Arkkitehtuurin keinoin voi näyttää paremman tulevaisuuden
Inari Virkkala uskoo, että arkkitehtuurin avulla voidaan suunnitella nykyistä parempi, ekologisempi ja oikeudenmukaisempi maailma.
Arkkitehdin työnhän ei tarvitse olla vain sitä, että suunnitellaan museoiden ja kirjastojen kaltaisia julkisia rakennuksia. Se voi olla myös esimerkiksi kehitysyhteistyötä köyhien asuinalueiden ja slummien olojen parantamisessa, tai maahanmuuttajien integroimista, ottamalla erilaisista kulttuuritaustoista nousevat tarpeet huomioon jo suunnittelun alkuvaiheissa.
Tapasin Inarin ensimmäisen kerran vuonna 2014, kun kuvasimme Yle Teemalle arkkitehtuurista kertovaa ohjelmasarjaa Kaupunki uusiksi. Siinä arkkitehtien Uusi kaupunki -kollektiivin nuoret osaajat tekivät muutaman päivän täsmäiskuja suomalaisiin kaupunkeihin, ja laativat paikallisten asukkaiden ideoiden pohjalta nopeita ehdotuksia kaupunkien kehittämiseksi. Näkökulma oli, että kaupunkisuunnittelun ei tarvitse olla kaukaista ja hidasta, vaan se voi myös olla osallistavaa ja nopeatempoista.
Inari oli yksi kollektiivin perustajista. Nykyisin Uusi kaupunki on noin 40 arkkitehdin verkosto, joka jatkaa seminaarimuotoisia täsmäiskuja eri paikkakunnille. Se on myös arkkitehtitoimistojen muodostama verkosto, ja sen piirissä alkunsa sai myös Inarin ja Sofia De Vochtin yhteistyö, joka johti yhteisen Virkkala De Vocht Architects -toimiston perustamiseen.
... koimme, että oli tarvetta eettiselle, ja sosiaalisesti ja ekologisesti kestävälle suunnittelulle...
- Me perustimme toimiston, koska me koimme, että oli tarvetta eettiselle, ja sosiaalisesti ja ekologisesti kestävälle suunnittelulle, sanoo Inarin yhtiökumppani Sofia.
- Minä esittelen aina Virkkala De Vocht arkkitehdit niin, että koska meille oli kiinnostavaa ja antoisaa tehdä yhdessä Uusi kaupunki –työpajaa, me perustimme toimiston sille pohjalle, kertoo Inari. Me pelaamme myös jalkapalloa samassa naisfutisjengissä, FC Maitohapoissa.
Toimeksiantajat yleensä edellyttävät jonkinlaista näyttöä osaamisesta. Sellaiseksi voi kelvata esimerkiksi yksi hyvin toteutettu kohde. Sofia on suunnitellut perheelleen Ristiinaan ekologisia periaatteita toteuttavan kesäasunnon, joka on esitelty mm. Kasper Strömmanin Stugor -televisiosarjassa. Inari taas on yksi Kambodžaan toteutetun nuorisotalon suunnittelijoista. Rakennus toteutettiin pienellä budjetilla, pyrkien kuitenkin kunnianhimoisesti ekologisten rakennusmateriaalien, kuten bambun ja puristettujen maatiilien hyödyntämiseen.
B&M Arkkitehdeillä tehtävän päivätyön, oman toimiston ja Uusi kaupunki -kollektiivin hankkeiden lisäksi Inarin aikaa vie myös mm. vapaaehtoistyö kansainvälisen Arkkitehdit ilman rajoja -järjestön hallituksessa.
Arkkitehtuurilla on kyky visualisoida parempaa tai ainakin toisenlaista tulevaisuutta.
- Arkkitehtuurilla on kyky visualisoida parempaa tai ainakin toisenlaista tulevaisuutta, ja sillä tavalla se voi vaikuttaa asioiden kulkuun, Inari jatkaa.
