Hyppää pääsisältöön

YleX

Yle Teema muistaa Princeä konserttitaltiointien merkeissä

Vuodelta 2016

Jälleen yksi aikamme supertähdistä on poissa. Yle Teema muistelee edesmennyttä Princeä ohjelmistossaan tulevana perjantaina.

Kuvateksti Prince. // Kuva: EPA / Jens Dige

Rock Legends: Prince 29.4. klo 22.45

Musiikkisarjan jaksossa luodaan katsaus  21. huhtikuuta  57-vuotiaana kuolleen Prince Roger Nelsonin uraan. Minneapolisissa syntyneen ja eläneen seitsenkertaisen Grammy-voittajan levyjä on myyty yli 100 miljoonaa kappaletta. Hän oli oman tiensä kulkija ja edelläkävijä, laulaja, lauluntekijä, multi-instrumentalisti, näyttelijä ja myös taitava tanssija. Musiikillisesti hän oli kotonaan niin popin, rockin, funkin, soulin kuin r&b:n saralla. Princen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa 1999, When Doves Cry, Let’s Go Crazy, Purple Rain, Kiss, Sign o’ the Times, Batdance, Cream ja The Most Beautiful Girl in the World.

Ohjelma ei ole enää saatavilla

Prince, Sign o' The Times 29.4. klo 23.30

Yle Teema esittää rock-musiikin Mozartin draamallinen lavashow'n vuodelta 1987. Hollannissa ja Princen Paisley Park -studiossa kuvatussa konsertissa kuullaan muun muassa Play in the Sunshine, Housequake ja Slow Love. Konsertti on jo nyt katsottavissa Yle Areenassa.

Lue myös:

TMZ: Musiikkilegenda Prince on kuollut

Poliisi tyrmäsi huhut Princen itsemurhasta

Hauskaa vai ei? Mike Tysonin tribuutti Princelle herättää tunteita

Simpsoneiden Prince-jakso ei koskaan päässyt televisioon – nyt sarjan tuottaja paljastaa pätkiä käsikirjoituksesta