Saara-Elina Partanen tunsi olevansa elämänsä kunnossa.
Hän tuli Oulusta Helsinkiin opiskelemaan balettitanssijan ammattiin. Partanen oli 17-vuotias.
– Olin varustettu harvinaisen hyvällä itsetunnolla ja minulla oli selkeät tavoitteet.
Partanen ajatteli, että hänestä tulee menestyvä balettitanssija, joka tekee uran jossain eurooppalaisessa nykybalettiryhmässä.
Toisin kävi.
Partanen, 35, on nyt yksi Suomen työllistetyimpiä musikaaliartisteja. Hän esiintyy parhaillaan Helsingin kaupunginteatterin Moulin Rouge -musikaalin ensemblessa ja vastaa tanssivan, laulavan ja näyttelevän työryhmän sisäisestä paikkausjärjestelmästä.
Partasta kutsutaan teatterissa ”tanssikapteeniksi”.
Unelmiaan kohti Suomen Kansallisoopperan ja -baletin balettioppilaitoksessa puskenut Partanen tajusi melko pian, ettei hänestä voi ehkä koskaan tulla balettitanssijaa.
– Aika kirkkaasti kävi ilmi, että ne olivat turhia unelmia, hän sanoo nyt.
Partanen joutui omien sanojensa mukaan Balettioppilaitoksessa jatkuvan arvostelun kohteeksi. Syynissä olivat sekä keho että tekniikka.
– Nyt kun katson aikaa taaksepäin, olen ollut tosi ahdistunut ja masentunut koko opintojen ajan.
Ystävä auttoi
Oulussa kasvanut Partanen tiesi jo pikkutyttönä haluavansa tanssijaksi. Hän haki Balettioppilaitokseen ensi kerran 15-vuotiaana, mutta putosi pääsykokeissa.
– Minulla oli todella kova draivi päästä sisään.
Hakijoiden taso löi Partasen ällikällä.
– Se oli aika kova shokki, kun pääsykokeissa oli nuoria, jotka olivat treenanneet ala-asteikäisestä ammattia kohti.
Oulussa balettia tosissaan harjoitellut Partanen ei antanut periksi. Hän yritti uudestaan. Balettioppilaitokseen päässyt ystävä auttoi pääsykokeisiin valmistautumisessa. Partanen treenasi kuin hullu.
– En saanut Oulussa kovin paljon asialle muutoin tukea. Kukaan ei kauheasti uskonut, että pääsisin alalle.
Vanhemmiltaan balettitanssijaksi halajava nuori sai täyden tuen.
Partanen oli 16-vuotias, kun hänet hyväksyttiin sisään Balettioppilaitokseen. Hän ehti täyttää 17, kun opinnot alkoivat.
Vanhemmat päästivät tyttärensä kauhunsekaisin tunnelmin Helsinkiin opiskelemaan. He ymmärsivät, että tämä katuisi muutoin koko elämänsä ajan hukkaan heitettyä mahdollisuutta.
Päivisin Partanen harjoitteli balettia ja iltaisin hän kävi muiden opiskelutovereiden tavoin lukiota.
Sitten alkoivat vaikeudet.
Kymmenen kiloa liikaa
Jo opintojen alussa Helsingin Kallioon muuttanut balettiopiskelija joutui silmätikuksi.
– Sain koko ajan negatiivista palautetta, mutta takaraivossa joku sanoi, että älä usko, mitä nuo sinulle sanovat.
Partanen oli aloittanut balettitanssijan ammattiin tähtäävän treenaamisen ”vanhana”. Hän sai jatkuvasti kuulla, ettei ole teknisesti tarpeeksi hyvä.
– Kommentointi oli tosi karua, hän sanoo nyt.
Myös Partasen keho joutui tarkkailuun.
– Se oli pahinta ympärillä olevilta aikuisilta. Opettajilta, jotka tietysti hyvää hyvyyttään halusivat auttaa minua, jotta voisin tulla paremmaksi.
