Avaruusromua: Kaikki maailman etätyölaiset, rentoutukaa!

Etätyö on työtä, jota ei tehdä työpaikalla, vaan jossakin muualla. Jotkut ovat sitä mieltä, että etätyö on vähemmän stressaavaa kuin niin kutsuttu toimistotyö, ehkä siksi, että etätyössä työntekijä kokee olevansa vapaampi.
Etätyössä päivänsä voi periaatteessa järjestää miten mielii, kunhan työt tulevat tehdyksi.
No, on itsestään selvää, että etätyön ideoita on helpompi soveltaa tiettyihin ammatteihin ja työnkuviin kuin toisiin. Kaikki eivät voi tehdä työtään kotona, hotellissa, junassa tai esimerkiksi lentokoneessa. Ei, vaan heidän on matkustettava aamu- ja iltapäiväruuhkissa, heidän on oltava työmatkalla.
Nykyään on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että työmatkoillaan olevat ihmiset kuuntelevat jotakin: musiikkia, podcastia, äänikirjaa. Tai autossa autoradiota. Musiikki toimii työmatkalla, ja on hyvinkin yleisen edun mukaista, että työmatkalaiset ovat rauhallisella mielellä, oli esimerkiksi liikenne kuinka ruuhkaista tahansa.
Yhdysvaltain aurinkoisella länsirannikolla asustava Ken Elkinson keksi jo kymmenisen vuotta sitten, että voisi olla hyvä ajatus tarjota työmatkalaisille rauhoittavaa ja virkistävää, tasapainottavaa ja viihdyttävääkin musiikkia. Hän alkoi työstää sarjaa nimeltä Music for Commuting, musiikkia työmatkoille. Ja viitisen vuotta myöhemmin oli valmiina kuuden CD:n sarja työmatkamusiikkia.
Ja koska maailma oli alkanut muuttua, alkoi myös musiikki muuttua. Jo vuonna 2013 Ken Elkinson alkoi tehdä musiikkia yhä kasvavalle etätyöntekijöiden joukolle, ja sarja Music for Telecommuting sai alkunsa. Nyt tuokin sarja on saanut päätöksensä, ei aivan niin massiivisena kuin työmatkalaisten sarja: etätyöläisille on tarjolla kolmen CD:n verran musiikkia. Mutta yhtä kaikki, etätyössäkin voi stressaantua ja siihen voi auttaa esimerkiksi musiikki.
Nykyään puhutaan etätyön lisäksi myös hajautetusta työstä ja läsnätyöstä. Läsnätyön minä käsitän paikallaan oloksi, työpaikalla läsnä olemiseksi, mutta onhan totta, että monilla on aina ollut liikkuva työ. Monet ammatit ovat luonteeltaan liikkuvia. Ajatellaan nyt vaikkapa erilaisia asennus- ja korjaustöitä tai myyntityötä. Niissähän ollaan alati reissussa, tien päällä.
Tilastot kertovat, että meillä Suomessa tehdään paljon etätyötä. Suomen sanotaan olevan Euroopan kärkimaita etätyösovelluksissa. Määritelmästä riippuen meillä on etäyön tekijöitä viidestä prosentista kahteenkymmeneen prosenttiin. Ja jos kehitys jatkuu, pian joka viides työikäinen suomalainen tekee etätyötä. Kyllä siinä musiikkiakin tarvitaan.
Lisää rentoa menoa ja älyllistä viihdettä, ja käy tämä etätyöläisillekin: Goamae Suomesta ja Enter Dreamland kolmannella albumillaan Dreamland Elite.
Jatketaan etätyö-rentoutuksen tunnelmissa. Tässä mukaan astuu hidas sukellus, ainakin noin symbolisesti ja mielikuvan tasolla. Onhan niin, että mielikuvat saattavat rentouttaa. Esimerkiksi juuri mielikuva hitaasta, rauhallisesta sukelluksesta, vedenalaisesta hiljaisuudesta ja tyyneydestä. Juha Mäki-Patola ja Slow Dive:
Aki Himanen ja Aleksi Kinnunen ovat elektronisen musiikin tuottajia, joita yhdistää vahva jazz-musiikillinen tausta. Ja kun miehet alkoivat yhteistyöhön, oli molemmilla mielessä asioiden yhdistäminen: jazz-musiikin spontaaniuden ja elektronisen soundimaailman yhdistäminen. Ihmisen ja koneiden symbioosia Ornette Colemanin ja generatiivisen musiikin hengessä. Trumpettia ja koneita, jazzia ja elektroniikaa. Tulossa on myös albumi Scapes I.
Okei on muun muassa Paperi T:n tuottajana tunnetun Kalifornia-Keken eli Jessen projekti, joka nitoo yhteen sähköistä rytmimusiikkia ja arktista avantgardea. Näin luki tiedotteessa ja heti alkoi kiinnostaa. Albumi nimeltä Periferia on tulossa maaliskuussa, sitä ennen on tarjolla singleraita nimeltä Luulo:
Mitä seuraa, kun yhteistyössä ovat industrial -muusikko Tuuki ja punk-skenessä pyörinyt Paile? Tuloksena ei ole industrialia eikä punkkia, vaan jotakin muuta. Jotakin, joka voi yllättäen tuoda mieleen esimerkiksi 1980-luvun elektro-meiningin, jopa synapopin. A Heart Beats ja Dazes The Mind:
Tähän kyllä tarvitaan jotakin irrottavaa - vai miten sen nyt sanoisi? Jonkinlainen outo välinäytös. Sen meille tarjoaa brittiartisti ja lyömäsoittaja Walt Shaw, jonka albumi Burnt With A Brilliant Light sisältää 10 kunnianosoitusta tai luonnosta, historian kuvataiteilijoille. Walt Shaw puhuu tässä yhteydessä musiikillisista luonnoksista ja musiikkia synnyttävistä prosesseista. Tässä Walt Shaw näyttelynsä avajaisissa tammikuussa 2019:
Nigel Mullaney on tuttu paitsi omalla nimellään, myös yhteistyöstään Ian Boddyn kanssa nimellä Dub Atomica, sekä yhteistyöstään Ray Sherwinin kanssa nimellä Mazmoneth. Ja hän oli vastikään myös Ian Boddyn kanssa yhteisellä albumilla Schemes and Ruses.
Vuoden 2018 alussa Nigel Mullaney antoi itselleen haasteen. Tarkoitus oli säveltää tuon vuoden tammikuun aikana yksi sävellys joka päivä ja myös tallentaa se. Instrumentteina oli kannettavia modulaarisia syntesoijia, sekä muutama analoginen niin sanottu vuosikertasoitin. Ja haasteeseen sisältyi myös se, että esitysten täytyi tallentua niin sanotusti kertavedolla, eli mitään jälkeenpäin korjailua ei hyväksytty.
Ja näin syntyi yli neljä tuntia musiikkia, josta Ian Boddy editoi albumin nimeltä 31 Days. Nigel Mullaney kertoo kuulleensa monesti, että ajattelee aivan liikaa. Tämän voi ehkä tulkita myös jonkinlaisena riman korkealla pitämisenä. Ehkä ainoa keino saada jotakin aikaan, oli tämänkaltainen haaste, spekuloi Nigel Mullaney, ja on sitä mieltä, että tämän prosessin myötä hänen suhteensa taiteeseen, musiikkiin ja tekemiseen muuttui.
Ambientin rauhoittavaan ja hyvää tekevään seuraan voi vaikka nukahtaa. Alussa tarjoiltiin rauhoittumista etätyöläisille, olkoon tämä myös heille, mutta samalla myös kaikille muille. Ja olkoon tämä myös muistutuksena siitä, että hyvä ja toimiva ambient on aina hyvää ja toimivaa ambientia, se on musiikkia, jolla on sielu. @discphone_ ja Laineet (Sleep Well Mix) netti-EP:ltä Laineet:
AVARUUSROMUA 23.2.2020 - OHJELMAN MUSIIKKI:
KEN ELKINSON: Rapid Changes (Music for Telecommuting Volumes 5 & 6)
KEN ELKINSON: Vox Athena (Music for Telecommuting Volumes 5 & 6)
KEN ELKINSON: End of Message (Music for Telecommuting Volumes 5 & 6)
GOAMAE: Enter Dreamland (Dreamland Elite)
JUHA MÄKI-PATOLA: Slow Dive (ennakkojulkaisu)
AKI HIMANEN & ALEKSI KINNUNEN: Granules (Scapes I)
OKEI: Luulo (singlejulkaisu)
A HEART BEATS: Dazes the Mind (singlejulkaisu)
WALT SHAW: Sketch 7 - Mark Rothko (Burnt With A Brilliant Light)
VERDE: Asio Otus (Merikurjet)
NIGEL MULLANEY: The Lost Art Of Peace (31 Days)
@discophone_: Laineet - Sleep Well Mix (Laineet)

Kaikki maailman etätyölaiset, rentoutukaa!
Olen rauhallisten äänimaisemien ja levollisten sointien ystävä, mutta se on tietysti vain yksi kerros.
Aki Yli-Salomäki

AVARUUSROMUN TARJOUS, JOSTA EI KANNATA KIELTÄYTYÄ:
Kuuntele ehdottomasti Aki Yli-Salomäen Epäilyttävän uutta. Se on kahdeksanosainen sarja uudesta musiikista.

Epäilyttävän uutta - Aki Yli-Salomäki

Yhteinen ääni
Hyvät ideat ja tuore ote kyllä iskee, on konteksti mikä tahansa.
Aki Yli-Salomäki