Arkkitehdit ilman rajoja keskittyy globaalin tason sosiaalisten haasteiden ratkaisemiseen arkkitehtuurin keinoin. Niistä pahimpia ovat kehitysmaiden nopea urbanisaatio, kasvava slummiutuminen, sekä puhtaan veden, hygienian ja kunnollisen infrastruktuurin puuttuminen. Globaalit haasteet näkyvät myös Suomen katukuvassa.
- Suomen väestö muuttuu maahanmuuttajien tulon myötä, ja asumistottumukset muuttuvat. Meidän pitää suunnitella myös hyvin erilaisille käyttäjille, kuin ne, joille on perinteisesti totuttu suunnittelemaan, sanoo Inari.
***
...kun on valtaa vaikuttaa asioihin, myös vastuuntunto tilojen ylläpidosta kasvaa...
Maaliskuun loppupuolella Inari, sekä hänen kollegansa Elina Koivisto ja Noora Aaltonen pitävät palaveria Siltasaaren työhuoneella. On ilta, ja kaikilla on takana päivätyö arkkitehtitoimistossa.
Maailmanparantaminen on pienen budjetin työtä, jota tehdään silloin kun muut työssäkäyvät lepäävät. Tällä kertaa kokouksen tarkoituksena on edistää hanketta paperittomien päiväkeskus Hirundon toimitilojen uudistamiseksi.
Hirundo on Helsingin Diakonissalaitoksen ylläpitämä palvelu ”liikkuville ja rekisteröimättömille EU-kansalaisille sekä paperittomille.” Useimmat Hirundon asiakkaista ovat romaneja, jotka ovat paenneet syrjintää Suomeen, ja elättävät itsensä kerjäämällä. Hirundossa he voivat mm. levätä, peseytyä, pestä pyykkiä tai käyttää internetiä.
Itse tilat sijaitsevat entisessä narkomaanien neulanvaihtopisteessä, joten ne eivät ole erityisen viihtyisät. Tällaisessa paikassa arkkitehti voi parantaa maailmaa esimerkiksi suunnittelemalla tilat viihtyisämmäksi niin, että myös käyttäjät osallistuvat suunnitteluun ja saavat sitä kautta mielikuvan esimerkiksi pohjoismaisesta osallistuvasta kaupunkisuunnittelusta: kun on valtaa vaikuttaa asioihin, myös vastuuntunto tilojen ylläpidosta kasvaa.
Inari ja Noora tekivät ensimmäisen työpajan Hirundon käyttäjien kanssa jo vuonna 2012. Viime talven aikana Inari, Noora ja Elina ovat vetäneet talven aikana mm. paperittomille ja turvapaikanhakijoille tarkoitettua Trampolin Helsinki -työpajaa yhdessä taiteilija Johanna Raekallion kanssa. Työpajassa suunniteltiin Hirundon uusia tiloja, ja pyrittiin sekä oppimaan eri kulttuurien tilakäsityksistä, että tarjoamaan työpajan osallistujille mahdollisuus oppia ammattilaisten suunnittelumenetelmiä. Osa työpajan osallistujista oppi esimerkiksi käyttämään 3d-mallinnusohjelma SketchUpia.
Inaria, Nooraa ja Elinaa, sekä ensimmäisessä Hirundo-työpajassa mukana ollutta Tuuli Kassia yhdistää yhteinen suunnittelutehtävä maapallon toiselle puolelle Kambodžaan.
***
Kuusi arkkitehtia samassa rakennuksessa vain on liikaa.
Kouk Khleangin nuorisotalon suunnitteli kuuden arkkitehdin työryhmä nimeltä Komitu. Inarin, Elina ja Nooran lisäksi siinä olivat Maiju Suomi, Tuuli Kassi ja Sisko Hovila. He kaikki olivat arkkitehtiopiskelijoita, jotka olivat osallistuneet samalle kurssille Aalto-yliopistossa. Cities in transition -niminen kurssi järjestettiin sinä vuonna niin, että sen osana tehtin kenttätyöosuus Kambodžassa. Itse kurssia oli eri nimillä pidetty jo vuosia ja se kuuluu edelleen arkkitehtiosaston opetustarjontaan. Ajatus on laajentaa opiskelijoiden näköaloja tarjoamalla heille mahdollisuus syventyä toisenlaiseen kulttuuriin, jossa on omanlaisensa perinteet rakentamisen alalla.
