Naisten pokaaminen on sadan miljoonan dollarin bisnes, jolla on synkkä puoli

Palvotut pickup-artistit opettavat miehille, miten nainen pokataan. Maailmanlaajuisen bisneksen tuloksena syntyy parempaa itsetuntoa ja yhden yön suhteita, mutta myös naisvihaa, esineellistämistä, ahdistelua ja salavideoita. Eikä ilmiöltä ole vältytty Suomessakaan.

"Kunnioittakaa kullia...", valokeilassa seisova Frank T. J. Mackie sanoo ja osoittaa haaroväliään. Kaiuttimissa soi Richard Straussin Also Sprach Zarathustra, taustalla on kuva pientä valkoista kissaa jahtaavasta kiimaisesta kollista ja teksti Seduce and Destroy.

"...ja kesyttäkää tussu", Mackie jatkaa ja syöksyy nyrkki edessä eteenpäin.

Mackie on Tom Cruisen näyttelemä fiktiivinen hahmo vuoden 1999 elokuvassa Magnolia, mutta hän perustuu oikeaan henkilöön. Ross Jeffries on yhdysvaltalainen kirjailija ja mediapersoona, joka julkaisi 1990-luvun alussa kirjan nimeltä How to Get the Women You Desire into Bed ja teki uran opettaen miehille juurikin sitä: kuinka saada nainen petiin.

Jeffries on yksi Docventuresissa nähtävän The Pickup Gamen päähenkilöistä ja vaikuttaa dokumentissa oikeastaan aika harmittomalta kaverilta. Kaljuuntuva ja harmaantuva mies asuu kissojen kanssa ja puhuu lempeällä äänellä työstään kuin nuoruuden mopoharrastuksesta.

Jeffriesin vaikutus 2000-luvun miesasialiikkeille on kuitenkin merkittävä. Hänen opeilleen perustuu moderni ajatus pelimiehestä (pickup artist) ja ajatuksen ympärille on kasvanut sadan miljoonan dollarin bisnes.

Tuo bisnes on kriitikoiden mielestä osasyy äärioikeiston nousuun, incel-liikkeeseen ("involuntary celibates", eli tahdonvastaisesti selibaatissa elävät, naisia usein vihaavat miehet) ja naisiin kohdistuneeseen väkivaltaan.

Miten naisten iskemisestä päästään naisten tappamiseen? Kelataan vähän taaksepäin.

***

Kaupungistuminen ja internet muuttivat tavan jolla länsimaissa pariudumme.

Puolisoa ei oteta enää käytännön syistä, elättäjäksi tai lasten kaitsijaksi. Psykologi Eli Finkelin mukaan nykyinen avioliittokäsityksemme pohjaa 1960- ja 1970-lukujen vastakulttuuriin, joka kannusti itseilmaisuun ja etsimään elämän tarkoitusta muusta kuin työstä tai lapsista.

Brittisosiologi Anthony Giddens puhuu "puhtaasta parisuhteesta", jossa pysytään omasta halusta ja josta lähdetään, kun se ei enää tyydytä.

Muutos liittyy laajempaan individualismin nousuun ympäri maailmaa. Yhä useammilla on varaa toteuttaa itseään ja etsiä merkitystä muusta kuin työstä ja perheestä. Yhä useammat voivat ilmaista omaa kulttuuriaan, sukupuoltaan, uskomuksiaan tai seksuaalisuuttaan.

2020-luvulla olemme vapaampia kuin koskaan menemään naimisiin, eroamaan, harrastamaan seksiä koska ja kenen kanssa tahansa, elämään yhdessä ilman avioliittoa, pysymään sinkkuina, elämään avoimessa tai moniavioisessa suhteessa.

– Yhteiskunnalla ei ole niin selkeää otetta yksilöihin. Entistä enemmän korostetaan ja ihannoidaan yksilönvapautta. Isoissa kaupungeissa panostetaan perheen sijaan työuraan, itsensä kehittämiseen ja materiaan, Väestöliiton psykologi Jaana Ojanen sanoo.

