Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan aluevaltuusto käsitteli vuoden viimeisessä kokouksessaan muun muassa ensi vuoden talousarviota.
Talousarviota käsiteltiin jo aiemmin, mutta tuolloin muutama kohta palautettiin käsittelyyn.
Keskiviikkoisessa yli seitsemän tunnin kokouksessa pidettiin talousarviosta yhteensä 19 äänestystä.
Ainoa iso muutos talousarvioon oli päätös säilyttää suun terveydenhuolto kaikilla sote-asemilla, joissa palvelua tarjotaan tällä hetkellä. Keskustan valtuustoryhmän esitys voitti äänestyksen äänin 32–26.
Kaavaillut 1,4 miljoonan euron säästöt etsitään muualta Eloisan toiminnasta.
Kiperin säästökysymys on ollut Savonlinnan sairaalan palvelujen supistaminen, mikä liittyy hallituksen kaavailemiin sairaalaverkon muutoksiin.
Sairaalan palveluiden supistamiseen ei tullut muutoksia aluevaltuustossa. Aluehallituksen esityksen mukaan Savonlinnan sairaalan yöpäivystys säilyisi sisätautien osalta, mutta kirurginen valmius lakkaisi.
Eduskunta äänestää niin sanotusta sairaalalaista 17. joulukuuta.
Aluevaltuusto päätti myös korottaa asiakasmaksuja merkittävästi. Perusterveydenhuollossa maksut nousevat korkeintaan 22,5 prosenttia, erikoissairaanhoidossa 45 prosenttia.
– Aluevaltuusto keskusteli vilkkaasti ja pohti maan hallituksen meille antamaa tilannetta laajasti. Näitä säästöjä tuskin kukaan teki mielellään. Asiakkaidemme kannalta on hyvä, että Eloisan palveluverkko säilyy valtuuston päätöksellä miltei nykyisellään, toteaa aluevaltuuston puheenjohtaja Anna-Kristiina Mikkonen (sd.) tiedotteessa.