- Kurssin jälkeen totesimme, että (paikallisia nuoria osallistava kansalaisjärjestö) Cambodian Volunteers for Society tekee niin hyvää työtä, että halusimme tukea heitä jollakin tavalla, kertoo Maiju Suomi.
Rakennusurakka oli vaikea, sillä kohde oli pitkän lentomatkan päässä, eivätkä arkkitehditkaan olleet erityisen kokeneita. Tämä oli heidän ensimmäinen rakennuksensa.
Alussa ei ollut rahaa, ei tonttia, ei mitään. Sittemmin rakennukselle saatin tontti, joka oli aikaisemmin toiminut avoviemärinä. Toisin sanoen rakentaminen piti aloittaa paikalle, jossa ei ollut muuta, kuin pahanhajuinen kuoppa.
Nuorisokeskus sijaitsee Phnom Penhissä, Kambodžan pääkaupungissa. Rakennusaikana kuvatuissa videoissa nähdään vilkas ja tiivisti rakennettu kaupunki, jossa liikenne vaikuttaa kaoottiselta, ja kaikki mukavalla tavalla rähjäiseltä.
Maiju kertoo, ettei Kambodžassa ollut helppo työskennellä. Kaikki oli kaoottista ja ennakoimatonta.
- Jouduin tiputukseen joka kerta ollessani siellä.
- Opiskelimme bambun ja maatiilen käyttöä rakennusmateriaaleina. Törmäsimme kauheisiin ongelmiin. Annoimme potkut kierolle urakoitsijalle. Saimme bambut tontille, ja kuin ihmeen kaupalla, saimme talon lopulta rakennettua.
Lisäksi hankkeella oli yllättävä rakenteellinen ongelma:
- Kuusi arkkitehtia samassa rakennuksessa vain on liikaa, nauraa Suomi. Onneksi olemme kuitenkin edelleen ystäviä.
Viime vuonna Kouk Khleangin nuorisokeskus valittiin mukaan Arkkitehtuurimuseon kaksivuotiskatsaukseen. Se on näyttely johon kansainvälinen raati valitsee kahden edellisen vuoden aikana valmistuneista rakennuksista parhaat. Saavutus ei ole hassumpi uransa vasta aloittaneilta arkkitehdeilta. Rakennus on saanut myös kaksi kansainvälistä palkintoa.
Maiju Suomi ja Elina Koivisto ovat sittemmin perustaneet oman toimiston, Meta Arkkitehdit, yhdessä Maijun aviomiehen, Tuukka Päivärinteen kanssa. Toimiston nimi on alalla suosittuun tapaan yhdistelmä osakkaiden nimikirjaimista. Luonnon ja kulttuurin monimuotoisuus, sekä kestävä elämäntapa ovat toimiston keskeisiä arvoja.
Keväällä heidän ehdotuksensa pääsi neljän parhaan joukkoon Suomenlinnan täydennysrakentamista koskevassa kilpailussa. Ja maaliskuun lopulla Helinä Rautavaaran museossa, Espoossa avattiin uudistettu perusnäyttely Leiri Maijun suunnittelemalla näyttelyarkkitehtuurilla.
Istumme Maijun ja Tuukan kotona Helsingin Jätkäsaaressa huhtikuisena maanantaiaamuna. Asunto kylpee valossa ja olohuoneen pihanpuoleinen seinä on koko matkalta lasia.
Juomme Maijun Vietnamista tuomaa kahvia, joka maistuu aivan erilaiselta kuin mikään, mitä saa Suomesta. Hän oli juuri palannut Kambodžasta ja Vietnamista. Vietnamissa hän oli ollut tutustumassa perinteisiin rakennustyyppeihin ja bamburakentamiseen modernissa kontekstissa. Hän oli siellä lisäksi konsultin roolissa Helinä Rautavaaran museon koordinoimassa kehitysapuhankkeessa.
Ihastelemme Tuukan taitavasti suunnittelemaa puista kirjahyllyä, joka taitaa kyllä olla enemmän katseenvangitsija, kuin säilytyspaikka kirjoille.
