Orimattilassa sekä Luhtikylän koulu että Kunnantuvan kiinteistö menevät uudelleen myyntiin.
Orimattilan kaupunkikehitys- ja tekninen valiokunta päätti tiistaina 18. helmikuuta, että molempien kiinteistöjen myynti palautetaan uudelleen valmisteluun.
Valiokunta havittelee parempia tarjouksia edellyttämällä, että myynti-ilmoitusten kuvien tulee olla laadukkaita ja kohdetta paremmin edustavia. Kohteita pitää myös markkinoida vahvemmin.
Luhtikylän koulusta pitää lisäksi tehdä toinen hinta-arvio. Orimattilan kaupungintalon yhteydessä olevan Kunnantuvan kiinteistön palveluille pitää puolestaan etsiä korvaavat tilat kaupungilta ennen tiloista luopumista.
Valiokunta edellyttää, että kiinteistöt asetetaan uudelleen myyntiin kahden kuukauden myyntiajalla.
Orimattilan kaupunki sai jo kertaalleen molemmista kiinteistöistä tarjoukset, jotka elinvoimajohtaja hyväksyi viranhaltijapäätöksellä tammikuussa. Valiokunta kuitenkin käytti päätöksiin otto-oikeutta.
Tammikuussa hyväksytyn tarjouksen mukaan Luhtikylän koulu olisi myyty 39 509 euron hintaan ja Kunnantupa 67 500 eurolla.
Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.