Suoraan tapaturma-asemalta takaisin verstaalle – soitinrakentajamestari Juha Ruokangas on maksanut kovan hinnan vanhan ajan työmoraalistaan
Sähkökitaroita tuntevalle Juha Ruokangasta ei tarvitse esitellä: Ruokankaan soittimet ovat maailmankuuluja. Niitä tehdään Turengin Harvialassa, vanhassa tallirakennuksessa, jossa Ruokangas myös asuu perheineen.
Vanhan ajan työmoraali auttoi pääsemään arvostettuun asemaan soittajien ja soitinrakentajien keskuudessa. Perheen ja muun elämän kannalta vain työlle omistautuminen tuli kuitenkin liian kalliiksi.
Kuusi kuvaa soitinrakentajamestari Juha Ruokankaan elämästä
Juha Ruokangas syntyi Pudasjärvellä vuonna 1972. Lapsuuden aikana perhe muutti useita kertoja: Pudasjärveltä tie vei Porvooseen, sieltä Rovaniemelle, ja Juhan ollessa teini-ikäinen perhe muutti Riihimäelle.
– Isän töiden perässä muutettiin aina eri puolille Suomea. Elämää väritti varsinkin teinivuosina tietynlainen juurettomuuden tunne. Kun minulta kysyttiin, mistä olin kotoisin, vastasin etten ole oikein mistään. Tuntui siltä, että puhuin aina eri murretta kuin muut.
Sittemmin Ruokangas on alkanut kokea läheisempää yhteyttä juuriinsa. Ne sijaitsevat syntymäpaikkakunnalla, Pudasjärvellä.
– Vaikka en itse siellä paljon asunutkaan, niin isän ja äidin perintö, ja kaikki ne kesät ja muut, jotka vietimme Oulun, Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon suunnalla ovat saaneet aikaan sen, että kun kuulen sikäläistä puheenpartta niin sielu lepää. Kun nuuskin suon tuoksua Iso-Syötteen kupeessa niin sydämen syke hidastuu.
Koska kaverit vaihtuivat asuinpakkakuntien mukaan tiuhasti, erityisen tärkeäksi Juhalle tuli yhteys samanikäisen serkkunsa Sami Ruokankaan kanssa. Kun perhe asui Porvoossa 1970-luvun puolivälissä, he kävivät usein kesäisin vierailulla Samin luona Riihimäellä. Kun pojat kasvoivat isommiksi, he vierailivat toistensa luona kesäisin pidempiäkin aikoja. Silloin leikittiin länkkärileikkejä, Mustanaamiota ja tehtiin koottavia lentokoneita. Yhteys säilyi teini-iässäkin.
– Minä äänitin Samilta tuplakasettidekillä Michael Jacksonin Thrillerin ja hieman myöhemmin, kun innostuin fuusiosta ja progesta, äänitin Samille Jeff Beckin Wired-levyn. Se kasetti Samilla on kuulemma vieläkin tallessa.
Nuoruuden rocktähtihaaveet vaikuttivat myös uravalintoihin: Samista tuli Rock Around The Blog -blogia ylläpitävä kulttuuritoimittaja ja Juhasta soitinrakentajamestari. Ystävyys on kestänyt läpi vuosikymmenten, tosin nykyisin serkukset tapaavat harvemmin.
– Mutta aina tavatessa lähdetään siitä samasta pisteestä, mihin edellisellä kerralla on jääty – niin kuin niitä vuosia ei siinä välissä olisi ollutkaan.
Kun soitto alkoi, lapset purskahtivat itkuun
Teinivuosina Ruokankaan oma bändi oli TEE-bags, joka soitti raskasta metallimusiikkia kesätyörahoilla hankituilla soittimilla.
– Olin lukiossa ja tein sivutoimisesti talonmiehen hommia ja työskentelin Koffin varastolla. Saatoimme jossakin vaiheessa 1980-luvulla olla yksi Itä-Riihimäen tunnetuimmista kellaribändeistä.
