Nicholas Collon: ”Rahmaninovin pianokonsertot ovat kapellimestarillekin vaativia”

On poikkeuksellista varsinkin 1900-luvun säveltäjälle, että hänen keskeisin areenansa on pianokonsertto. Mikä tekee Rahmaninovin konsertoista niin erityisiä?

Ennen kaikkea Rahmaninov oli itse loistava pianisti ja maailmaa kiertävä kansainvälinen taiteilija. Hän oli jopa omana aikanaan suosituin muusikko Euroopassa ja Amerikassa. Prokofjevin tavoin hän jätti jälkimaailmalle viisi pianokonserttoa (lasken nimittäin myös Paganini-variaatiot konserttojen joukkoon). Ne ovat keskenään väreiltään ja tyyliltään hyvin erilaisia, ja osa niistä tunnetaan hyvin ja osa huonommin. Orkesterinkäyttö on hyvin värikästä, mutta kuulijoille jännittävintä niissä on toki pianotekstuurin virtuositeetti. Vaikka niin monet pianistit niitä nykyään soittavat, ne ovat todellakin vaikeita pianistisesti. Sekin osoittaa, kuinka taitava pianisti Rahmaninov itse oli.

Kapellimestarillekin Rahmaninovin konsertot ovat varsin vaativia. Pianon ja orkesterin yhteinen sointimassa on usein valtavan suuri ja suorastaan vie mennessään; niissä on paljon rubatoa, josta meidän täytyy sopia keskenämme. Solistin ja orkesterin on helppo eksyä erilleen, ellemme kuuntele toisiamme hyvin tarkasti. Pianokonserton johtaminen ja solistin auttaminen tehtävässään on ihan oma taitonsa.

Esitämme tällä kaudella myös Rahmaninovin kaikki sinfoniat. Niistäkin toinen on hyvin tunnettu mutta ensimmäinen ei juurikaan, eikä myöskään kolmatta soiteta kovin paljon. Nekin ovat upeita teoksia, joita tuomme esiin tällä Rahmaninov-kaudellamme.

Rahmaninovin musiikissa hänen venäläiset juurensa kuuluvat hyvin selvästi. Nykyisessä maailmantilanteessa olemme joutuneet pohtimaan uudestaan suhdettamme venäläiseen kulttuuriin. Minkälaista sisäistä keskustelua olet aiheesta itsesi kanssa käynyt?

Se on vaikea kysymys, johon ihmiset suhtautuvat eri tavoin. Oma näkökantani on kuitenkin selkeä, mitä tulee varsinkin musiikkiin tai taiteeseen ylipäänsä, joka on luotu vuosikymmeniä sitten. Muistettakoon myös, että Rahmaninov sävelsi suuren osan musiikistaan Amerikassa, ja oli mitä suurimmassa määrin kansainvälinen taiteilija. Hänellä ei tietenkään ole osaa eikä arpaa Ukrainan tämän hetken kammottaviin tapahtumiin.

En myöskään koe edistäväni venäläistä nykykulttuuria, kun esitän Rahmaninovia. Nyky-Venäjän politiikkaa suosivien taiteilijoiden boikotointi on eri asia. Sen sijaan niiden venäläisten taiteilijoiden sortaminen, jotka ovat lähteneet maasta ja ilmaisseet vastarintansa Venäjän hyökkäyssotaa kohtaan, on minusta kuitenkin periaatteellisesti rasistista, enkä voi hyväksyä sitäkään; kyse on silloin arvostelukyvyn puutteesta. Mutta kuten sanottu, kysymys on erittäin monimutkainen, ja ihmisillä on siitä hyvin latautuneita näkemyksiä. Tämä on oma mielipiteeni.

Millainen Outi Tarkiainen on orkesterisäveltäjänä?

Tarkiaisen teoksista Ring of Fire and Love aloittaa fokussäveltäjä-kautemme. Ensi kuussa esitämme toisen hänen orkesteriteoksensa, ja myöhemmin tänä keväänä hänen uuden englannintorvikonserttonsa. Ring-teoksen orkesterinkäyttö on briljanttia, ja se näyttää orkesterista aivan eri puolen kuin Rahmaninov. Tarkiainen osaa käyttää taidokkaasti kaikkia instrumenttiryhmiä ja luoda upeita äänimaisemia. Teosta on vaikea luokitella, mutta se on äärimmäisen tehokas.

Olet jo tuonut suomalaisyleisön ulottuville paljon sellaista brittiläistä ohjelmistoa, joka ei ole heille ennestään tuttua. Elgarin Enigma-muunnelmat on kuitenkin myös suomalaisille tuttu ja rakastettu teos. Millainen asema sillä on omassa repertuaarissasi?

Olen johtanut Elgaria hyvin paljon, ja pidän häntä erittäin suuressa arvossa. Enigma-muunnelmia olen itsekin soittanut jo nuoriso-orkesterissa ja tunnen sen läpikotaisin. Teos on upeasti rakennettu: jokaisen muunnelman ideana on joku hänen ystävistään, joita hän karakterisoi musiikillisesti, ja lopuksi materiaalista rakennetaan mestarillinen finaali. Pohjalla olevan idean voi kuitenkin myös halutessaan unohtaa ja nauttia teoksesta vain puhtaana musiikkina.

Omalla tavallaan tämän teoksen muunnelmamuoto on kapellimestarille vaativampi kuin vaikkapa Elgarin ensimmäinen sinfonia. Siinä on pitkä ensimmäinen osa, jossa voi kaikessa rauhassa rakentaa struktuuria. Osa muunnelmista on sen sijaan hyvin lyhyitä, parin minuutin mittaisia, ja on tiedettävä tarkkaan, miten yhdestä muunnelmasta edetään seuraavaan luonnollisella tavalla. Pitää heti löytää oikea tunnelma, muuten hetki menee ohi. Siksikin on tärkeää tuntea teos perusteellisesti.

haastattelu Lotta Emanuelsson