Oli aamuyö. Marjut Ruusuvaara istui olohuoneen nojatuolissa puolivalmiin villasukan kanssa. Hän purki silmukat ja aloitti jälleen uudestaan. Kun Ruusuvaara päättää jotain tehdä, sen hän myös toteuttaa. Niin hän on toiminut elämässään aina.
Nyt hän oli päättänyt opetella, kuinka villasukan kantapää neulotaan. Ohjeena hänellä oli suvun naisilla kulkenut Alma-mummon ohje. Hän ei menisi nukkumaan, ennen kuin ymmärtäisi sen.
Aamukuudelta Ruusuvaara hymyili itselleen: hän oli oppinut neulomaan kantapään.
Kun Ruusuvaara alkoi luoda värikkäitä villasukkia, hän kiinnitti ensimmäisiin versioihin koristeita liimaamalla, vaikka ne eivät pysyneetkään kiinni. Hän päätti olla välittämättä siitä, miten asioita kuuluu tehdä.
Ruusuvaaralle selviytyjän rooli on ollut selviytymiskeino.
– Minulle ei yksinkertaisesti ole koskaan ollut edes mahdollista olla uskomatta itseeni ja kykyihini.
Kun Ruusuvaara oli oppinut kantapään, hän alkoi julkaista käsitöitään sosiaalisessa mediassa. Syntyi käsityöyhteisö, jossa virheet ovat sallittuja.
Marjut Ruusuvaara on saanut kuulla seuraajiltaan, kuinka he kokevat paineita siitä, että työn pitäisi näyttää täydelliseltä sekä ulkoa että sisältä. Perinteinen käsityöopetus on johtanut jopa käsityöhäpeään.
Ruusuvaara suhtautuu neulomiseen rennommin. Hän kannustaa vapaaseen ja luovaan lähestymistapaan.
Nyt hän on aloittamassa neulepodcastia, vaikka ei itse osaa edelleenkään perinteistä neuleohjeiden sanastoa. Hän saa neuletilauksia, pitää kursseja ja on esimerkiksi ideoinut Nuori neuloo -suunnittelukilpailun.
Marjut Ruusuvaaran neuletöitä vuosien varrelta
Lapsena Marjut Ruusuvaara vietti paljon aikaa isovanhempiensa kanssa, sillä hänen äitinsä teki kolmivuorotyötä. Ruusuvaaran äiti kantoi mukanaan myös oman lapsuutensa taakkaa: perheessä ei ollut tapana kehua tai kertoa rakkaudesta.
Äidin ja tyttären välillä ei ollut Ruusuvaaran lapsuudessa paljon lämpöä tai läheisyyttä.
– Lapsena pelkäsin äitiä, ja sitten lopulta en kunnioittanut pätkääkään.
Käsityöläisyys on kulkenut Ruusuvaaran suvussa. Voitto-pappa oli puuseppä ja vaatturi, eikä hakenut edes maitotonkkaa pukeutumatta pukuun. Ruusuvaaran äiti ja täti työskentelivät ompelijoina ja Alma-mummo neuloi miniöiden ja suvun puserot.
Ruusuvaara kasvoi ottamaan vastuuta itsestään jo varhaisessa iässä. Kahdeksanvuotiaana hän teki itse aamiaisensa ja huolehti koulukirjansa mukaan. Hän muutti pois kotoa seitsemäntoistavuotiaana, koska ei halunnut asua enää äidin kanssa.
– Olen tänä päivänä se kuka olen, koska minulla oli sellainen lapsuus. Ja se oli sellainen, koska äitini lapsuus oli se, mikä se oli.
Aikuisena, kun äidin terveys heikkeni, Ruusuvaara kuitenkin päätti ottaa äitinsä luokseen asumaan. Marjut Ruusuvaara oli kolmikymppinen ja raskaana: hän odotti toista lastaan. Ensimmäinen tytär oli silloin noin vuoden vanha. Silti Ruusuvaara koki, että äidin oli parempi asua hänen perheensä kanssa.
Marjut Ruusuvaaralla on kaksi tytärtä. Avioliitto lasten isän kanssa päätyi eroon kun tytöt olivat 11- ja 13-vuotiaita. Se oli kova paikka, sillä hänelle olisi ollut omien lapsuuskokemustensa takia tärkeää tarjota lapsilleen kahden vanhemman koti.
Eron jälkeen Ruusuvaara tarvitsi muuta ajateltavaa. Hän pyysi äitiään opettamaan villasukkien neulomista.
Ruusuvaara huolehti äidistään tämän elämän loppuun asti. Kun äiti sairastui muistisairauteen viimeisinä vuosinaan, tämä alkoi osoittaa tytärtään kohtaan kiintymystä. Kuoleman jälkeen Ruusuvaara käsitti, että pinnan alla oli rakkautta.
– Ensin ajattelin, että sairaus tässä vain halaa. Myöhemmin ymmärsin, että sainkin äidiltä kehuja silloin kaikkien vuosien edestä.
Suvussa periytyi Alma-mummon kantapään lisäksi myös ongelmia; parisuhteet eivät kestäneet ja vanhemmat kohtelivat lapsiaan tunnekylmästi. Marjut Ruusuvaara lupasi jo lapsena itselleen katkaisevansa tämän kierteen.
– Minä kehuin ja opettelin sanomaan omille lapsilleni, että rakastan, vaikka en sellaista itse koskaan kuullut. Kuka tahansa voi opetella saman milloin tahansa, vaikka se aluksi tuntuisikin oudolta.
Ruusuvaara kehuu ja kannustaa erityisesti käsitöistä innostuneita somen käsityöyhteisössään. Opittuaan villasukan – ja sen kantapään – hän alkoi kehittää omaa värikästä tyyliään. Tavoitteena on muuttaa käsityöharrastuksen asennetta, jotta kaikki halukkaat löytäisivät käsitöiden pariin.
– Neuleessa pitää olla aina vähintään kaksi virhettä, muuten ei ole syytä jatkaa.