Koffin varastolla tehtävänä oli lajitella käytettyjä palautuspulloja tyypin mukaan: olutpullot tuonne ja Pepsi-pullot tuonne. Työ oli likaista ja raskasta – nyttemmin pullot lajitellaankin koneellisesti. Kesätyörahoilla Ruokangas osti Marshallin ison vahvistimen ja Aria Pro II -sähkökitaran, josta hänen myöhemmin suunnittelemansa sähkökitarat ovat saaneet vaikutteita.
– Kitara oli valmistettu vuonna 1981 legendaarisella Matsumokun tehtaalla Japanissa. Paljon myöhemmin tajusin, että jotain sen kitaran soittotuntumasta ja ulkonäöstä on alitajuisesti siirtynyt ensimmäiseen omaan kitaramalliini.
Rocktähteys kiinnosti. Ruokangas muistaa elävästi keikan Riihimäen nuorisotoimen järjestämässä Batman-rieha-tapahtumassa.
– Sinne oli tuotu Batman-elokuvista tuttu auto, ja ohessa oli kaikenlaista ohjelmaa lapsille, muun muassa disco. Tapahtumassa soitti vain yksi bändi, eivätkä järjestäjät olleet oikein tainneet perehtyä siihen, millaista musiikkia soitimme.
Yleisöstä suurin osa oli alle kymmenvuotiata. Varsinkin 2–6-vuotiaita oli paljon. Kun TEE-bags alkoi soittaa, lapset alkoivat itkeä ja paikalla ollut vähä yleisö lähti pois.
– Vain bändiläisten silloiset tyttöystävät jäivät säälistä kuuntelemaan. Mutta se oli hienoa aikaa!
Soitinten rakentaminen vei kaiken ajan
Ruokangas opiskeli 1990-luvun alussa soitinrakentajaksi Ikaalisissa maamme ainoassa alan oppilaitoksessa. Hän hankki verstaan vuonna 1996 Hyvinkään villatehtaalta, jossa hän alkoi suunnitella omaa mallistoaan.
Soitinrakentajaopettaja Rauno Niemisen ottamassa kuvassa Ruokangas nähdään Villatehtaan verstaalla nojailemassa hymyillen vanhaan jyrsinkoneeseen. Konetta käytetään kitaran muotojen tekemiseen, ja sen käyttämisessä on omat riskinsä.
– Olin valmistautumassa keväällä 2000 pidettäville Frankfurtin musiikkimessuille, jonne olin menossa näytteilleasettajaksi. Minulla oli neljä kuukautta aikaa tehdä kuusi omaa kitaraa näytteillepanoa varten.
Eräänä lauantaina Ruokangas työskenteli näiden messuille tulevien kitaroiden kaulojen parissa. Hän oli yksin verstaalla ja työskenteli pienestä väsymyksestä huolimatta, koska ajatteli, että yrittäjänä kuuluu painaa pitkää päivää.
– Silloin yksi koneelle tekemäni asete petti, ja puolikasta silmänräpäystä myöhemmin tuli sähköiskun kaltainen tunne. Käsi oli osunut jyrsimen terään ja tuijotin epäuskoisena rikkoutuneen sormen päätä. Edes verta ei vielä tullut. Ajattelin, että tämän täytyy olla unta.
Osuman sai vasemman käden peukalo, ja Ruokangas oli pahaksi onneksi vasenkätinen. Töölön tapaturma-asemalla Helsingissä käsikirurgi sai peukalon palan takaisin paikalleen. Tosin yksi nivel jäi puuttumaan. Lääkäri määräsi käden käyttökieltoon ja pitkän sairasloman. Sen sijaan, että olisi mennyt kotiin lepäämään, Ruokangas meni suoraan takaisin verstaalle.
– Purin hammasta, ja päätin, että aioin mennä messuille – tuli mitä tuli – ja jos en voinut vasemmalla kädellä työskennellä, niin opettelisin sitten tekemään työt oikealla. Niin siinä kävikin. Opettelin tekemään oikealla, menin messuille ja sain ensimmäiset kauppiaat.
Ruokangas kertoo tarinan tietoisesti eräänlaisena sankaritarinana, mutta muistuttaa, että sama jääräpäisyys, jolla hän uhrasi kaiken työlleen, koitui myös kalliiksi yksityiselämässä.
– Minähän tein töitä aivan hulluna ja työ oli minulle kaikkein tärkein prioriteetti. Samaan aikaan minulla oli ensimmäisen vaimoni kanssa kolmivuotias poika ja vastasyntynyt tyttö. Jos tämän tarinan kertoisi silloinen vaimoni, se olisi hyvin erilainen. Siinä tarinassa isä ei olisi koskaan kotona – ja kun lääkäri sanoo, että pitäisi vähän hellittää, isä vain kiristää tahtia.
Seurauksena oli loppuunpalaminen ja avioero. Sittemmin Ruokangas on sisäistänyt tasapainoisemman elämäntavan tärkeyden.
Uusi perhe ja tasapainoisempi elämä
Nykyisin Ruokankaan lapset ensimmäisestä avioliitosta, Saalas ja Juno, ovat jo aikuisia. Saalas jakaa isänsä nuoruuden haaveen rocktähteydestä ja tekee myös teatteria ja nuorisotyötä. Juno on aloittamassa kulttuurintutkimuksen opintoja Helsingin yliopistossa, ja isä arvelee, että hänestä voisi tulla myös hyvä kuvataiteilija tai kirjailija: Junon fantasiakirjoja on luettu perheen piirissä ihaillen jo nyt kun niitä ei vielä ole julkaistu. Uuden perheen nuorimmainen, kymmenvuotias Elias on Ruokankaan mukaan päässyt helpommalla kuin isommat lapset.
– Meillä on hänen äitinsä kanssa löytynyt seesteinen rauha meidän arkeemme ja se on ollut oikeastaan alusta alkaen niin. Eliaksesta huomaa kaikilla tavoin, että hän kokee olevansa turvassa.
Ruokankaan nykyinen puoliso, Emma Elftorp on myös koulutukseltaan soitinrakentaja, ja he asuvat ja työskentelevät Harvialan kartanon vanhassa tallirakennuksessa Turengissa.
– Emma on kotoisin Varbergistä Ruotsin länsirannikolta, Göteborgin eteläpuolelta. Kun tutustuimme, hän ei puhunut sanaakaan suomea. Hän tuli Suomeen opiskelemaan sähkökitaroiden valmistamista, ja me tutustuimme niissä merkeissä.
Ruokankaan ystävät varoittelivat, että suhde ei voi toimia, jos pariskunta tekee töitä ja asuu yhdessä.
– Me olemme olleet koko ajan yhdessä siitä alkaen kun aloimme seurustelemaan. Varsinkin sen jälkeen kun Emma muutti Suomeen. Empiirisesti voikin sanoa, että joka väittää, ettei yhdessä työskenteleminen ja asuminen toimi, on väärässä. Meille se on juuri parasta, mitä voi olla.
Soitinrakentajana Ruokangas painottaa ekologisuuden merkitystä. Harvinaisten ja uhanalaisten puulajien sijasta hän on suosinut kotimaisen lähipuun käyttämistä. Hän puhuu kierrätyksestäkin eräänlaisena kompromissina. Kun kitara tehdään hyvin, sillä ei ole elinkaarta: sen materiaaleja ei koskaan tarvitse kierrättää, koska ne kestävät miltei ”ikuisesti”. Jos vikoja ilmenee, ne voidaan korjata.
Kuudes kuva – se joka on vielä ottamatta – voisi Ruokankaan albumissa kuvittaa Black Sabbath -yhtyeen Into the void -kappaleessa kuvailtua maisemaa. Laulun lyriikassa ongelmiinsa sotkeutunut Maa-planeetta jätetään pahiksille ja muut lähtevät etsimään parempaa elämää toisilta planeetoilta.
– Olen kokenut jonkinlaista eksistentiaalista tuskaa tästä meidän maailmastamme, ja se heijastuu myös omiin sanoituksiini. Nykyisen bändimme kanssa soitamme sekä omia kappaleita, mutta myös vanhoja Black Sabbathin biisejä. Into the void -kappale päättyy värssyyn: ”Make a home where love is there to stay, peace and happiness in every day.” Eli: tehdään koti sinne, missä rakkaus on jäädäkseen. Ja otetaan se kuudes kuva sieltä!
