– Ootsä jumalauta taiteilija? Hei kaikki, täällä on taiteilija.
Hannu-Pekka Björkmanin näyttelemä Marmeladov bongaa karaokebaarissa taideopiskelija Raskolnikovin ja kettuilee tälle humalaisen itsevarmuudella.
Käynnissä ovat helsinkiläisen Q-teatterin Rikoksen ja rangaistuksen harjoitukset. Dostojevskin 1800-luvun klassikko on sijoitettu nykypäivän Helsinkiin.
Murhaamaan päätyvä köyhä ylioppilas Raskolnikov on uudessa sovituksessa taideopiskelija, jonka elämä on syöksykierteessä. Kulttuurilta leikataan ja vaikutukset ovat ankarat.
– Raskolnikov ajautuu äärimmäiseen tekoon köyhyyden ja epätoivon ahdistamana, eikä se ole kadonnut mihinkään. Raskolnikoveja valitettavasti syntyy ja tulee syntymään olosuhteiden pakosta, sanoo näyttelijä Hannu-Pekka Björkman.
Alkuperäisessä Rikoksessa ja rangaistuksessa Raskolnikov käyttelee kirvestään häikäilemättömään panttilainaajaeukkoon. Kuka on koronkiskuri Q-teatterin tulkinnassa?
– Hän edustaa jotain, jonka nykykatsoja tunnistaa. Haluan pitää sen salaisuutena, koska nyt ei olla enää 1800-luvun puolivälin Pietarissa. Se tulee olemaan yllätys, Hannu-Pekka Björkman sanoo salaperäisesti.
Näyttämön ulkopuolisessa, oikeassa elämässä hallituksen kulttuurileikkaukset tekivät Q-teatterin tämän vuoden budjettiin reilun 11 prosentin ja lähes 80 000 euron loven. Niinpä Q-teatterissa päätettiin etsiä yksityisiä tukijoita.
Teatteri aloitti mesenaattikampanjan tammikuussa. Se haki ihmisiä, jotka ovat valmiita lahjoittamaan 200 tai 1 000 euroa vuodessa teatterille.
Tähän mennessä mukaan on ilmoittautunut melkein 50 vuosilahjoittajaa, joiden tuki on tuonut teatterin kassaan lähes 30 000 euroa. Sillä saa maksettua yhden näyttelijän palkan yhteen tuotantoon.
Leikkaukset provosoivat lahjoittamaan
Yhteydenottojen määrä yllätti Q-teatterin toiminnanjohtaja Birgit Aittakummun. Hänen mukaansa kulttuurin leikkauksista kuultuaan moni sellainenkin, joka olisi ollut oikeutettu alennuslippuun, ehdotti, että voisi maksaa normaalihinnan.
– Osa on myös lahjoittanut mesenaattikampanjaamme isomman tai tuplasti pyydetyn summan, Aittakumpu sanoo.
Yksi tuoreista mesenaateista on IT-alalla työskentelevä Petri Kallberg. Hän on käynyt kymmenisen vuotta katsomassa Q-teatterin kaikki esitykset ja pitänyt näkemästään.
– Olen keskivertoyleisöä: keski-ikäinen mies, joka joskus aikoinaan uskalsi mennä teatteriin ja totesi, että tämähän on mahtavaa.
Hallituksen kulttuuriin kohdistamat leikkaukset olivat Kallbergille provosoiva osasyy ryhtyä vuosilahjoittajaksi.
– Siitä, että leikataan tällaisilta toimijoilta, ei ole hyötyä valtiontaloudelle, mutta haittoja tulee varmasti, Kallberg sanoo.
Kallbergin mielestä teatteria pitäisi rahoittaa verovaroilla, ja hän voisi siitä hyvästä maksaa lisää veroja.
– Se ei olisi ongelma. Mutta kun se ei näytä olevan nyt mahdollista, mesenointi on toiseksi paras vaihtoehto. En ole iloinen, että tähän on päädytty, mutta näin se näyttää nyt olevan.