Osaamme myös erota ja olla yksin. Nyt noin joka neljäs Suomessa rekisteröity ensimmäinen avioliitto päättyy eroon. Yli puolella 18–34-vuotiaista yhdysvaltalaisista ei ole seurustelukumppania.

Mitä yksinäisempi olet, sitä hanakammin etsit partneria, sitä useammin joudut pettymään, ja sitä varmemmin syrjäydyt entistä enemmän muista.

Avioliitto solmitaan Suomessa yhä vanhempana, ja kumppanin valinnassa on varaa olla nirso. Kun maailma on muuten avoin, ei puolison etsimisessä haluta luopua mistään.

Ja kun haemme kumppania, maailma on sosiaalisen median ja deittiappien myötä osteri. Vaihtoehtoja on varsinkin kaupunkilaiselle loputtomasti ja niiden metsästämisestä on tullut peliä, jota pelaamme mobiilisovelluksilla ja josta olemme valmiit maksamaan premium-hintaa.

Ja jossa pärjätäkseen monet meistä ovat valmiita maksamaan kalliista koulutuksista.

Parhaimmillaan individualismi johtaa onneen ja täyttymykseen, pahimmillaan yksinäisyyteen.

Deittiappien käyttöön liittyy Ohion yliopiston tutkijoiden mukaan julma palautekierre: Mitä yksinäisempi olet, sitä hanakammin etsit partneria, sitä useammin joudut pettymään, ja sitä varmemmin syrjäydyt entistä enemmän muista.

Ross Jeffriesin, Paul Jankan ja Erik "Mystery" von Markovikin kaltaiset pickup-artistit näkivät tässä markkinaraon. Deittailun maailma oli kilpaillumpi kuin koskaan, ja erityisesti monet miehet kokivat hävinneensä.

Pickup-artistit alkoivat tarjota palvelujaan niille katkerille, jotka kokivat saaneensa lyhimmän tikun modernissa parinmuodostuspelissä.

Ihan kuten tietokonepeli Doomissa sai huijauskoodeilla kaikki aseet, niin myös deittipeliin oli olemassa omat koodinsa. Pickup-artistit tiesivät ne kaikki ja lupasivat tehdä häviäjistä voittajia.

***

Pickup-artistit, suomeksi pelimiehet, ovat naisten viettelyyn erikoistuneita miehiä. Yhteisö alkoi muodostua Ross Jeffriesin ympärille 1980-luvun Yhdysvalloissa ja levisi seuraavalla vuosikymmenellä internetin kautta ympäri maailman.

1990-luvun alussa Erik von Markovik löysi Jeffriesin perustaman keskusteluryhmän, alkoi esitellä omia pelimiesoppejaan ja keksi itselleen taiteilijanimen Mystery. Hän muutti Torontosta Hollywoodiin, vuokrasi talon ja muodosti pelimiesten veljeskunnan, joka omisti elämänsä naisten iskemiselle.

Yksi veljeskunnan jäsenistä oli musiikkitoimittaja Neil Strauss, jonka vuoden 2005 kirja The Game (suom. Pelimies, alaston totuus pokaajien veljeskunnasta) nosti skenen valtavirtaan. Kirjassa Strauss sukelsi pickup-artistien piireihin, omaksui lempinimen Style ja muuntautui nukkavierusta rokkipoliisista sulavaksi mimmimagneetiksi.

Strauss antoi sarjan haastatteluita ja alkoi kiertää maailmaa omien seminaariensa kanssa. Kirjassa näkyvästi esillä ollut Mystery sai oman realityohjelmansa ja nousi skenen näkyvimmäksi hahmoksi.

