamattomista laskuista.
– Kiristäjille ei makseta mitään, hän sanoo.
Nyt Sippolalla on apunaan lakimies. UPM:n kanssa on käyty sovintoneuvotteluja toistaiseksi tuloksetta.
Millaisia kokemuksia sinulla on metsätöiden teettämisestä?
Voit olla luottamuksella yhteydessä. Voit lähestyä meitä myös sähköpostilla: [email protected]. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.