Muista kunnista Ouluun muuttaminen romahti viime vuonna – asiantuntija näkee kaksi isoa syytä

Maan sisäinen muuttovoitto oli Oulussa viime vuonna vain kolme henkilöä. Oulun väestönkasvu tulee maahanmuutosta.

Toimittaja Timo Sipola selittää videolla väestökehityksen muutoksia. Video: Paulus Markkula / Yle.
  • Timo Sipola

Vuoden 2024 väestökehityksen ennakkotilasto kertoo Oulun ja Oulun seutukunnan vetovoimasta Pohjois-Suomessa mollivoittoisesti.

Oulun muuttovoitto maan sisältä heikentyi viime vuonna poikkeuksellisen paljon. Maan sisäinen muuttotase oli 2024 vain kolme henkilöä. Siis Ouluun muutti kolme henkilöä enemmän kuin sieltä muutti väkeä muualle Suomeen.

Ero on huomattava verrattuna aiempien vuosien kehitykseen. Suomen kuudesta suurimmasta kaupungista ainoastaan Vantaalla kotimaan nettomuutto jäi miinusmerkkiseksi, mutta luku oli kuitenkin parempi kuin kolmena edellisenä vuotena.

Oulun kotimaan nettomuutto jäi niukasti positiiviseksi.

Suurten kaupungien kotimaan nettomuutto
Kaupunki2024
Helsinki3 283
Espoo1 887
Tampere2 711
Vantaa-420
Oulu3
Turku1 611

Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta Oulu on saanut satojen ihmisen muuttovoittoa joka vuosi 1990-luvun alkuvuosista saakka. Vuosi 2006 on ainoa poikkeus. Silloin Oulun menetti asukkaita naapurikuntiin todennäköisimmin siksi, että ei kyennyt tarjoamaan omakotitalotontteja yhtä hyvin kuin naapurikunnat.

Tässä jutussa kerromme, mitä Oulun tuoreiden muuttolukujen taustasta tiedetään.

Muuttoliike Oulussa 2015–2024. Nettomuutto muista kunnista Ouluun romahti 2024.Lähde: Tilastokeskus
Esimerkiksi viiden edellisen vuoden muuttotaseen keskiarvo on ollut keskimäärin 640 henkeä plussalla. Myös Oulun nettomaahanmuutto väheni viime vuonna. Grafiikka: Hanne Kinnunen / Yle.

Lapissa ja Kainuussa menee nyt aikaisempaa paremmin

Oulu saa edelleen merkittävää muuttovoittoa muualta Pohjois-Pohjanmaalta, Lapista ja Kainuusta, mutta muuttovoiton määrä on alentunut.

Lapin ja Kainuun tulomuuttojen vähenemiseen on Turun strategiajohtaja ja Suomen väestökehityksen tunnetuimman asiantuntijan Timo Aron mukaan kaksi isoa syytä.

– Muuttoalttiiden nuorten määrä on selvästi vähentynyt näillä alueilla. Toisaalta Lapin ja Kainuun työllisyys- ja taloustilanne on mennyt parempaan suuntaan, mikä sitoo mahdollisia lähtijöitä tiukemmin Oulun seudun ulkopuoliseen Pohjois-Suomeen, sanoo Aro.

Timo Aro
Timo Aron mukaan talousnäkymä heijastuu muuttoaikeisiin. Kuva: YLE/Joni Tammela

Samaan aikaan Oulun muuttotappiot ovat erittäin suuret Helsingin ja Tampereen seuduille.

Oulun kaupunginjohtaja Ari Alatossava korostaa, että Ouluun edelleen muutetaan Pohjois-Suomen muista kaupungeista, kuten Rovaniemeltä, Kemistä, Torniosta, Kajaanista ja Raahesta.

Hän pohtii, että sekä työhön että opiskeluun liittyvä maahanmuutto voisi olla yksi ratkaisu ongelmaan. Hän toivoo kuitenkin Ouluun muuttajia myös eteläisestä Suomesta.

– Täällä pystyy elämänlaatua nostamaan pienemmällä rahalla korkeammaksi, mutta työpaikkoja pitää saada lisää, sanoo Alatossava.

Oulun kaupunginjohtaja Ari Alatossava.
Kaupunginjohtaja Ari Alatossavakin toteaa, että syvemmältä maaseudulta ei enää tule väkeä Ouluun, koska potentiaalisia lähtijöitä on niin vähän. Kuva: Paulus Markkula / Yle

Väestönkasvu tulee maahanmuutosta

Ouluun muutti viime vuonna 1 230 henkilöä ulkomailta. Yhdessä luontaisen väestönkasvun kanssa Oulun väestö kasvoi 2024 lähes 1 600 asukkaalla. Oulun saama maahanmuutto on kuitenkin pienempää kuin muissa suurissa kaupungeissa.

Oulu on Aron mukaan samalla tasolla maahanmuuttajien määrässä Jyväskylän ja Kuopion kanssa.

– Oulun nettomaahanmuutto on kasvanut 2020-luvun aikana, mutta Oulun suhteellinen asema näiden virtojen määrässä on heikentynyt viime vuosien aikana, sanoo Aro.

Ihmisiä kävelee Oulun Toripoliisin patsaan takana
Helsingissä, Tampereella, Espoossa, Vantaalla ja Turussa nettomaahanmuutto on merkittävästi vielä suurempaa kuin Oulussa. Kuva kuuluisasta Toripoliisista on vuodelta 2020. Kuva: Paulus Markkula / Yle

Oulun muuttajia tulee Pakistanista, Bangladeshista, Sri Lankasta, Filippiineiltä, Ukrainasta ja Kiinasta.

Aron mukaan Oulun haasteena on kuitenkin parinsadan vieraskielisen henkilön vuosittainen muuttotappio etenkin pääkaupunkiseudulle.