Tumma ja solakka Mystery oli liikkeelle loistava keulakuva. Naisia taikatempuillaan hurmannut hujoppi rakasti pukeutua näyttävästi (pörröinen lierihattu, otsalle nostetut laskettelulasit, tumma silmänalusmeikki) ja osasi puhua ammatistaan niin, että se vaikutti sekä mystiseltä että tarkan tieteelliseltä.

Mysteryn tv-sarjassa hartiat lysyssä istuneet miesvässykät kirjoittivat ylös gurun latelemia viisauksia kolmen sekunnin säännöstä (aika, jonka sisällä "pelaajan" täytyy lähestyä uutta "settiä") ja negaamisesta (jos mies loukkaa naista esimerkiksi pilkkaamalla tämän vaatetusta, tämä koukuttuu hakemaan miehen hyväksyntää).

Sitten mentiin yökerhoon sargaamaan, eli lähestymään naisia. Tavoitteena oli lähestyä illan aikana mahdollisimman montaa naista, koska harjoitus tekisi mestarin.

Pickup-artistit olivat kaikkien huulilla. Toimittajat lyöttäytyivät PUA-iltamiin ja ihmettelivät jutuissaan vakavuutta, jolla pelimiehet työhönsä suhtautuivat, ja naureskelivat sille, kuinka kotiin päädyttiin tavallisesti tyhjin käsin.

Suomessakin pelattiin. Jani Päivärinta myi satojen eurojen opetus-dvd:itä, Marko Ranki piti verkossa Pelimiehen käsikirjaa ja Pelimies-foorumia. Turun Sanomien haastattelussa vuonna 2007 Ranki selitti, ettei nainen halua "nössöä miestä, joka tekee kaiken naisen pillin mukaan".

– Miehen täytyy osoittaa naiselle olevansa se voimakkaampi osapuoli. Välinpitämätön asenne auttaa, jos mies tulee torjutuksi. Silloin ei haittaa, jos ei saa juuri sitä naista, jota yritti, Ranki sanoi haastattelussa.

Ammattiviettelijät kirjoittivat kirjoja, pitivät seminaareja ja järjestivät koulutusmatkoja, joiden tarkoitus oli kehittää tyhjän partneriarvan vetäneistä nuorista miehistä oman elämänsä casanovia. Opit olivat yhdistelmä pop-psykologiaa, biologista essentialismia ja self help -puhetta. Seminaarit maksoivat satoja tai tuhansia euroja.

Gurujen opit erosivat toisistaan, mutta pähkinänkuoressa idea oli, että tiettyä taktiikkaa noudattamalla mies voi iskeä itselleen unelmiensa naisen. Taktiikat vilisivät armeijan, urheilun ja liiketalouden maailmasta lainattuja sekä pelimiesten itse kehittämiä ilmaisuja.

Helsinkiläisissä opiskelijakemuissa kuvatuissa videoissa toistuu sama kaava: Beckster pölähtää kameran kanssa yökerhoon, tuppautuu nuoren naisen seuraan, hassuttelee, tanssittaa tätä teatraalisesti ja pyytää jollain verukkeella tämän yhteystietoja.

Tampereen yliopiston tutkijan Matias Nurmisen mukaan pickup-artistit ovat hakeneet oppejaan "kaikkialta": self help -kirjallisuudesta, psykologiasta, entisten FBI-agenttien kuulusteluoppaista.

Jokainen voi tutustua pickup-artistien metodeihin Youtubessa. Palvelu on pullollaan "kenttätallenteita" kaduilta, kahviloista ja yökerhoista. Videoiden alla on linkit seminaareihin, joihin osallistumalla kuka tahansa voi puhjeta pelimieskukkaan.

Joku saattaa jopa bongata itsensä pickup-artistien videoista. Mystery ja The Pickup Gamessa niin ikään esiintyvä Robert "Beckster" Beck käyvät säännöllisesti Suomessa vetämässä "bootcampeja" ja juhlimassa vappua.

Helsinkiläisissä opiskelijakemuissa kuvatuissa videoissa toistuu sama kaava: Beckster pölähtää kameran kanssa yökerhoon, tuppautuu nuoren naisen seuraan, hassuttelee, tanssittaa tätä teatraalisesti ja pyytää jollain verukkeella tämän yhteystietoja.

Brittihurmuri ei vaikuta niinkään ammattipelurilta tai tiedehenkilöltä kuin mieheltä, joka yrittää pokata naisia aika tavallisin elkein.

Toimivatko pickup-artistien keinot? Eivät välttämättä, mutta sillä ei aina ole edes väliä.

***

Matias Nurminen on tutkinut pickup-artistien viettelykertomuksia suhteessa kirjallisuuden historiaan ja huomannut, että pelimiesten ajattelumallit juontavat juurensa 1800-luvun kirjallisuuteen ja kauemmas, antiikkiin saakka. Kyse on paitsi partnerin löytämiseen tähtäävistä käytännön ohjeista, myös tarinoista, joilla luodaan yhteishenkeä leirinuotiolla.

The Pickup Game -dokumenttikin näyttää, kuinka monille melkein naisten saamista tärkeämpää on löytää kavereita ja yhteisö. Monet myös saavat aidosti apua huonoon itsetuntoon ja oppivat sosiaalisia taitoja. Ihmisten lähestyminen tekee yleensä hyvää.

– PUA-kulttuurissa ei ole tärkeää, mitä oikeasti tapahtuu ja kuka on oikeasti pokannut minkäkin naisen, vaan se, miten kerrot asioista ja saat arvostusta muilta. Useimmat ymmärtävät, että puolet tästä on keksittyä, Nurminen sanoo.

Pickup-artistit pelaavat kuitenkin vaarallista peliä. Heidän palveluitaan hyödyntävät monesti miehet, jotka ovat jo valmiiksi syrjäytyneitä ja ahdistuneita. Ja kun vaikeaan jamaan luvattu ihmelääke ei toimikaan, on helppo katkeroitua.

Pickup-artistien palveluihin pettyneille syntyi kymmenisen vuotta sitten oma keskustelufoorumi PUAHate. Sittemmin suljetulla foorumilla katkeruus ei kohdistunut niinkään ammattiviettelijöihin tai heidän myymään maailmankuvaan kuin naisiin, joilta ei yrityksistä huolimatta herunut.

PUA-kulttuurissa ei ole tärkeää, mitä oikeasti tapahtuu ja kuka on oikeasti pokannut minkäkin naisen, vaan se, miten kerrot asioista ja saat arvostusta muilta. Useimmat ymmärtävät, että puolet tästä on keksittyä.

Matias Nurminen

Matias Nurminen arvioi PUA-kulttuurin kiihdyttäneen länsimaisessa ajattelussa seksuaalisuuden merkitystä ja ajatusta siitä, että kaikkien pitäisi harrastaa seksiä.

Tämä on näkynyt amerikkalaisessa popkulttuurissa: Mysterylla oli oma tv-ohjelma, How I Met Your Mother -komediasarjan suosikkihahmo Barney Stinsonin oli paatunut pickup artist, Temptation Islandin kaltaisissa realityissa vietellään ja pariudutaan.

Pickup-artistien maailmassa naisten merkityksellisyys kasvaa, mutta heidän toimijuutensa kapenee.

– Heidän toimintansa perustuu hirveän paljon samojen kaavojen toistamiseen, joten kyllähän siinä muodostuu omituinen käsitys naisista. Että tempuilla pystyt heitä huijaamaan. Toisto luo sen, että yksilöllisten naisten merkitys katoaa, Matias Nurminen sanoo.

– Sitä voi toistojen kautta verrata saliharrastukseen. Kuntosaliltakin tullessa rakastat lähinnä itseäsi, etkä niitä painoja.

