Valtaosa Etelä-Savon kunnallisvaaliehdokkaista ei vähentäisi lihan tarjoilua kouluissa ja päiväkodeissa

Liharuoan vähentäminen saa eniten kannatusta Mikkelissä.

Nakkikeittoa lautasella.
Etelä-Savon kaupunkien ehdokkaat suhtautuvat lihan vähentämiseen myönteisemmin kuin pienten kuntien. Arkistokuva. Kuva: Juha Kokkala / Yle
  • Milla Asikainen

Suurin osa Etelä-Savon kuntavaaliehdokkaista ei vähentäisi liharuoan tarjoamista kouluissa ja päiväkodeissa.

Tieto selviää Ylen kuntavaalikoneesta.

Enonkoskella ja Puumalassa kaikki vaalikoneeseen vastanneet ehdokkaat kertovat olevansa jokseenkin tai täysin eri mieltä siitä, että liharuokaa tulisi vähentää.

Kahdeksassa Etelä-Savon kunnassa 70-80 prosenttia ehdokkaista on väittämän kanssa eri mieltä. Etelä-Savossa on kaikkiaan 11 kuntaa.

Liharuoan vähentäminen saa eniten kannatusta Mikkelissä. Sielläkin 67 prosenttia ehdokkaista on silti täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän kanssa.

Puolueiden kannat vaihtelevat pienissä kunnissa

Etelä-Savon kaupungeissa eli Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä vihreiden ja vasemmistoliiton ehdokkaat ovat myönteisimpiä lihan vähentämistä kohtaan.

Perussuomalaisten suhtautuvat siihen kielteisimmin. Savonlinnassa myös lähes kaikki Liike Nytin ehdokkaat ovat täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän kanssa.

Joidenkin puolueiden kanta vaihtelee kunnan mukaan. Esimerkiksi vasemmistoliiton ehdokkaat kannattavat joissain kunnissa liharuoan vähentämistä ja toisissa eivät. Monissa näissä tapauksissa puolueella on vain yksi ehdokas.