***
...puutteet julkisessa tilassa vaikuttavat esimerkiksi demokratian toteutumiseen...
Tammikuussa Inari oli taas Cities in transition -kurssin kanssa ulkomailla. Tällä kertaa hän oli mukana opettajana. Kohteena oli Filippiineillä sijaitseva Tagbilaran City.
Katsomme hänen matkakuviaan Virkkala De Vochtin toimistolla.
- Opiskelijamme miettivät siellä sitä, minkälaiset ympäristöt ovat hyviä ei vain turisteille vaan myös paikallisille. Ja miten voi löytää sellaisia rahoitusmalleja, joilla saa parannettua kaupunkia ja tehtyä siitä kestävämmän, sanoo Inari.
Yksi opiskelijoiden interventioista oli pyrkiä konkretisoimaan viihtyisämpää katuelämää sulkemalla yksi kaupungin kaduista kokeiluluontoisesti kaupunkitapahtumalla, missä mm. tehtiin kymmeniä metrejä piirustuksia katuun.
Inari uskoo, että puutteet julkisessa tilassa vaikuttavat esimerkiksi demokratian toteutumiseen.
- Yhdysvalloissa on tutkittu, että julkinen tila penkkeineen ja istutuksineen kirjaston edessä lisää kirjaston käyttöä, ja kirjaston käyttö puolestaan lisää saman alueen äänestysaktiivisuutta.
Tekninen kehitys on omiaan jyrkentämään sosiaalisia kuiluja, mikäli sopivat sosiaaliset käytännöt puuttuvat.
- Pian me joudumme esimerkiksi pohtimaan sitä, miten tulla toimeen sellaisessa työelämässä, jossa toisilla on varaa parannella itseään koneosin, tai vaikka koodata lisää tietoa suoraan aivoihinsa, ja toisilla ei.
- Millaista siellä Filippiineillä oikeastaan on, kysyy Sofia. Eikä siellä olekin aika suuret tuloerot?
- Kai se kuitenkin on Aasian maiden joukossa kohtuullisen hyvin pärjäävä.
- Missä tämä Tagbilaran on siellä?
- Se on Boholin saarella ja se on sen hallinnollinen pääkaupunki. Se on noin 100 000 asukkaan kaupunki. Tavallaan se on kuitenkin aika elinvoimainen paikka. Erona meihin on, että jos meillä täällä kaupungin hallinnolla on aika hyvät keinot vaikuttaa siihen, miten se kaupunki kehittyy, niin Tagbilaranissa maanomistus on pitkälti yksityistä ja rahalla on paljon valtaa. Usein siihen liittyy ehkä vielä korruptio. ”Hyvän kaupungin” käsitettä ei samassa mielessä ole, sanoo Inari.
- Millainen se on esimerkiksi verrattuna Kambodžaan, kysyy Sofia.
- Kyllä Filippiineillä on vauraampaa. Toisaalta siellä luonnon vaaratekijät ovat pahemmat kuin Kambodžassa. Tulvat ja maanjäristykset voivat FIlippiineillä olla pahempia. Siellähän oli ollut iso maanjäristys vuonna 2013, minkä seurauksena Bohol alun perin valikoitui kurssin kohteeksi, sanoo Inari.
- Jos vertaa Suomeen, arkkitehdilla on siellä suurempi merkitys kohtaamispaikkojen luojana. Erityisesti julkiseen tilan osalta. Tuloerothan siellä ovat paljon suurempia kuin meillä. Arkkitehti voi julkisessa tilassa mahdollistaa tasa-arvoisen kohtaamisen eri asemassa olevien ihmisten kanssa, sanoo Inari.
- Mehän aika usein ihaillaan sitä, että aasialaiset käyttävät sitä julkista tilaa vaikka johonkin pieneen kaupalliseen ruokakioskityyppiseen toimintaan ja kaikki on jotenkin epämuodollisempaa. Kuulin singaporelaiselta kaveriltani, että niitä katukauppiaita syytetään julkisen tilan privatisoinnista. Mutta toisaalta ehkä ne tahot, jotka syyttävät heitä, ovat itse isompia kaupallisia toimijoita jotka kokevat pienyrittäjät kilpailuna, sanoo Sofia.