Helposti ajattelu johtaa siihen, että naisista tehdään joko vallan symboleita (trofeevaimoja, jotka todistavat alfamiehuutta) tai valtaapitäviä seksikoneita (Henry Laasasen ajatukset naisten seksuaalisesta vallasta ja seksistä naisten jakamana palkintona).

Ja kun naisia ei saada toteuttamaan näitä funktioita, pettymys voi kääntyä miesporukassa vihaksi. Ja sitten joku voi vaikka kuolla.

***

Neljäs elokuuta 2009 George Sodini astui jumppakassin kanssa naisten aerobic-tunnille, sammutti valot, veti kassista kaksi käsiasetta ja alkoi ampua. 52 laukausta myöhemmin kolme naista oli kuollut ja yhdeksän loukkaantunut.

"Naiset eivät vain pidä minusta. Yhdysvalloissa on (arvioni mukaan) 30 miljoonaa haluttavaa naista, enkä onnistu löytämään yhtä", Sodini oli kirjoittanut kotisivuilleen.

Toukokuussa 2014 Elliot Rodger tappoi seitsemän henkeä ja haavoitti neljäätoista lähellä Kalifornian yliopiston kampusta. Hän tähtäsi iskunsa kampuksen "kuumimpaan sisarkuntaan" ja jätti jälkeensä manifestin, jossa fantasioitiin naisten viemisestä keskitysleirille.

Elokuussa 2017 Abderrahman Bouanane tappoi kaksi ja haavoitti viittä Turussa keittiöveitsellä. Oikeudenkäynnissä hän nauroi ja kertoi käyvänsä sotaa naisia vastaan.

Huhtikuussa 2018 Alek Minassian julisti incel-kapinan käynnistyneen ja ajoi Torontossa pakettiauton ihmisjoukkoon. Kymmenen ihmistä kuoli.

Naisviha on monesti väkivallan taustalla, mutta julkisessa keskustelussa sille ollaan helposti sokeita.

Minassianin iskua ei luokiteltu terrorismiksi, vaikka taustalla oli vihamielinen ideologia ja Minassian itse julisti incel-kapinan alkaneen. Brittipoliitikko Jo Coxin murha vuonna 2016 liitettiin puolestaan mediassa natsismiin ja valkoiseen ylivaltaan, vaikka teon taustalla oli myös selvää naisvihaa.

George Sodini ja Elliot Rodger olivat molemmat aktiivisia pelimiespiireissä.

Naisviha on monesti väkivallan taustalla, mutta julkisessa keskustelussa sille ollaan helposti sokeita.

***

Manosfääriä tutkinut nykykulttuurin tutkimuksen dosentti Tuija Saresma sanoo, ettei ole voinut välttyä työssään pickup artist -ilmiöltä.

– Feministisestä näkökulmasta sen taustalla on aivan hirvittävä ideologia, joka pelkistää naiset kohteiksi ja objekteiksi, mutta esittää myös miehet tosi kapeasti. Sellaisina, joilla ei ole mielessä kuin seksi, Saresma sanoo.

Manosfäärillä tarkoitetaan verkon siipeä, jota asuttavat etupäässä miehet ja miesten oikeuksista kiinnostuneet: miesten tasa-arvoliikkeet, salaliittoteorioita lietsovat red pill -aktiivit, antifeministit, äärioikeisto ja incelit.

Saresman mielestä pickup-artistit vahvistavat "markkina-arvoteoriaa", jossa ihmisen arvo määrittyy tämän seksuaalisen tai pariutumismarkkina-arvon mukaan. Ihmisistä tulee vaihdon kohteita, ottajia ja antajia, jotka voi järjestää hierarkiaan kuin arvometallit tai jalkapalloilijat.

