Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
SDP on noussut Haminan suurimmaksi puolueeksi kuntavaaleissa. Se saa 29,4 prosentin äänipotillaan kaupunginvaltuustoon 11 paikkaa, mikä on yhden enemmän kuin viime kuntavaaleissa.
Haminan äänikuningatar on SDP:n Titta Erkkilä. Hän keräsi yli 600 ääntä.
Perussuomalaiset puolestaan koki Haminassa rökäletappion. Edellisissä kuntavaaleissa perussuomalaiset nousi Haminan suosituimmaksi puolueeksi ohi SDP:n ja sai demarien tapaan kymmenen valtuustopaikkaa.
Jatkossa paikkoja on enää kolme. Kannatus putosi peräti 17,5 prosenttiyksikköä.
Kokoomus nousee Haminan toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja saa yhden lisäpaikan. Näin sillä on yhdeksän paikkaa uudessa kaupunginvaltuustossa.
Myös vasemmistoliitto saa edustuksen valtuustoon yhdellä paikallaan.
Keskusta säilytti seitsemän valtuustopaikkaansa. Kristillisdemokraatit menetti toisen kahdesta paikastaan.
Liike Nyt menettää yhden paikan
Haminassa vahvan Liike Nytin kannatus putosi hieman viime vaaleista, ja se menettää tuolloin saamistaan neljästä paikasta yhden.
Liike Nyt on ollut päättyvällä valtuustokaudella Haminassa vahva, sillä se sai riveihinsä useita loikkareita.
Valtuustoryhmän koko peräti tuplaantui parhaimmillaan loikkausten ansiosta, ja se oli jonkin aikaa Haminan toiseksi suurin yhdessä kokoomuksen kanssa.
Molemmilla oli kahdeksan valtuutettua, mutta Liike Nytillä ryhmä pieneni uuden loikkauksen vuoksi myöhemmin seitsemään.
Haminan valtuustokautta värittivät lukuisat loikkaukset.
Erityisen vireää oli liikenne juuri perussuomalaisista Liike Nytin riveihin.
Yksi näistä loikkareista oli Haminan edellisvaalien ääniharava Ari Rinne. Hän ei ollut tällä kertaa ehdolla kunta- eikä aluevaaleissa.
Yksittäisiä perussuomalaisia loikkasi myös muihin puolueisiin, minkä seurauksena sen valtuustoryhmän koko kutistui puoleen.
Kaupunginvaltuutettujen määrä vähenee uudella valtuustokaudella Haminassa 43:sta 37:ään.
Uudet valtuustot aloittavat työnsä kesäkuun alussa.