Etusivu kysyy: Osaatko antaa ensiapua?
Kansanedustajat pitävät kyselyn mukaan ensiaputaitoja kansalaistaidoista tärkeimpänä.

Minkä kansalaistaidon sinä opettaisit kymmenvuotiaalle lapselle?
Ilta-Sanomat kysyi asiaa kansanedustajilta, ja ykköskansalaistaidoksi nousi ensiaputaidot. Seuraavilla sijoilla olivat erätaidot ja toisten huomioonottaminen. Kansalaistaitojen opetus poistui opetussuunnitelmasta vuonna 2000.
Pitäisikö kaikille opettaa ensiaputaitoja, kuten elvyttämistä ja kylkiasentoon kääntämistä? Oletko saanut opetusta esimerkiksi koulussa, työpaikan järjestämänä tai ensiapukurssilla?
Osaisitko auttaa hätätilanteessa?