Rajat ovat ihmisen ongelma, kirjallisuus on niistä vapaa

Kirjallisuus on muuttolintujen parvi ja nyt se lentää Helsinkiin. Helsinki Litin lava on hyvä paikka laskeutua, myös uusille sukupolville, kirjoittaa Aleksis Salusjärvi. Helsinki Lit suorana Ylen kanavilla 17.–18.5.2019

Rakennukset sortuvat, mutta kirjallisuus on kaikkialla. Ennen totuudet hakattiin kiveen. Ne elivät paikassa ja ajassa. Tämä konkretisoituu juuri nyt, Notre Damen tulipalon jälkeen. Romaanissaan Pariisin Notre Dame Victor Hugo kutsuu kirjapainotaitoa historian suurimmaksi tapaukseksi, päävallankumoukseksi. Kirjallisuus on Hugolle lintuparvi, joka hajaantuu kaikkiin ilmansuuntiin. Tämä ajatus on pysynyt ajankohtaisena yllättävilläkin tavoilla.

Helsinki Lit tuo jälleen toukokuussa maailman parhaat kirjailijat Helsinkiin. Kieli- ja valtiorajojen ylittäminen on kirjallisuuden vahvin voimavara. Kirjallisuuden perusluonteena on sen kyky ylittää rajoja. Mikäpä sen oleellisempaa näinä kansainvaellusten aikoina.

Länsimaisen kirjallisuuden näkyvimpiä teemoja onkin tällä hetkellä siirtolaisuus. Kirjallisuus käsittelee kulttuurien välisiä kohtaamisia yksilötarinoiden kautta. Se nostaa esiin kysymyksen identiteetistä, siitä keitä olemme ja mistä tulemme. Kontulan ja Bagdadin välimatka kutistuu nollaan Hassan Blasimin kirjallisuudessa; kirjojen lisäksi myös kirjailijoista on tullut lintuparvi.

Kielirajat koskevat ihmisiä, ei kirjoja

”Kirjallisuus ei taiteenlajina piittaa ihmisen itselleen luomista rajoista, sanotaan nyt vaikka kansallisista ja kielellisistä rajoista. Terve ja hyvinvoiva kirjallisuus menee miten mielii rajojen yli vapaana kuin taivaan tuuli”, kirjoittaa kirjallisuuden ylirajaisuutta tutkiva Olli Löytty.

Ylirajaisuus on kirjallisuuden tutkimusaiheena melko uusi aluevaltaus. Termillä tarkoitetaan kirjallisuutta, jota on mahdoton määrittää vain yhteen kulttuuriseen viitekehykseen. Ilmiö ei ole uusi, kirjallisuuden perusluonne on sen ylirajaisuus, mutta se on saanut jatkuvasti uusia muotoja, ja se näkyy myös Helsinki Litin olemuksessa. Suuri osa festivaalin kirjailijoista käsittelee aihetta teoksissaan joko suoraan tai välillisesti. Kirjallinen keskustelu on samanaikaisesti henkilökohtaista ja julkista. Se ylittää kulttuurin rajoja, ja sen merkitykset muodostuvat kahden ihmisen kohtaamisessa. Yhteinen ja yksityinen leikkaavat toisensa, kun ulkomaiset kirjailijat puhuvat suomalaisten kirjailijoiden kanssa suomalaiselle yleisölle.

Sukupolven äänet esillä

Käännettyä kirjallisuutta yhdistää teosten taustalla oleva kirjallinen läpimurto. Melkein jokainen käännetty teos on kyennyt saavuttamaan odotettua laajemman yleisön. Läpimurron mittaluokka vaihtelee. Se voi olla globaali, kuten André Acimanin Call Me By Your Name, mutta läpimurto voi tapahtua myös pienemmässä mittakaavassa, kuten vaikka Saara Turusen romaanien vastaanotto Suomessa osoittaa. Hänestä on tullut täällä sukupolvensa ääni.

Kirjallisella läpimurrolla on kyky herättää julkista keskustelua. Sivistyneen valtion ajatus tiivistyy kirjallisuudessa, joka synnyttää kokonaisia maailmankuvia yksittäisten irrallisten ajatusten sijaan. Siksi kirjallisuus onnistuu harvoin riidankylvämisessä, mutta usein lisäämään ihmisten ymmärrystä toisiaan kohtaan. Tästä olemme Suomessa erityisen kiitoksen velkaa kääntäjille.

Vaikka tapaamme ajatella kirjallisuutta yhteiskunnallisena ilmiönä, se on perusluonteeltaan henkilökohtaista. Kirja puhuttelee jokaista lukijaansa yksitellen, jokainen lukukokemus on erilainen.

Kirjallisuuden ihme on se, että kaikki liittyy kaikkeen. Mikään kielialue ei ole eristäytynyt, mikään ajatus ei pysy kiveenhakattuna paikallaan. Toukokuussa ne lentävät ympärillämme ja tulevat kotisohvalle asti.

”Kirjallisuus on uutinen, joka pysyy uutisena”, kirjoitti yhdysvaltalainen modernisti Ezra Pound.