– Olemme jatkossa Mestarien liigassa ja olemme voittaneet molemmat Milanon jengit. Olemme jatkossa cupissa ja voitimme Bayernin vieraissa. Olemme Bundesliigassa toisena ja taistelemme edelleen mestaruudesta. Ei tässä nyt kauhean pettynyt ja vihainen voi olla, Lukas Hradecky naurahti perjantaina Yle Urheilun haastattelussa.
Tähtimaalivahti ajoi haastatteluhetkellä Bayer Leverkusenin harjoituskeskuksesta kohti Düsseldorfia ja kotiaan, jossa odottivat saksalainen puoliso ja näinä päivinä kävelemään oppiva tytär.
Lauantai-iltana BayArenalle saapuu vieraaksi Freiburg. Tämän jälkeen Leverkusen pelaa seuraavan Bundesliiga-ottelunsa lyhyen talvitauon jälkeen 10. tammikuuta.
Hradecky antaa joukkueelleen tähänastisesta kaudesta arvosanan 9+, vaikka moni pitää lääketehtaan seuran kautta pettymyksenä.
Kaikki peilautuu satumaiseen kauteen 2023–24, kun Leverkusen jyräsi tappioitta murskaavaan liigamestaruuteen, eteni Eurooppa-liigan finaaliin ja voitti Saksan cupin. Joukkue on nyt puolentoista kauden aikana hävinnyt yhteensä kolme ottelua eri kilpailuissa.
Rima korkealla
– Ei satu voi jatkua kahta vuotta putkeen. Jos tähänastista kauttamme ei peilattaisi viime kauteen, kaikki pitäisivät sitä isona onnistumisena. Ymmärrettävästi rima on laitettu tosi korkealle, mutta vähän peräänkuulutan realismintajua, hyväntuulinen, joululomalla pariksi päiväksi Turkuun saapuva Hradecky naurahti.
– Kuka pystyy ylittämään ilmiön nimeltä Bayer Leverkusen 2023–2024? Kuka edes osaisi asettaa tavoitteeksi, että vetäisee tappiottoman kauden Bundesliigassa? Mekin tiesimme, ettemme pysty toistamaan tapahtunutta sellaisenaan. Tiesimme myös, että voimme voittaa mestaruuden uudelleen, mutta tuskinpa ihan samalla tavalla.
Leverkusenin ja A-maajoukkueen kapteeni muistuttaa, että viime kaudella Werkselfin loppuhetkien dominanssista tuli suoranainen käsite, kun joukkue takoi solkenaan maaleja varsinaisen peliajan lopussa tai lisäajalla.
Tällä kaudella Leverkusen on sen sijaan menettänyt neljä sarjapistettä Bundesliigasta erittäin todennäköisesti putoaville Kielille ja Bochumille ja hävisi kotonaan Leipzigia vastaan 2–0-johdosta 2–3.
Ne olivat kalliita pisteitä.
Raakaa logiikkaa
– Niin, jos niistä tasureista olisi otettu ne neljä pistettä, olisimme Bayernin kanssa tasoissa. Mutta tämä on tavallaan myös jalkapallon raakaa logiikkaa ja oikeudenmukaisuutta.
– Kun viime kaudella olimme koko ajan se lopussa maaleja tehnyt jengi, niin jossain kohtaa niitä samoja maaleja tehdään sitten meidänkin verkkoomme.
Numerot eivät valehtele: siinä missä Leverkusen laski koko viime kaudella Bundesliigassa omiin 20 maalia, tällä kaudella se oli jo ensimmäiseen kahdeksaan kierrokseen päästänyt 15. Sen jälkeen kuuteen otteluun on kertynyt vain viisi takaiskua.
– Puolustamisemme on ilman muuta tiivistynyt, siinä oli ilmeisiä ongelmia alkukaudesta. Syytä en osaa sanoa. Mistään leijumisesta tai vastaavasta ei ole ollut kyse, merkkiäkään sellaisesta ei ole ollut.
Bayer Leverkusen onnistui pitämään viime kauden joukkueensa lähes täysin koossa. Aivan samanlaisia täsmähankintoja ei seura onnistunut tekemään kuin viime kaudeksi:
– Ihan joka kausi ei voi käydä niin, että saadaan Granit Xhakan, Victor Bonifacen tai Alejandro Grimaldon tasoisia pelaajia porukkaan.
Hradecky on pelannut tällä kaudella työnantajansa riveissä yhteensä 17 kertaa, joista 13 Bundesliigassa. Taakka on tuntunut juuri sopivalta 35-vuotiaalle, jonka Leverkusen-sopimus päättyy keväällä 2026.
Ura ei päättymässä
– Jatkosta en tiedä muuta kuin että ura ei pääty silloin. Katsotaan sitten aikanaan, missä se jatkuu.
A-maajoukkueessa Hradecky aikoo jatkaa vielä ainakin yhden, vuoden 2026 MM-kisoihin tähtäävän karsintasession.
Tällöin hän pelaa jo A-maajoukkueuransa viidennelle päävalmentajalle. Tämän Palloliitto aikoo nimetä maaliskuussa.
– Ei ole asiasta tai nimistä sinänsä näkemystä. Mediasta olen keskustelua ja spekulaatioita nimillä seurannut. Arvelen, että liitto ehkä jotain näkemyksiä kyselee pelaajiston kokeneimmalta päältä.
Vaikka A-maajoukkue on rypenyt syvällä, ilonaiheitakin Suomen johtavalle jalkapalloilijalle on tältä saralta riittänyt.
– Onneksi jotkut maajoukkueet ovat pärjänneetkin, Hradecky viittaa EM-kisapaikan saavuttaneisiin naisten A-maajoukkueeseen ja alle 21-vuotiaiden miesten maajoukkueeseen.
Vuoden urheilijaksi 2020 valitun maalivahdin näkemys tämänkertaisista kandidaateista on selvä, vaikka hän kuuluu niihin itsekin.
– Jos Barkov (Aleksandr, Florida Panthersin kapteeni ja Stanley Cupin mestari) ei nyt voita, niin koska sitten? Fantastinen ura ja pelaaja.
Joulutauolla Hradecky aikoo rentoutua. Hän toivoo, että peräti 14:ää kansallisuutta edustavan joukkueen pelaajat suuntaavat hetkeksi kotimaihinsa.
– Lomailu järjen kanssa tulee isoon tarpeeseen. En tajua, miten Valioliigan pelaajat kestävät oman ohjelmansa, Hradecky viittaa sarjan erittäin tiuhaan pelitahtiin joulun ja uudenvuoden aikaan.