Tutkijaa häiritsee pickup-artistien "kylmä, rationaalinen ja laskelmoiva suhtautuminen itseen ja toisiin". Pelimiesten puheista puskee läpi individualismi, jossa ongelmat ratkeavat muuttamalla itseä. Muutoksessa voivat auttaa ainoastaan PUA-kouluttajat, joita seurataan ja palvotaan kuin guruja.

– Sinänsä itsevarmuuden opetteleminen on hyvä asia, mutta onko se tärkein asia, mitä oppia? Entä kyky kuunnella toista? Olla vuorovaikutuksessa?

Pickup artist -piirien kielenkäyttö ja vahva hierarkinen ajattelu muistuttavat inceleistä: Huipulla ovat naisia saavat alfa-miehet tai viettelygurut, heidän allaan betat, cuckit, soijapojat, oppilapset ja muut naisetta jääneet vätykset, pahnanpohjimmaisina naiset.

Ajatellaan, että kyse ei voi olla minusta vaan naisista, jotka eivät tajua, että minulle pitäisi antaa seksiä. Naisista tulee syntipukkeja ja kaikki vastoinkäymiset – työttömyys, avioero – ovatkin yhtäkkiä heidän syytään.

Tuija Saresma

Erotteluja tehdään usein myös ihonvärin tai kansallisuuden perusteella – aasialaistaustaiset miehet ovat valkoisia kehnompia, Itä-Euroopasta tai Thaimaasta tulevat parhaat naiset, ja niin edelleen.

Incel-liikkeessä yhteisön liimana toimii naisiin ja erityisesti feministeihin kohdistettu viha. Incelit saattavat esimerkiksi ajatella jääneensä parisuhteetta, koska naisista on tullut feministejä. Peruspsykologiaa: oma huono tilanne on helpompi selittää syyttämällä siitä muita.

– Ajatellaan, että kyse ei voi olla minusta vaan naisista, jotka eivät tajua, että minulle pitäisi antaa seksiä. Naisista tulee syntipukkeja ja kaikki vastoinkäymiset – työttömyys, avioero – ovatkin yhtäkkiä heidän syytään, Saresma sanoo.

– Siitä tulee uskottavaa kokemuksellisesti ja tunteellisesti. Ja jos naiset ovat pahoja, heihin voi suhtautua kauppatavarana tai lihana, jota saalistetaan.

Matias Nurminen korostaa, että niljakkaimmat pickup-artistit saavat eniten huomiota, mutta PUA-piireissä tehdään myös paljon hyvää: opetellaan sosiaalisia taitoja ja pukeutumista, järjestetään kirjakerhoja, ystävystytään.

Jos manosfäärin yrittää asettaa janalle, jonka toisessa päässä ovat rakentavat miesliikkeet ja toiseessa väkivaltainen äärioikeisto, pickup-artistit ovat Nurmisen mukaan aivan keskellä.

– Se on isokin täplä, joka on mahdollistanut manosfäärin äärilaidan. Antifeministit puhuvat pitkälti pickup-artistien termeillä. Heidän kiinnostuksensa seksuaalisuuteen on pickup-artisteilta, mutta vedettynä pari kierrosta yli.

Nyt, kun pickup-artistien bisnes on kasvanut miljoonien arvoiseksi, käsillä on valinta. Valuako ääriliikkeiden suuntaan vai yrittääkö puhdistaa ala salonkikelvoksi elämäntapabisnekseksi?

Moni näyttää valinneen jälkimmäisen. Docventures haastatteli yhtä heistä.

***

Robert "Beckster" Beck katsoo kameraan, hymyilee leveästi ja sanoo, etteivät incelit kuulu "hänen maailmaansa". Taustalla on siististi sisustettu olohuone jossain päin Lontoota. Television ruudulla loimuaa digitaalinen takkatuli.

39-vuotias Beck on yksi The Pickup Game -dokumentin päähenkilöistä. Nyt Beck kertoo haastattelua tekevälle Riku Rantalalle, ettei hän ole tyytyväinen kuvaan, jonka elokuva ammattiviettelijöistä maalaa.