Partaselle tehtiin selväksi, että hän on balettitanssijaksi ”liian iso”.
– Minulla oli aina ne klassiset kymmenen kiloa liikaa.
Partanen kehitti itselleen selviytymismekanismin. Hän puolusti itselleen ja muille ”isoa” kokoaan. Partanen leikki ajatuksella, että hän voi kaikesta arvostelusta huolimatta olla baletin ammattilainen. Edelläkävijä, joka ei mahdu baletin tiukkaan muottiin.
– Sillä jaksoi mennä vaikeita aikoja eteenpäin.
Myös jotkut opiskelijatovereista halusivat auttaa häntä. Partanen sai erilaisia syömiseen liittyviä neuvoja.
– He antoivat niitä hyvää hyvyyttään. Silloin baletissa oli valloillaan vielä tosi paljon sellainen ajatus, että pitää olla tosi pienessä kunnossa.
Nuoren naisen itsetunto alkoi murentua. Partanen sairastui syömishäiriöön.
Itkin yöllä
Ruuasta tuli Balettioppilaitoksessa Partasen uusi vihollinen ja salakavala ystävä. Hän alkoi tarkkailla syömistään neuroottisesti.
– En joko syönyt mitään tai ahmin aivan hirveästi.
Kaikki ruokaan liittyvä keskustelu kuulosti Partasen korviin siltä, että hänen pitää syödä entistä vähemmän. Partanen alkoi välttää ruokatunnilla muita ihmisiä. Hän pelkäsi muiden edessä syömistä.
Myös perheen luo Ouluun oli vaikea mennä.
– En halunnut käydä kotona sen takia, että pelkäsin jonkun huomaavan, paljonko syön.
Partasen elämästä tuli laskelmointia, jota ruoka hallitsi. Ahmimiskohtaukset olivat pahimpia.
– Minulla oli niistä aivan hirveät tunnontuskat. Itkin yöllä ja tein lihaskuntoliikkeitä. Siinä ei ollut päätä eikä häntää.
Samaan aikaan Balettioppilaitoksessa opiskeltiin ravitsemusoppia alan parhaimpien opettajien johdolla. Partanen uskoi, että voisi ehkä sittenkin selättää kehoonsa kohdistetun kritiikin ja muuttua pienemmäksi.
– Unelmoin Balettioppilaitoksessa siitä, että voisin olla anorektikko. Osaisin olla syömättä mitään.
Poikien harjoituksissa
Muiden Balettioppilaitoksen oppilaiden tapaan Partanen kävi kesäkursseilla kehittääkseen taitojaan baletissa. Hän lähti Espanjaan vaihtoon 19-vuotiaana. Partanen opiskeli Victor Ullaten tanssikoulussa Madridissa.
Partanen muistelee aikaa elämänsä parhaimpana.
Nyt jo 77-vuotias Ullate on koko klassisen baletin avainhenkilö Espanjassa. Hän kävi satunnaisesti koululla opettamassa, ja silloin Ullate laittoi suomalaistanssijan harjoittelemaan poikien kanssa.
Partasen varsinainen baletinopettaja María Fernandez saa kehuja.
– Hän on ollut ainoa opettaja, joka on vahvistanut psyykettäni balettiaikana. Fernandez sanoi, että kyllä ammatti muovaa sinut oikean malliseksi. Hän kehotti keskittymään kovaan tekniikkatreeniin eikä laihduttamiseen.
Syömiseen liittyvät neuvot kaikuivat kuuroille korville. Partanen treenasi hullun lailla, ja hän saattoi syödä viikon pelkkää ananasta, jauhelihaa tai parsakaalia ja vetää päälle ”hirveät määrät nesteenpoistajia”.
Elämäntyyli johti siihen, että elimistö petti. Partanen joutui tiputukseen madridilaiseen sairaalaan. Hänellä todettiin munuaistulehdus.
