Nicholas Collon: "Kelloissa Rahmaninov tekee soinnillisia kokeiluja"

Konsertin ohjelmassa on kolme hyvin erilaista teosta, jotka kuitenkin tuntuvat jollain salaperäisellä tavalla liittyvän yhteen. Kuinka sait idean yhdistää nämä kolme teosta?

Ensinnäkin halusin päättää Rahmaninov-kautemme suureen kuorokappaleeseen. Kelloja ei esitetä kovin usein, eikä RSO:kaan ole soittanut sitä aikoihin. Ajatukseni oli se, että Kelloissa Rahmaninov tekee soinnillisia kokeiluja: hän loihtii orkesterista esiin kaikki kellojen luomat atmosfäärit ja värit. Pohdin kahta muuta kappaletta, joissa atmosfäärin tuntu syntyy soinnista omintakeisella, ainutlaatuisella tavalla, ja päädyin Messianiin ja
Ligetiin. Myös ne luovat melkein hengellisen tunnelman – samalla tavalla kuin Kellot saavat meidät ajattelemaan kirkkoja. Rahmaninov on itse kertonut, miten hänen lapsuutensa kotikaupungissa kirkonkellojen pauhu ympäröi häntä joka puolella kutsuen
kirkonmenoihin.

Illan konsertti sattuu sopivasti helatorstaiviikolle. Kun lauloin Cambridgen yliopiston kuorossa, helatorstai oli meille suuri päivä: lauloimme jumalanpalveluksessa, mikä tarkoitti sitä,että nousimme aamukuudelta ja menimme laulamaan kappelin katolle. Messiaenille helatorstai, Ascension Day, oli myös tärkeä asia, hänhän oli säveltäjistä kaikkein uskonnollisimpia. Messiaenin L’Ascension on orkesteriversio hänen suuresta urkuteoksestaan, joskin versioiden välillä on joitakin eroja. Muutos urkutekstuurista orkesterikudokseksi on hyvin kiinnostava. Jotkut asiat, kuten pitkien äänten ylläpitäminen, ovat uruille helppoja, mutta orkesterissa tämä toteutuu aivan eri tavalla. Varsinkin ääriosissa on tässä teoksessa suurenmoinen, hengellinen atmosfääri, eikä kukaan muu ole säveltänyt sellaista orkesterille. Ligetin Atmosphères on siinä mielessä samankaltainen, että hän haluaa orkesterin soivan tavalla, joka ei kuulosta lainkaan orkesterilta. Joka soittimella on oma tehtävänsä, mutta
kun ne yhdistyvät, lopputulos on valtava hengittävä organismi, jonka pitäisi kuulostaa melkein epäinhimilliseltä, niin kuin tietokoneen tekemältä. Ligeti loi soinnin, jollaista kukaan ei aikaisemmin ollut luonut: Atmosphères on todella ainutlaatuinen ja nerokas teos. Sekö Messiaen että Ligeti poikkeavat paljon muusta 1900-luvun musiikista tavassaan katsoa eteenpäin.

Ligetin Atmosphères on kuuluisa teos, ja se teki myös säveltäjästään kuuluisan. Millaista on työskennellä sen parissa kapellimestarin näkökulmasta?

Atmosphères-teoksen johtaminen on itse asiassa aika yksinkertaista. Tahdissa on periaatteessa neljä iskua, ja tempo on hyvin hidas. Ligeti halusi musiikin kuulostavan siltä, kuin siinä ei olisi lainkaan tahtiviivoja. Kuuntelijankin olisi parempi olla katsomatta kapellimestaria, ettei synny pulssin tunnetta. Kapellimestaria tarvitaan pitämään kaikki soittajat yhdessä, muuten teos hajoaisi. Alun pitkä sointu kuulostaa aivan uruilta. Dynamiikka vaihtelee, ja jokainen jousten stemma on jaettu, niin että jousissa on kymmeniä eri stemmoja. Se tarkoittaa sitä, että käytettävissä on täysi kromaattinen spektri alhaalta ylös, ja se kuulostaa äärimmäisen intensiiviseltä äänten sekoitukselta. Jokaisen soittajan on tehtävä täsmälleen niin kuin partituurissa lukee, milloin soitettava tallan läheltä, milloin sormilaudalta täsmälleen määrättyyn aikaan. Orkesterin eri sektiot tekevät eri asioita, jälleen kerran hieman niin kuin urkuja soitettaessa: myös tämä teos on soinnillinen kokeilu.

