Avaruusromua: Nuori mies alkaa tehdä musiikkia

Eletään vuotta 1981. Music Television eli MTV aloittaa lähetyksensä. Ensimmäinen kanavalla esitetty musiikkivideo on Bugglesin Video Killed the Radio Star. Yhdysvalloissa esitellään videopeli nimeltä Pac-Man.
Riki Sorsa edustaa Suomea Eurovision laulukilpailussa kappaleella Reggae OK. IBM julkistaa PC-kotitietokoneensa sekä MS-DOS -käyttöjärjestelmänsä. Jean-Michel Jarren kolmas albumi Magnetic Fields julkaistaan.
Suomen eniten katsotut elokuvat ovat Kadonneen aarteen metsästäjät, 007 - Erittäin salainen sekä Uuno Turhapuron aviokriisi. Commodore-yhtiö julkaisee VIC-20 -tietokoneen. Phil Collinsin ensisingle In the Air Tonight nousee listaykköseksi viidessätoista maassa.
Klaus Schulzen neljästoista sooloalbumi Trancefer julkaistaan. Tangerine Dream julkaisee yhdennentoista albuminsa Exit, ja japanilainen Nintendo julkaisee Donkey Kong -nimisen videopelin.
Ranskassa eräs nuori mies intoilee Pink Floydista, Genesiksestä, Emerson Lake and Palmerista ja Klaus Schulzesta. Hän on innostunut progressiivisesta, kokeellisesta ja elektronisesta musiikista. Hänellä on kasettinauhuri. Hän hankkii itselleen Korg MS20 -syntesoijan ja alkaa tehdä musiikkia.
Korg MS20 oli 1970-luvun lopulla markkinoille tullut syntesoija: kaksi jänniteohjattua oskillaattoria ja 37:n nuotin koskettimisto. Kiinnostava laite. Ja mitä sillä syntyi c-kasetille tuolloin, liki 40 vuotta sitten? Sillä syntyi kiinnostavaa musiikkia.
Bertrand Loreaun Eternal Sorrows -albumin musiikki on äänitetty c-kasetille 39 vuotta sitten, vuonna 1981.
Noin neljännesvuosisata sitten, vuonna 1994 amerikkalainen yhtye Black tape for a blue girl oli saavuttanut sen verran kulttimainetta, että sille tehtiin niin kutsuttu tribuuttilevy. Siis albumi, jolla joukko artisteja esittää omia versioitaan yhtyeen musiikista. Mukana oli neljätoista esiintyjää sekä Yhdysvalloista että Euroopasta. Näin syntyi albumi nimeltä Of these reminders. Marginaalista, mutta edelleen yllättävän tuoreelta kuulostavaa musiikkia. Esimerkkinä nyt digitaalisesti uudelleen julkaistulta albumilta Stay Frightened ja Could I Stay The Honest One?
Virolainen kitaristimaestro Robert Jürjendal ja venezuelalainen elektronimusiikin pioneeri, kosketinsoittaja Miguel Noya ovat yhdistäneet voimansa ja visionsa albumilla The Power of Distance. Miehet tapasivat ensi kertaa Tallinnassa vuonna 2016 ja vuonna 2018 ilmestyi albumi Samliku, jolla oli mukana myös kosketinsoittaja Paul Godwin. Mutta nyt miehet siis kahdestaan, tämä on Kalev and Linda, albumilta The Power of Distance:
Forrest Fang on monille tuttu artisti jo vuosikymmenien takaa, hänen ensialbuminsa ilmestyi jo vuonna 1980, neljäkymmentä vuotta sitten. Viime vuosina hän on ollut jälleen erityisen tuottelias, tahti on ollut noin albumi per vuosi. Ancient Machines on jo miehen kahdeksastoista soololevy, ja koneet sekä akustiset instrumentit soivat edelleen sulassa sovussa.
Sarjassamme uutta suomalaista musiikkia: Juha Mats ja Hitaasti mutatoituva 2.
Bikini on pieksamäkeläinen yhtye, joka aloitti studiokokoonpanona vuonna 2013 ja on nykyisellään kasvanut nelihenkiseksi yhtyeeksi. Albumeilla Maailmankaikkeuden soundtrack ja Kosketan sinua koskettimilla soi avantgarde-popin henki halpisurkujen säestyksellä.
Vuosituhannen vaihteessa - 20 vuotta sitten! - Steve Roach ja Vidna Obama julkaisivat yhteisen albuminsa Ascension of Shadows. Albumi on 20-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistu nyt digitaalisesti uudelleen. Eikä kyseessä ole mikään pieni teos, vaan kolmen CD-kiekon mittainen kokonaisuus, alaotsikoltaan Meditations for the Millennium. Ja vaikka vuosituhannen vaihteesta on todellakin kaksi vuosikymmentä, se ei ainakaan tätä musiikkia kuunnellessa tunnu niin kaukaiselta ajalta. Tai kuten Steve Roach itse toteaa: "Nyt, 20 vuotta myöhemmin tuntuu siltä kuin me olisimme tehneet tämän viime viikolla".
AVARUUSROMUA 2.2.2020 - OHJELMAN MUSIIKKI:
BERTRAND LOREAU: Cry on You (Eternal Sorrows)
BERTRAND LOREAU: Flying Machine (Eternal Sorrows)
STAY FRIGHTENED: Could I Stay The Honest One? (Of These Reminders)
ROBERT JÜRJENDAL & MIGUEL NOYA: Kalev and Linda (The Power of Distance)
FORREST FANG: Ancient Machines (Ancient Machines)
JUHA MATS: Hitaasti mutatoituva 2 (nettijulkaisu)
BIKINI: Syksyn ensimmäiset lumihiutaleet satavat mustaan maahan ja sulavat (Maailmankaikkeuden Soundtrack)
BIKINI: Sanoja vaan (Maailmankaikkeuden Soundtrack)
VIGU VIIKUNA: Treated Static - osa - (demo)
STEVE ROACH & VIDNA OBMANA: Revealing the Secret - osa - (Ascension of Shadows)