- Eikö se yleensä ole niin, että kaikki pienmyyjät halutaan pois tieltä? Ja että nimenomaan ongelma ovat ne myyjät, eivätkä heidän nuudelikeittiönsä edessä olevat kolme muovituolia, sanoo Inari.
Suomeen kaipaillaan usein toimintaa ja aktiivisuutta esimerkiksi toreille. Mutta arkkitehti voi vain luoda puitteet, toimijoiden löytäminen niihin puitteisiin on aina hieman hankalaa.
Urbanisaation kielteisiin piirteisiin kuuluu paikallisten perinteiden katoaminen.
- Varsinkin kasvavat aasialaiset kaupungit ovat aika luonteettomia, ja globaalistuvassa maailmassa kaikki alkaa olla aika samanlaista. Yksi asia, mihin osa opiskelijoista FIlippiineillä kiinnitti huomiota, oli sen hienon paikallisen rakennusperinnön esiintuominen. Suunnittelussakin pitäisi aina löytää kunkin paikan uniikkius, sillä se antaa myös asukkaille sen hengen, ylpeyden ja omistajuuden. Samalla se on myös turisteille kiinnostavaa, sanoo Inari.
***
...myös eettisen, ekologisen ja sosiaalisesti vastuullisen arkkitehtuurin varaan on mahdollista luoda menestyksekäs ura...
Arkkitehtuurin alalla vallitsee kummallinen ristiriita. Kaikki arkkitehdit ilmoittavat sitoutuvansa ”hyvään suunnitteluun”, mutta toisaalta huomattavasti harvemmat kertovat sitoutuvansa eettiseen, ekologiseen ja sosiaalisesti oikeudenmukaiseen arkkitehtuuriin, vaikka jossakin mielessä voisi väittää, että nämäkin piirteet kuuluvat ”hyvään suunnitteluun”.
Tämä saattaa johtua siitä, että kiinnostavat ja rahakkaat rakennushankkeet eivät välttämättä aina ole niitä, joita voisi hyvällä omallatunnolla kutsua eettisiksi, ekologisiksi tai sosiaalisesti oikeudenmukaisiksi.
Vaikka se ei ehkä ole helppoa, myös eettisen, ekologisen ja sosiaalisesti vastuullisen arkkitehtuurin varaan on mahdollista luoda menestyksekäs ura. Kouk Khleangin nuorisotalo Kambodžassa on itse asiassa osa suomalaisessa arkkitehtuurissa jo aikaisemmin alkanutta eettistä liikettä. Nuorten arkkitehtien esikuvana olivat Hollmen, Reuter, Sandman -arkkitehtitoimiston jo 90-luvulla aloittamat sosiaaliset arkkitehtuuriprojektit, jotka pyrkivät erityisesti parantamaan naisten ja lasten asemaa Afrikassa. Arkkitehdit Saija Hollmen, Jenni Reuter ja Helena Sandman ylläpitävät myös jo kymmenen vuotta toiminutta Ukumbi-järjestöä, joka taistelee köyhyyttä vastaan arkkitehtuurin keinoin. Heidän toimintansa on huomioitu lukuisin apurahoin ja palkinnoin. Arkkitehtuurin perusteiden ja teorian professorina Aalto-yliopistossa työskentelevä Jenni Reuter sai hiljattain ansioistaan Suomen kulttuurirahaston suurpalkinnon. Palkintoperusteiden mukaan ”Jenni Reuterin lukuisat hankkeet kehitysmaissa vähentävät köyhyyttä ja tarjoavat suojan sitä kipeimmin tarvitseville”.
