Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Keskustalla on jatkossa hyvinvointialueen valtuustossa 19 paikkaa, 4 vähemmän kuin nykyään. RKP ja vihreät menettivät yhden paikan kumpikin.
Sen sijaan SDP ja kokoomus saivat kumpikin 3 lisäpaikkaa ja vasemmistoliitto yhden.
Perussuomalaisilla on myös ensi kaudella seitsemän edustajaa. Kansanedustaja Pia Sillanpää keräsi neljänneksi suurimman potin ääniä aluevaalissa ja luonnehtii puolueen menestystä aluevaltuustossa torjuntavoitoksi.
Aluevaltuuston ääniharava oli kokoomuksen kansanedustaja Janne Jukkola. Keskustan Sari Innanen uusi paikkansa vakuuttavasti viime aikojen ristivedosta huolimatta. SDP:n Tiina Isotalus sai kolmanneksi eniten ääniä.
Uusien nimien joukossa ovat esimerkiksi Matti Kaivosoja Kokkolasta, Marja Tiala Lestijärveltä, Hannes Torppa Vetelistä ja Ville Hirvikoski Toholammilta. Koko valtuuston kokoonpanon näet alta: