Lahti Basketball hakee finaalisarjan voittoa ja mahdollisuutta palata korisliigaan

Divisioonafinaalin mestaruus vaatii kolme otteluvoittoa.

Kristian Palotie valmentaa aikalisällä.
Päävalmentaja Kristian Palotie valmensi ja antoi neuvoja lahtelaispelaajille jo viime kaudella. Arkistokuva helmikuulta 2024. Kuva: Ari Hautamäki
  • Petri Niemi

Koripallossa Lahti Basketball ja Jyväskylä Basketball Academy aloittavat taistelun divisioona 1 A:n voitosta ja noususta korisliigaan.

Ottelusarja alkaa keskiviikkona Lahdesta.

Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie sanoo, että vastakkain on kaksi sarjan parhaiten puolustavaa joukkuetta.

– Puolustuksen aktiivisuus, kentän juokseminen ja levypallopelaaminen ovat isossa osassa.

Palotien mukaan lahtelaisten keskittyminen on ottelusarjassa eikä mahdollisesti tulevassa liigapaikassa. Lahti putosi korisliigasta vuoden 2024 keväällä.

– Kyllä tässä enemmän pelaamme sarjavoitosta, vaikka tottaka liigapaikka on esimerkiksi taloudellisesti iso asia ja ylpeydenaihe koko lahtelaiselle urheilulle. Nyt (joukkueen) fokus on omassa tekemisessä, Palotie muistuttaa.

Finaalisarjan mestaruus vaatii kolme otteluvoittoa ja mahdollistaa nousun. Finaalisarjan voittajan on myös täytettävä sarjalisenssin myöntämisehdot saadakseen liigapaikan.