Dokumentissa korostuvat Beckin mielestä liikaa ne muutamat "mätämunat", jotka ovat tahranneet alaa. Mätämunilla Beck viitannee sveitsiläiseen pickup-guruun Julien Blanciin, joka nousi vuonna 2014 otsikoihin elvisteltyään luennoillaan naisten seksuaalisella ahdistelulla, sekä Alex Smithiin, Jonas Dickiin ja Jason Berliniin, jotka raiskasivat naisen ja ylpeilivät teollaan suositulla PUA-foorumilla.

Blancilta kiellettiin pääsy Australiaan, Iso-Britanniaan ja Singaporeen. Smith, Dick ja Berlin saivat vankeusrangaistukset.

The Pickup Game näyttää alan nurjan puolen. Kouluttajien oppimateriaaleista poimituissa pätkissä "ammattiviettelijät" lähentelevät naisia, vievät heitä koteihinsa tai hotellihuoneisiinsa, ja kuvaavat kaiken.

Videomateriaali näyttää usein salaa kuvatulta, ja naisten kasvot sensuroidaan vain välillä. Makuuhuoneotokset muistuttavat kynyistä kotipornoa.

– He näyttivät 99 prosenttia huonoista asioista, Beck sanoo dokumentin ohjaaja-käsikirjoittajista Matthew ja Barnaby O'Connorista.

Jos Beck omien sanojensa mukaan jotain on, niin hengenpelastaja. Hän sanoo, että mielenterveysongelmat ja itsemurhat ovat erityisen yleisiä nuorilla miehillä.

– Se johtuu torjunnasta ja yksinäisyydestä. He eivät näe tietä ulos.

(Beck ei näytä huomaavan, että lausunnollaan hän nimenomaan vierittää syrjäytymisen syitä naisten harteille aivan kuten incelitkin tekevät.)

– Tämä peli on sata kertaa vaikeampaa kuin luulet, koska torjunta on iso ongelma. Eritoten Instagramin aikana. Valinnanvaraa on niin paljon. Miesten täytyy yrittää enemmän tullakseen huomatuiksi, Beck sanoo.

– Yritän avata heille sen oven ja pelastaa pari elämää siellä täällä.

Kysymyksen siitä, onko #metoo vaikuttanut hänen työhönsä, Beckster sivuuttaa huomauttamalla, ettei hän ole pickup artist vaan elämäntapakonsultti.

Yritän avata heille sen oven ja pelastaa pari elämää siellä täällä.

Robert "Beckster" Beck

Tämä on se eronteko, jonka monet pickup-artistit haluavat nyt tehdä. He eivät opeta pokaamista vaan auttavat itsetunnon kanssa. 2020-luvulla bisnes halutaan brändätä yhdeksi modernin itseapukulttuurin haaraksi.

The Gamen kirjoittanut Neil Strauss pitää nykyään elämäntaitoseminaareja ja terapiaistuntoja. Naisia ahdistellut Julien Blanc kiertää maailmaa jakamassa elämänohjeita otsikoilla kuten "Advanced Social Skills", "The Money Magnet Mindset" ja "The Human Psychology Manifesto".

Keväällä 2019 hän julkaisi toisen entisen pickup-artistin Tyler Durdenin kanssa videon, jossa äärioikeiston käyttämiä symboleita – The Matrix -elokuvaa ja punaista pilleriä – käytettiinkin symboleina henkiselle kasvulle.

– Aikaisemmin pickup-artisteilta syötettiin tavaraa manosfäärin antifeministilaitaan. Nyt he ottivat jotain takaisin, tutkija Matias Nurminen sanoo.

Hän toivoo, että pickup-artistit kääntyisivät enemmän itsensä kehittämisen tielle ja vähentäisivät naisten manipulointiin liittyviä opetuksiaan.

– Mutta en ehkä hengitystäni pidätä.

***

Eräs 2000-luvulla julkisuudessa ollut suomalainen pelimies arvioi, että nykyään pickup artist -piireissä pyritään lukemaan naisten reaktioita, ja mikäli naiset eivät halua jutella, heidät jätetään rauhaan.

– Itse en hyväksy minkäänlaista seksuaalista hyväksikäyttöä, häirintää enkä minkäänlaista sopimatonta käytöstä muita kohtaan.

Hän haluaa esiintyä artikkelissa nimettömänä, koska on saanut aiheen tiimoilta aikanaan niin paljon kielteistä huomiota. Hän kertoo jättäytyneensä "skenestä" kymmenisen vuotta sitten.

Samanlaisen muutoksen havainnoi myös Buzzfeedin toimittaja Scaachi Koul, joka haastatteli Mysterya ja tämän parikymppistä kollegaa Colgatea syksyllä 2018. Mystery vaikutti ajasta jääneeltä kehäraakilta, joka ei ihan tajunnut #metoo'n konseptia, kun taas nuori Colgate puhui tasa-arvosta, seksismistä ja nollatoleranssista ahdistelulle.

Mutta vaikka Colgaten woke seduction ("valveutunut viettely") vaikutti kiltiltä ja suvaitsevaiselta, sen pohjalla oli Koulin mielestä sama pyrkimys ohjata omaa ja naisen toimintaa kohti haluttua lopputulosta. Vaikutti siltä, että pickup-artistit ovat päivittäneet tekniikoitaan vain pinnallisesti.

Suomalainen ex-pelimies puhuu naisten lähestymisistä yhä "setteinä" ja kokee naisilla olevan seksuaalisuuden kautta "käsittämättömän paljon valtaa". Hän suosittelee minulle Henry Laasasen kirjaa Naisten seksuaalinen valta (2008), jossa Laasanen selittää naisten kontrolloivan miehiä hallitsemalla seksin saantia.

Ex-pelimies myös uskoo, että naiset haluavat huomiota.

– He haluavat, että heille tullaan juttelemaan erityisesti yökerhoissa ja baareissa. He eivät kuitenkaan halua, että heitä lääpitään ja puristellaan. He eivät myöskään halua sitä, että heille ehdotellaan samantien seksiä tai miehen kanssa kotiin lähtemistä.

Suomalainen ex-pelimies puhuu naisten lähestymisistä yhä "setteinä" ja kokee naisilla olevan seksuaalisuuden kautta "käsittämättömän paljon valtaa".

Eikä Becksterkään ole pickup-artistien keinoista oikeasti irtautunut. Yhä hän julkaisee Youtubessaan opetusvideoita, joissa annetaan tarkkoja ja teknisiä ohjeita naisen lähelle pääsemiseen.

Yhä tanssitetaan naisia, yhä käytetään termejä kuten negging, kino, kiss close, breaking rapport ja jealousy plotline.

Ja yhä videoilla häärii mukana 2000-luvun tunnetuin pick up artist, 48-vuotias Erik "Mystery" Von Markovik.

Artikkelin kuvat ovat Docventuresissa tiistaina 22.9. nähtävästä The Pickup Game -elokuvasta. Katso Docventuresin pariutumisteemaillan lähetys Areenasta ja Yle TV2:lta klo 21 alkaen ja osallistu chattiin osoitteessa yle.fi/docventures. Mukana chatissa Ina Mikkola!

Korjaus 21.9. klo 14.52: Korjattu incel-termin määritelmä. Jutussa sanottiin incelien olevan "vapaaehtoisesti selibaatissa", vaikka päinvastoin kyse on tahdonvastaisesta selibaatista.
Korjaus 22.9. klo 15.26: Vaihdettu virke "Pitkä avioliitto on harvinaisempi kuin koskaan" muotoon "Avioliitto solmitaan Suomessa yhä vanhempana".