Kun 28 nuorta hukkui veneonnettomuudessa, löysi toimittaja runokynänsä – tyyli ei menisi enää uutisissa läpi

”Hukkuneet olivat toisiinsa takertuneita ja lisäksi pahasti jäykistyneitä”, uutisoitiin vuonna 1964. Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan mukaan tästä tulisi nyt langettava.

Ihminen pitelee sanomalehteä nimeltä Länsi-Suomi. Etusivun otsikoissa mainitaan vuonna 1964 tapahtunut laivan uppoaminen.
Kuolleen perheenjäsenen nimen näkeminen otsikossa alleviivaa menetystä. Se saattoi lisätä surua. Kuva: Soila Ojanen / Yle
  • Soila Ojanen

Rauman Kuuskajaskarin linnakkeessa oli alkamassa alokastanssiaiset joulukuussa 60 vuotta sitten. Puolustusvoimien kuljetusvene K-8 oli viemässä nuoria juhlijoita saarelle, kun se törmäsi reissultaan palaavaan hinaajaan. Aluksessa oli 41 ihmistä.

Vene kaatui. 28 nuorta hukkui.

Miten traagista uutista käsiteltiin mediassa tuohon aikaan?

Pohdimme nyt, miten journalismin etiikka on muuttunut vuosikymmenten aikana. Suuronnettomuuden uutisointi 1960-luvulla näyttää nykysilmin katsottuna roisilta: näkyy kuolleiden ruumiinjäseniä ja toimittajat kuvaavat tapahtumia jopa julmalla tavalla.

– Tämä ei enää menisi läpi. Langettava voisi tulla epähienotunteisesta uutisoinnista, arvioi Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Eero Hyvönen.

Etiikka on kiinnostavaa, koska siinä on monia ulottuvuuksia.

– Pitää kuitenkin välttää linjanvetoa, että olisi vain yksioikoisen hyviä tai huonoja ratkaisuja, Hyvönen korostaa.

Nyt ei siis jaeta tuomioita, vaan pohditaan.

Kuolleen käsi kuvassa

Kuvassa kuolleen kädet ovat ristissä. Kuvatekstin mukaan uhri on siis ennen kuolemaansa ristinyt kätensä.

– Journalistinen teho on jyrännyt hienotunteisuuden, Hyvönen arvioi.

Merionnettomuuden uhrien muistomerkin kivipaaden päällä on ristityt kädet.
Raumalla Monnan hautausmaalla on merionnettomuuden muistomerkki, johon on ikuistettu lehtikuvassakin näkyneet ristityt kädet. Omaiset halusivat yksityiskohdan muistomerkkiin. Kuva: Museovirasto / Suomen merimuseon

Mitä pidempi aika alku-uutisoinnista on kulunut, sitä vähemmän on perusteluja näyttää rajuja uutiskuvia.

– Alun jälkeen alkaa helposti tuntua, että tarkoituksena ei olekaan halu näyttää, mitä on tapahtunut, vaan uhrien esittelyllä mehustellaan.

Otsikossa naarattavan nimi

Hukkunutta miehistöön kuulunutta tykkimiestä naarattiin pitkään. Otsikoissa oli hänen nimensä. Eero Hyvönen muistuttaa lähiomaisten tunteista.

– Vainajalla ei lain mukaan ole samanlaista yksityisyydensuojaa kuin elävillä, mutta omaisia pitää suojella.

Uutiset kuvailevat myös yksityiskohtia uhreista.

Vainajien siirtäminen ulos veneestä ja pinnalle oli varsin vaikea operaatio, sillä hukkuneet olivat toisiinsa takertuneita.

Turun Sanomat 10.12.1964

Satamassa on paljon miehiä ja laiva, joka on köysien varassa.
”Lisäksi hukkuneet olivat pahasti jäykistyneitä, joten heidän saamisensa läpi kapean oviaukon oli hankalaa”, kirjoitettiin Turun Sanomissa 10.12.1964. Kuva: Museovirasto / V. K. Hietanen

– Toimittaja haluaa kertoa näyn, joka häntä on kohdannut. Moni on lisännyt myös runollisuutta tekstiin, Hyvönen sanoo.

Nykypäivänä Julkisen sanan neuvosto ei tavallisesti puutu tyyliin.

– Ovathan nuo yksityiskohdat hyvin tahdittomia.

Kuvagalleria kuolleista

Uhreista julkaistiin kattavia kuvagallerioita.

Miltä se tuntuu nyt?

– Isoissa onnettomuuksissa tai rikoksissa uhrit voivat muuttua numeroksi. Inhimillisyys vaimenee. Murhaaja saa enemmän huomiota kuin uhri, Eero Hyvönen sanoo.

Kuvassa on ihminen, joka käsittelee hanskat kädessä vanhoja Länsi-Suomi-sanomalehtiä.
Jos uhreista tulee numeroita, on se uutisoinnin kannalta ongelmallista. Rauman merimuseon kokoelmissa on paljon onnettomuudesta kertovia lehtileikkeitä. Kuva: Soila Ojanen / Yle

Hän vertaa tilannetta brittimedian uutisointiin.

– Siellä myös laatulehdistö kertoo uhreista ja heidän elämästään.

Rikosuutisoinnissa tärkeä ulottuvuus on uhrin suojeleminen. Toisaalta Hyvönen muistuttaa, että tällaisissa tilanteissa kuvat saadaan usein omaisilta. Silloin lähipiiri on hyväksynyt kuvagallerian.

Runollisessa tekstissä hukkuvat neitokaiset

Eero Hyvönen arvioi tekstilainauksia. Osassa puhutaan uhreista neitokaisina.

Yhteysvene K-8 nousi eilen illansuussa jykevän telakkanosturin hitaasti ja varoen nostamassa esiin hyisestä merestä. Ja sen mukana nousi pinnalle kymmenen onnettomuuden uhrin ruumiit - kaikki nuoria tyttöjä, joiden tanssiaismatka viime tiistai-iltana oli lyhyen epätoivoisen kamppailun jälkeen päättynyt kolkkoon kuolemaan meren pohjassa.

Turun Sanomat 11.12.1964

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Eero Hyvönen nojaa kokoushuoneen ovenkahvaan oviaukossa.
Eero Hyvönen sanoo, että jutuissa korostetaan runsaasti meren hyytävyyttä sekä uhrien nuoruutta ja tyttöyttä. Kuva: Petteri Bülow / Yle

Nuorten uhrien elämä on päättynyt aikaisin.

– Empatia on silti jäänyt värikynän jalkoihin. Toimittajan taiteellinen kunnianhimo on vienyt voiton.

Vaaleat hiukset pelastivat merestä, kertoo amanuenssi Outi Kivimäki

”Saattojoukko Jumalan edessä”

Hautajaisuutinen on tehty 1960-luvun yhtenäiskulttuurin aikana. Uskonnon asema oli silloin erilainen.

Eero Hyvönen arvioi uutisoinnissa korostuvan, että journalismi on aina ympäröivän yhteisön ja ajan tuote.

Iso määrä valkoisia arkkuja kirkon pihassa siunaustilaisuudessa.
”Meren uhrien valkoisten arkkujen rivistö kalpeassa talviauringon paisteessa oli vavahduttava näky, jonka kaltaista riipaisevaisuudessaan ei Raumalla koskaan aikaisemmin ole koettu”, uutisoitiin Länsi-Suomi-lehdessä 21.12.1964. Kuva: Museovirasto / V. K. Hietanen

Sen mykistämänä hiljentyi monituhantinen saattojoukko Jumalan eteen. Hänen, jonka ääni on peruuttamattomasti jälleen kerran on kaikunut halki Pohjanlahden armottoman myrskyn.

Länsi-Suomi 21.12.1964