Seinä tuli vastaan
Tuulimyllyjä vastaan taistellut Partanen alkoi olla henkisesti loppu Balettioppilaitoksen viime metreillä. Hän oli ajautunut lisäksi vahingolliseen ihmissuhteeseen. Nuoren naisen mielenterveys oli koetuksella.
Balettitanssijan ammattiin halajava Partanen oli saanut kuulla eri yhteyksissä, miten hän oli monin tavoin liikaa baletin ihannemaailmassa.
Hän oli liian iso ja liian painava. Liian pyöreä ja puhelias. Hänen eleensä olivat liian isoja soolonumerossa.
Haaveet balettitanssijan urasta kaatuivat kesällä 2009.
Partanen sai kuulla opettajaltaan, ettei Kenneth Greve aio palkata Partasta Kansallisbaletin tanssijaksi, koska Partanen on Greven mukaan ”liian iso”.
Greve ei halunnut kommentoida asiaa Ylelle. Hän johti Kansallisbalettia vuosina 2008–2018. Greve vapautettiin tehtävästä epäasiallisen käytöksen vuoksi.
Partanen romahti. Olo oli hirveä.
– Ajattelin, että elämä on ohi. Että en tanssi enää ikinä.
Musikaali vie mennessään
Nyt 15 vuotta myöhemmin Partanen on 3- ja 5-vuotiaiden lasten äiti. Myös puoliso on tanssin ammattilainen.
Partanen on esiintynyt lähes kymmenen viime vuotta musikaaleissa Suomen suurimmissa teattereissa ja opiskellut laulajaksi.
Partanen lähti Balettioppilaitoksen jälkeen opiskelemaan tanssinopettajaksi Oulussa ja päätyi ystävien kannustamana Nelosen Dance-ohjelmaan mukaan. Hän joutui jättämään kisan kesken olkapäävamman takia.
Musikaaleihin hän päätyi koreografi Reija Wäreen ansiosta, ja sillä tiellä Partanen yhä on.
Esiintymisen huippuammattilainen ei ole päässyt vieläkään eroon vanhoista traumoista, jotka baletinopiskelu jätti. Partanen kokee yhä riittämättömyyden tunnetta esimerkiksi koe-esiintymisissä.
Myös syömishäiriö kulkee elämässä mukana.
– Se on siellä olemassa, enkä usko, että se häviää ikinä, Partanen toteaa.
Pian Partanen pukeutuu taas kabareetanssijaksi, odottaa kulisseissa merkkiä ja pyrähtää näyttämölle Moulin Rouge -musikaalin esiintyjäryhmässä. Hänelle Moulin Rouge on uran ”ehdottomasti vaativin” tuotanto.
Esityksiä on edessä vielä ainakin sata.
– Musikaalin rakentaminen on aivan ihanaa yhteisöllistä puurtamista. Kehossa ja mielessä tuntuu ihanalta, kun ääni ja liike nostavat adrenaliinit ja mielihyvähormonit kattoon.
Yle antoi Balettioppilaitoksen rehtorille mahdollisuuden kommentoida Partasen väitteitä. Nyt jo eläkkeellä oleva Hannele Niiranen-Mattsson oli tuolloin oppilaitoksen rehtori. Näin hän vastasi: ”Koulussa käytiin mielestäni vilkasta pedagogista keskustelua ja henkilökunta oli erittäin sitoutunutta työhönsä. Palautteen antaminen on opettajan ydinosaamista eikä nuoren tanssijan kehon kommentointi arvottavalla tavalla ole asiallista pedagogista palautetta. Saara-Elinan asia ei tullut tietooni hänen opiskeluaikanaan”.
Lue edellinen Kulttuurivieras: Käärijän vihreän keksinyt UMK-ohjaaja on entinen laskuvarjojääkäri ja malli