***
Toinen esikuva nuoremmille sosiaalisen vastuun ja ekologisuuden kysymyksiä pohtiville arkkitehdeille on Pia Ilonen, jonka ruohonjuuritasolla ponnistava työskentelytapa on tuottanut uudenlaisia rakennuskonsepteja esimerkiksi jähmeään suomalaiseen asuntorakentamiseen. Hän oli uransa alkuvaiheissa pelastamassa Helsingin Kaapelitehdasta ja hieman sen jälkeen suunnitteli Lasipalatsin hyvin onnistuneen peruskorjauksen. Sittemmin hän suunnitteli esimerkiksi Helsingin Arabianrantaan Loft-talon, siten että asukkaat itse saattoivat vastata kotinsa sisätilojen yksityiskohdista ja viimeistelystä. Loft-konsepti on ottamassa tuulta allensa myös sikäli, että Ilosen toimisto Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli on jo suunnittelemassa uutta loft-taloa Helsinkiin. Helsingin Jätkäsaareen on puolestaan juuri valmistumassa Ilosen toimiston suunnittelema vuokratalo Vihreistä vihrein, jossa on paitsi viherkatto viljelypalstoineen, myös viherjulkisivu. Sosiaalista asumista edustaa niinikään Jätkäsaareen juuri valmistunut Jallukka, joka tarjoaa tuettua asumista muusikoille.
***
... rakennuksen ylläpitämisen kulttuuri on Kambodžassa erilainen kuin Suomessa...
Maaliskuun puolivälissä Maiju matkusti Phnom Penhiin tavoitteenaan katsastaa nuorisokeskuksen kunto ja arvioida korjaustarpeita. Toki samalla oli myös mahdollisuus yleisemmin arvioida tehtyjä suunnitteluratkaisuja. Pahin ongelma oli vesieristeiden puuttumisesta johtuva vesivahinko, minkä vuoksi rakennuksen kylpyhuoneet piti asettaa käyttökieltoon. Toinen ongelma oli liiallinen kuumuus ylemmissä kerroksissa, jonka ratkaisemiseksi Maiju organisoi intervention kasvillisuuden lisäämiseksi aurinkoiselle seinustalle. Rakennuksen viereen tehtiin istutuslaatikot köynnöksille, sekä paikka uudelle mangopuulle, joka tulee pian varjostamaan yläkertaa. Kasvillisuuteen liittyvät interventiot, ja laajemmin luonnon integroiminen rakennettuun ympäristöön ovat yksi Maijun erityisistä kiinnostuksen kohteista.
- Tässä huomaa, että rakennuksen ylläpitämisen kulttuuri on Kambodžassa erilainen kuin Suomessa, sanoo Maiju itse kameralle tallentamassa matkareportaasissa.
Mutta niin on työmaakulttuurikin. Uuden mangopuun paikka avataan asfalttiin hakulla, ja hakkumiehen silmien suojana on moottoripyöräkypärä.
Muutaman päivän matkan aikana on mahdollista tehdä istutuksia koskeva parannus, ja vesivahingonkin korjaus järjestyi pian matkan jälkeen Suomesta käsin.
Yksi arkkitehtuurin kehitysapuhankkeissa esiin tullut piirre onkin, että monin paikoin rakennuksiin suhtaudutaan valmiina tuotteina, eikä käyttäjillä ole tietoisuutta siitä, että rakennukset vaativat jatkuvaa ylläpitoa pysyäkseen kunnossa. Vaikka Komitun arkkitehdit lähtivätkin alusta lähtien siitä, että kyseessä on molemminpuolinen oppimisprosessi, ja että hankkeessa kerätty bamburakentamista ja maatiilen käyttöä koskeva osaaminen hyödyttää myös paikallisia, kulttuurissa vallitsevat suhtautumistavat muuttuvat hitaasti. Sosiaaliseen vastuuseen kuuluu myös rakennuksen käyttäjien motivoiminen ja kouluttaminen rakennuksen kunnossapitoon.
Toisaalta ilman kuuden idealistisen arkkitehtiopiskelijan innostusta Phnom Penhissä ei olisi upeaa, ekologista materiaaleista tehtyä nuorisotaloa ollenkaan.
Se toimii myös esimerkkinä tuleville arkkitehtisukupolville samaan tapaan, kuin Hollmen, Reuter ja Sandman -toimiston Afrikan projektit tai Pia Ilosen työ kotimaisten rakennuskäytäntöjen notkistamiseksi.
Katso KulttuuriCoktailin dokumentti Paremman maailman arkkitehdit allaolevasta linkistä!