Millaisena koet Messiaenin uskonnollisuuden?

Olen alun perin urkuri, joten olen soittanut paljon Messiaenia. Hän kirjoitti uruilla valtavan määrän musiikkia: Bachin jälkeen Messiaen on tuotteliain merkittävä urkusäveltäjä. Hänen musiikkiaan on ihanaa soittaa; se on virtuoosista, loisteliasta, liikuttavaakin. Mielestäni hänen uskonnollisuutensa ei ole diktatorista, hän valoi sen musiikkinsa ja antoi musiikin puhua yrittämättä saarnata ihmisille katolisuudestaan. Musiikki on sittenkin aina etusijalla.

Hämmästyttävintä Messiaenin musiikissa on sen intensiteetti. Uruilla voi soittaa soinnun, jossa on vaikka 80 ääntä, ja kuka tahansa voi saada sen soimaan, jos vain tietää, mistä painaa. Orkesteri on eri asia, sillä soinnin intensiteetti täytyy erikseen etsiä jokaisesta soinnusta.

Olet taustaltasi paitsi urkuri, myös kuoronjohtaja. Miten se vaikuttaa työhösi?

En koe että se erityisesti vaikuttaisi siihen, miten johdan orkesteria, mutta kuoron johtamiseen tietenkin vaikuttaa. Olen aina rakastanut kuoron johtamista, ja lauloin itsekinkuorossa paljon lapsena. Minusta yhdessä laulamisessa on jotain upeaa, vaistomaista inhimillisyyttä, ja sitä on hienoa katsoakin. Kuoron johtaminen on yhtä hauskaa kuin orkesterin, mutta haasteet ovat erilaisia – esimerkiksi se, että kuorolaiset ovat amatöörejä, kun taas orkesterisoittajat ovat ammattilaisia. He kuitenkin pystyvät esittämään valtavia teoksia, ja nauttivat siitä suuresti. Me puolestamme olemme kuorolaisille kiitollisia, että he tällä tavoin antavat aikaansa.

Millainen haaste on Kellojen venäjänkieli?

Kellot on tavallaan venäläisempi kuin Rahmaninovin instrumentaaliteokset, ja toki se on sävellettykin Venäjällä – Rahmaninovhan sävelsi melkein puolet musiikistaan maanpaossa. En pidä venäjän kieltä esteenä, vaikka en sitä puhukaan. Alkuperäinen, englanninkielinen Edgar Allan Poen teksti on sen sijaan hyvin komplisoitu, sitä on vaikea ymmärtää vaikka se on äidinkieltäni. Balmont muutti sitä melko paljon kääntäessään sen venäjäksi. Rakastan Kellojen tekstissä sen sointia, kielen värejä, vokaaleja ja muotoja. Se antaa lauletulle musiikille oman leimansa. Kelloista voi löytää suhteita moneen muuhun Rahmaninovin teokseen. Esimerkiksi ensimmäisessä osassa on elementtejä Paganini-rapsodiasta ja kolmannesta sinfoniasta, toisessa Sinfonisista tansseista, ja niin edelleen. Rahmaninov käytti tavallaan aika pientä varastoa siemeniä, joista hänen musiikkinsa versoo.

Kellot on harvoin esitetty teos, jota en ole itsekään aiemmin johtanut. Sen neljä osaa symbolisoivat hyvin kauniilla tavalla, neljän erilaisen kellon kautta elämän matkaa syntymästä kuolemaan, hopeisista kevään kelloista lopun hautajaiskelloihin. Rahmaninov-
kautemme päättyy mielestäni upeasti Kelloihin.

haastattelu Lotta Emanuelsson