”Ajattelen tätä ennemminkin tippinä”
Vuosilahjoittajaksi ryhtyneelle Ilona Kankaalle teatteri on rakas harrastus.
– Innostuin siitä, että Q-teatteri lähti tällaiseen kampanjaan. On selvää, että näinä aikoina, kun on taloudellisista resursseista pulaa, täytyy keksiä uusia keinoja.
Samaa mieltä on toinen lahjoittaja Elina Harlas. Hän asui aiemmin Lontoossa ja mesenoi jo siellä Young Vic -teatteria.
– Kulttuuria ja taidetta pitää ehdottomasti rahoittaa valtion, kaupunkien ja kuntien budjetista, mutta yksityiset rahavirratkin on hyvä ottaa käyttöön, Harlas sanoo.
Ilona Kangas ajattelee, että toimivin rahoitus voisi olla julkisen ja yksityisen rahan yhdistelmä.
Pelkillä lahjoituksilla ei Kankaan mielestä pystyttäisi pyörittämään teatteritoimintaa. Kyse on kuitenkin vapaaehtoisuudesta, eikä tuen jatkumisen varaan voi laskea.
– Ajattelen tätä ennemminkin tippinä: tykkään palvelusta ja siitä, mitä tämä hieno taidemuoto minulle tuottaa. Hyvä jos esimerkiksi useampi työtön pääsee tällä rahalla katsomaan teatteria, Kangas sanoo.
Yksityiset mesenaatit ovat harvassa
Teatterit rahoittavat toimintansa pääosin kolmesta lähteestä: lipputuloista sekä valtion ja kuntien tuista. Yksityisten lahjoittajien tai mesenaattien käyttäminen ei ole yleistä, sanoo Suomen Teatterit ry:n toimitusjohtaja Kaisa Paavolainen.
– Siinä voisi olla enemmän potentiaalia, jos lahjoittamiskulttuurista tulisi laajempi ilmiö Suomessa.
Paavolainen korostaa, että julkinen rahoitus turvaa taiteen vapauden ja toiminnan pitkäjänteisyyden. Tulevia tuotantoja on vaikea suunnitella, jos ei voi olla varma seuraavan vuoden rahoituksesta.
– Lahjoitukset voivat olla osa kokonaisuutta, mutta olisi hirveä sääli, jos menisimme pelkästään amerikkalaistyyliseen mesenointiin, Paavolainen sanoo.
Hän ajattelee, että se voisi vaikuttaa taiteen sisältöihinkin: on riski, että lahjoittajat tukisivat vain tietynlaista taidetta.
”Valtio ei voi unohtaa mesenaattiuttaan”
Näyttelijä Hannu-Pekka Björkman muistuttaa, että mesenaatteja oli jo renessanssiajan Euroopassa. Myös Suomessa Kulttuurirahastoa luotaessa kerättiin rahaa maaseudun emäntiä ja isäntiä myöten.
– He tunsivat, että suomalainen kulttuuri on myös heidän asiansa. Ja se on tuottanut hienoja tuloksia.
Björkman kuitenkin ajattelee, että kaikkea ei voi laskea yksityisen rahan varaan.
– Valtio ei voi unohtaa, että se on myös mesenaatti. Jos se haluaa pitää kansallista kulttuuria yllä, sitä ei voi laittaa vain yksityisten ihmisten harteille. Mutta yksityisille ihmisille voi olla hyvin kiitollinen: he näyttävät, että kannan kulttuurin ja taiteen lippua korkealla, Björkman sanoo.
Rikoksen ja rangaistuksen on sovittanut ja ohjannut Esa-Matti Smolander. Björkmanin lisäksi esityksessä näyttelevät Q-teatterin ensembleen kuuluvat Lotta Kaihua, Elena Leeve ja Miro Lopperi.
Rikos ja rangaistus ensi-ilta 19.2. helsinkiläisessä Q-teatterissa.
