Anjalankosken teatteriharrastajat yllättyivät teatteritalon myyntiaikeista – aikovat taistella sen puolesta

Kouvolan kaupunki päättää teatteritalon myynnistä maanantaina.

Kaksikerroksinen isohko vaaleanruskea rakennus, jonka edustalla muutama ihminen.
Teatteritalona toimiva vanha Myllykosken työväentalo täyttää ensi vuonna sata vuotta. Arkistokuva. Kuva: Petri Kivimäki / Yle
  • Minna Kaipainen

Anjalankosken teatterin rakennuksen myyntiaikeet tulivat tiloissa toimivalle harrastajateatterille yllätyksenä.

Kouvolan kaupunki tarjosi rakennusta pari vuotta sitten Anjalankosken teatterille, mutta se ei kykene huolehtimaan talosta omistajana.

– Teimme tuolloin omat selvitykset, ja perustelimme miksi emme voi tätä ostaa tai edes vastaanottaa, sanoo tuotantovastaava Antero Raanoja.

Tänä vuonna Anjalankosken teatterin toimintaan ei ole tulossa muutoksia, ja suunniteltu ohjelmisto toteutuu normaalisti.

– Elämme optimistisesti siinä hengessä, että teatteritoiminta jatkuu nykyisessä kiinteistössä. Mennään tuulta päin, jos vastaan tulee jotain muuta.

Anjalankosken teatteri yrittää vaikuttaa siihen, että kaupunki vielä pyörtäisi päätöksensä. Tuotantovastaava Antero Raanoja toivoo, että kaupunki arvostaisi harrastajateatterikulttuuria ja kulttuuritoimintaa, kuten kaupungin kulttuuristrategiassa sanotaan.

Anjalankosken teatterilla tulee vuosittain ensi-iltaan neljä näytelmää. Lisäksi on muuta pienimuotoisempaa ohjelmaa. Mukana toiminnassa on vajaat sata harrastajaa.

Vaikea myytävä

Teatteritalona nykyisin toimiva vanha Myllykosken työväentalo täyttää ensi vuonna sata vuotta. Antero Raanoja ei usko, että talo kiinnostaisi ostajia.

– Se toimii meillä tässä käytössä hyvin, mutta vaikea kuvitella, että joku uusi omistaja saisi sinne muuta toimintaa tai muita toimijoita, sillä tilat eivät ole noin vain muunneltavissa.

Kouvolan kaupunginhallitus päättää tänään maanantaina myytiin laitettavista kiinteistöistä, joista yksi on Anjalankosken teatteri.

Myyntiin esitettävät kiinteistöt ovat sellaisia, jotka eivät ole enää kaupungin omassa käytössä tai joihin liittyy palveluverkon muutoksia.